Lapsi kuoli päiväkodissa Pyhäjoella päiväunien aikana – Hoitaja löysi lastenvaunuista
Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjoella päiväkodissa huhtikuun alussa kuollut lapsi kuoli päiväunien aikana lastenvaunuissa, kertoo Onnettomuustutkintakeskus (Otkes).
Hoitaja löysi lapsen elottomana noin kolmen tunnin kuluttua päiväunille laittamisesta. Lapsi kuoli elvytyksestä huolimatta.
Otkes kertoo, että oikeuslääketieteellisten alustavien löydösten mukaan lapsessa ei ollut viitteitä ulkoisista vammoista.
Pyhäjoen kunnassa pienet lapset ovat voineet nukkua päiväunet ulkona, ja tästä on sovittu yhdessä lapsen huoltajien kanssa.
Otkesin mukaan ulkona nukuttamisen on tunnustettu yleisesti olevan lapsille terveellistä, ja siitä on Suomessa pitkät perinteet.
– Selvitetyn tapahtuman jälkeen Pyhäjoen kunta on ryhtynyt toimenpiteisiin vastaavien tapahtumien välttämiseksi antamalla päiväkodeille määräyksen, että lapsia ei nukuteta ulkona. Päiväkodeille on myös lasten päiväunien valvonnan varmistamiseksi annettu ohje, että nukkuvien lasten kanssa on oltava aikuinen jatkuvasti läsnä, Otkesin johtava tutkija Hanna Tiirinki sanoo tiedotteessa.
Onnettomuustutkintakeskus ei aloita tapauksesta turvallisuustutkintaa, koska arvion mukaan siitä ei saisi merkittävää turvallisuutta edistävää lisätietoa.
Oulun poliisilaitos kertoi aiemmin huhtikuussa poliisin aloittaneen esitutkinnan lapsen kuolemasta.
Poliisi ei aluksi epäillyt asiassa rikosta, vaan asiassa tehtiin kuolemansyyntutkintaa. Asian selvittämistä päädyttiin kuitenkin jatkamaan rikostutkintana, koska poliisi piti tapahtumien kulun ja siihen liittyvien olosuhteiden selvittämistä tärkeänä.
Poliisi kertoi tuolloin, että esitutkinta kestää useita kuukausia. Tutkinnassa tehdään kuulusteluja ja selvitetään päiväkodin toimintakäytänteitä, tiedotteessa kerrottiin.