Maaseudun EU-rahoitus kasvaa yli 15 prosenttia, ministeri Leppä laskee – "Todella hieno saavutus!"

Elpymispaketti

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) laskee, että elvytyspaketin huomioon ottaen maaseudun kehittämistukien EU-rahoitus kasvaa Suomessa yli 15 prosenttia. Leppä kuvaa tulosta ”todella hienoksi saavutukseksi”.

– Neuvoteltu lopputulos antaa siis vakautta ja hyvät lähtökohdat meille suunnitella tulevaa maatalouspolitiikkaa Suomessa. Nyt voidaan viimeistellä siirtymäkauden asetus ja edetä myös CAP-uudistuksen valmistelussa eteenpäin ja kohti maalia, Leppä kirjoittaa Twitterissä.

Leppä jatkaa, että alkuperäinen komission esitys olisi merkinnyt yli 400 miljoonan euron leikkauksia maatalouden suoriin tukiin ja maaseudun kehittämiseen Suomen osalta.

– Tämä uhkakuva ei toteutunut, vaan saamme hieman nykykautta korkeamman EU-rahoituksen käyvin hinnoin laskettuna.

Tiistaiaamuna päättyneessä EU:n huippukokouksessa Suomi sai neuvoteltua itselleen 400 miljoonan euron kansallisesti kohdistetun tuen maatalouden kehittämisrahoihin, pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi aiemmin.

Lisäksi Suomi saa erillisen 100 miljoonan euron lisärahan Pohjois- ja Itä-Suomen harvaanasutuille alueille.

Leppä kehuu pääministeri Marinia hyvästä työstä rahoituskehysratkaisun saavuttamiseksi.

– Ruuantuotanto on tulevaisuuden ala ja sen kehittäminen kilpailukykyiseksi ja entistä ilmastoviisaammaksi tarvitsee riittävän rahoituksen. Olen tyytyväinen, että rahoitusratkaisu tukee näiden tavoitteiden saavuttamista, ministeri iloitsee.