Lähes kolmasosa ranskalaisista joutuu jättämään yöriennot väliin – suurkaupungeissa laajoja ulkonaliikkumiskieltoja

Koronarajoitukset

Ranskassa on otettu tänään käyttöön laajoja, suurkaupunkeja koskevia ulkonaliikkumiskieltoja. Yölliset ulkonaliikkumiskiellot tulivat voimaan keskiyöllä Pariisissa ja muissa suurissa kaupungeissa.

Ulkonaliikkumiskiellon piirissä on noin 20 miljoonaa ihmistä eli noin 30 prosenttia Ranskan väestöstä. Liikkumisrajoitus on voimassa iltayhdeksästä aamukuuteen.

Huolta aiheuttaneiden koronatartuntamäärien vuoksi asetettujen rajoitusten on tarkoitus olla voimassa ainakin kuukauden ajan. Rajoituksista antoi määräyksen aiemmin tällä viikolla maan presidentti Emmanuel Macron.

Ranskassa raportoitiin perjantaina yli 25  000 uutta tartuntaa ja edellisten 24 tunnin ajalta kirjattiin yhteensä 122 koronaan liittyvää kuolemaa. Torstaina uusia tartuntoja varmistettiin yli 30  000.

Uutistoimisto AFP kuvaili rajoituksia edeltävän illan tunnelmien muistuttaneen Pariisin kaduilla uuttavuotta. Perjantai-iltana baarien pöydät olivat ääriään myöten täynnä ihmisiä ja naurun remakka täytti lokakuisen illan.

–  Nautimme siitä niin paljon kuin on mahdollista, sanoi ystäviensä kanssa liikkeellä ollut 19-vuotias Kurtys Magdelo, jonka mukaan ryhmän suunnitelmiin kuuluu muun muassa ravintolakäynti ja baarihyppelyä.

Ulkonaliikkumiskiellossa ei ole mainittu matkustusrajoituksia. Tämä saattaa johtaa siihen, että monet perheet pakenevat kaupungista maaseudulle.

Ainakin yhdessä suositussa lomakohteessa Le Touquetissa on otettu käyttöön omia paikallisia ulkonaliikkumiskieltoja kaupunkilaisten mahdolliseen virtaan varautuen.

Ranskassa uusien tartuntojen määrät ovat olleet nousussa kaikkein eniten iäkkäämpien ihmisten keskuudessa, kansanterveyslaitoksen tartuntatautilääkäri Sophie Vaux kertoi toimittajille. Viraston mukaan tilanne on vanhainkodeissa ehtinyt jälleen kehittyä erittäin huolestuttavaksi.

Vaikka tuoreilla liikkumisrajoituksilla on kansan keskuudessa laaja tuki, ovat viranomaiset olleet huolissaan siitä, millaiset sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset neljä viikkoa kestävillä rajoituksilla on.

Pariisin pormestari Anne Hidalgo on esimerkiksi toivonut, että rajoituksia höllennettäisiin teatterien, elokuvateatterien sekä muiden kulttuuritilojen osalta niin, että niiden kävijät voisivat palata kotiin myöhemmin.

Kulttuuriministeri Roselyne Bachelot puolsi ideaa, mutta valtiovarainministeri Bruno Le Maire oli sitä mieltä, ettei tilanteesta selvitä, jos aletaan tehdä heti lukuisia poikkeuksia.

–  Sääntöjen täytyy koskea kaikkia, pääministeri Jean Castex lisäsi perjantaina.

Ranskassa on Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan varmistettu tähän mennessä yli 870  000 tartuntaa ja kirjattu yli 33  300 koronaan liittyvää kuolemaa.

Tartuntoja on listauksen mukaan määrällisesti kahdeksanneksi eniten koko maailmassa. Koronaan liittyvien kuolemien osalta Ranskassa on maailmanlaajuisesti yhdeksänneksi eniten kuolemantapauksia.

Määrällisesti eniten koronatartuntoja ja -kuolemia on Yhdysvalloissa, jossa on varmistettu yli kahdeksan miljoonaa tartuntaa ja kirjattu yli 218  000 koronakuolemaa.

Itävallan ulkoministeri Alexander Schallenberg on saanut koronavirustartunnan. Hänen sanotaan olevan oireeton, mutta koronavirustestin tulos oli positiivinen.

Schallenberg osallistui keskiviikkona hallituksen kokoukseen, joten koko hallitus testataan nyt koronaviruksen varalta.

Tiedotteen mukaan hänellä on voinut olla tartunta jo maanantaina, kun hän osallistui EU:n ulkoministerien kokoukseen. Hän on voinut myös saada tartunnan kokouksen aikana.

Kokoukseen osallistunut Belgian ulkoministeri Sophie Wilmes ilmoitti perjantaina eristäytyvänsä saatuaan oireita, jotka voivat viitata koronavirustartuntaan.

Suomea edusti kokouksessa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Ulkoministeriö kertoo Twitterissä, että Haavisto oli kokouksesta palattuaan valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti 72 tunnin karanteenissa ja kävi kahdessa koronatestissä. Molempien testien tulos oli negatiivinen.

Juttua täydennetty tiedolla ulkoministeri Haaviston karanteenista ja koronatesteistä klo 13.13.