Marin: Veikkausvarojen paikkaus haussa kehysten sisältä

Eduskunnan kyselytunti

Hallitus yrittää paikata Veikkauksen edunsaajille syntyneen vajeen kehyksissä pysyen, sanoo pääministeri Sanna Marin (sd.).

Marin sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken haettava ratkaisu koskee kulttuurin lisäksi myös muita edunsaajia.

– Tämä neuvottelu on edessä, mutta kyllä kehyksen puitteissa toimimme, ja sieltä sisältä tuon ratkaisun tulemme hakemaan.

Marin muistutti, että budjettiprosessi on eduskunnassa kesken.

– Hallituksella on mahdollisuus esimerkiksi täydentävässä talousarviossa tehdä muutoksia ja antaa eduskunnalle uusia esityksiä.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) vastasi asiasta kysyneelle vasemmistoliiton Suldaan Said Ahmedille, ettei vielä tiedä, mitä hallitus aikoo syntyneelle tilanteelle tehdä.

Saarikko muistutti, että hallitus on hyväksynyt budjetin ja paikkaa jo merkittävästi vajetta, joka rahapelaamisen vähenemisestä syntyy, muun muassa arpajaisveroa keventämällä ja Veikkauksen tuloutusta siten vahvistamalla.

– Nyt heränneen keskustelun myötä, kuten pääministeri on kertonut, me arvioimme, löydämmekö tapaa, normaalisti täydentävän budjetin puitteissa, etsiä ratkaisua tähän tilanteeseen koskien kulttuuria.

Myös Saarikko korosti, että kyse ei ole vain kulttuurista vaan kaikista Veikkauksen edunsaajista, joita on myös muun muassa tiedekentällä, urheiluseuroissa, lapsi- ja perhejärjestöissä ja vanhustyön äärellä.

– Eli kysymyksessä on aika iso ryhmä.

– Muistutan myös siitä, että budjetti on eduskunnalle annettu, kehykset hallitus on rahapäätöksilleen sopinut, ja niiden puitteissa meidän on tärkeää toimia, valtiovarainministeri korosti.

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz näki, että kompensointia voidaan tehdä monella tavalla.

– Voi toisaalta allokoida näitä nyt tämän potin sisällä niin, että leikataan mahdollisesti jostain muusta, tai sitten kompensointia nostetaan, jolloin ne varat pitää hakea muualta budjetista, koska selvää lienee kuitenkin, että menoja ei tässä voida lisätä. Ollaan sovittu se katto menokehyksen ylittämiselle, Adlercreutz muistutti.