Lumisade väistyy – etelään yli kymmenen asteen lämpötiloja
Yön ja aamun aikana eteläiseen Suomeen on satanut viitisen senttiä uutta lunta. Aamupäivään mennessä lumisade on väistynyt etelästä. Idässä selkenee iltapäivän aikana, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.
Pysyvän lumipeitteen alueilla maan keski- ja pohjoisosissa lisäystä on tullut paikoin jopa parikymmentä senttiä. Eniten lunta on Kilpisjärvellä: noin satakymmenen senttimetriä.
Lännessä sateet ovat jääneet vähäisemmälle. Nokian ja Kokemäen sekä Ahvenanmaan mittausasemilla lumen syvyys on ollut nollassa.
Lumisade on huonontanut näkyvyyttä ja keliä teillä. Torstaina on ollut voimassa ajokelivaroituksia, ja Fintrafficin tieliikennekeskus on raportoinut useista liikenneonnettomuuksista.
Mikkelissä Jyväskyläntiellä tapahtui torstaiaamuna poliisin mukaan kahden henkilöauton nokkakolari. Tapahtumahetkellä näkyvyys oli lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi heikentynyt sekä tienpinta jäinen.
Molempien autojen kuljettajat loukkaantuivat kolarissa vakavasti. Ajoneuvoissa ei ollut muita matkustajia.
Jyväskyläntiellä liikenne oli onnettomuuden vuoksi hetken aikaa poikki ja viranomaiset ohjasivat liikennettä. Poliisi jatkaa onnettomuuden selvittämistä.
Perjantaina vähäisiä lumisateita on luvassa pohjoiseen Suomeen. Kuuroja voi tulla muuallakin.
Lämpötila liikkuu etelässä nollan asteen molemmin puolin. Muualla pakkasta saadaan lähipäivinä kolmesta kymmeneen astetta. Lämpötilat ovat vuodenajalle tyypillisiä, Ilmatieteenlaitokselta kerrotaan.
Etelässä lumipeite ei jää kovin pitkäkestoiseksi. Viikonlopuksi sää etelässä lauhtuu, ja lauantaina voi lämpötila nousta noin viiteen asteeseen.
Maan etelä- ja keskiosaan on tulossa viikonloppuna jonkin verran sateita. Lauantaina sateet voivat tulla osittain vetenä. Viikonlopusta on tulossa tuulinen.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Jani Sorsan mukaan ensi viikolle voidaan odottaa lämpimämpiä päiviä. Maanantaina on vielä viileämpää, mutta tiistaista eteenpäin lämpötilat kohoavat tavanomaista lämpimämmiksi.
– Plussan puolelle päästään melkein koko maassa, Sorsa kertoo STT:lle.
Etelässä jopa yli kymmenen asteen lämpötilat ovat mahdollisia.
– Aika keväiseltä kyllä näyttää. Vielä on aikainen vaihe, eikä tiedä, mitä maalis-huhtikuun vaiheessa tapahtuu.