Kulmuni povaa EU-elpymispaketille värikästä eduskuntakäsittelyä – ”velkaisille maille ei saa syntyä käsitystä, että yhteiset hartiat ovat aina käytettävissä”

Politiikka

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni peräänkuuluttaa laajaa kansalaiskeskustelua EU:n liittovaltiokehityksestä, yhteisistä vastuista ja yhteisestä finanssipolitiikasta.

– Mielestäni me emme saa viestiä, että nyt nähty tie on jatkossakin ainoa oikea toimintatapa. Laaja keskustelu Euroopan taloudenpidon pelisäännöistä on välttämätöntä, koska velkaisille jäsenmaille ei saa syntyä käsitystä, että EU:n yhteiset hartiat ovat aina käytettävissä, Kulmuni kirjoittaa Suomenmaan puheenvuorossaan.

Hän alleviivaa, että EU:n kehittäminen aina kriisien koittaessa ei ole pidemmän päälle kestävä tie.

Kulmuni painottaa, että hallituksen tehtävä on valvoa vientivetoisen Suomen etua.

– Euroopan ajautuminen pitkään lamaan osuisi meihin lujaa. Vaikka saavutettu ratkaisu ei kaikkia Suomen tavoitteita täytäkään, on Suomi valmis sen osana unionia hyväksymään.

Keskustajohtaja odottaa, että EU-johtajien viime viikolla sopiman koronaelpymispaketin eduskuntakäsittely on ”värikäs” tapahtuma.

– Paketti on ruodittava läpi tarkasti Suomen perustuslain näkökulmasta. Mielenkiintoista on myös seurata muiden EU-maiden parlamenttikäsittelyitä.

Kulmunista elpymispaketin kritisoiminen on kuitenkin perusteltua.

– Ratkaisua väitetään kertaluonteiseksi, mutta tulemme kuitenkin varmuudella näkemään erilaisia kriisejä jatkossakin. Se miten varaudumme seuraaviin eurooppalaisiin kriiseihin, on keskeinen kysymys koko Euroopan unionin tulevaisuudelle.

Kommentit (2)

  • Lukija17

    Koko hallituskautensa ajan Kepu on kumarrellut ja niiaillut sosialisteille. Turha kuvitella, että mitään jämäköitymistä olisi edessäkään päin.
    Onko Kepuleilla enää muuta mielessä kuin haaveilemansa maakunnat?
    Siitä päästääkin kysymykseen, miksi prosenttiliikkeeksi kuihtuva menneisyyden puolue maakuntia haluaa? Jotkut kuvittelevat, että niistä tulee eläkepaikkoja kuihtuvan Kepun satraapeille. Väärin! Niihinhän tietenkin valitaan johto suurimmista puoluesta ja Kepulle jää mopen osa.

  • Lukija26

    Lukijalta (17) on taitanut unohtua pääministeri Sipilän (kesk)johtaman Hallituksen yhteistyö vuosilta (2015-2019 ) Hänen johtamansa yhteistyökumppaneiden (ps/sin ) , (Kok ) , jonka taloudelliset saavutukset ja teot sekä tulokset olivat tämän vuosikymmenen parhaat ,eri Hallituskokoonpanoihin verrattuna . Sekään Ei tuntunut kaikille kelpaavan , siinä painottui Suomen talouden kuntoon saaminen . Keskustapuolueen linja onkin syytä painottaa jatkossakin näiden asioiden korjaamisessa ,kuitenkin niin ,että kaikki pysyvät kelkassa mukana . Vasemmisto ajaa omaa linjaansa pitkässä juoksussa ”sosialismin suohon ” ,siksi meitä keskustalaisia tarvitaan tasaamaan jatkossakin näitä asioita ,koska jokainen tiedämme ,että tällä linjalla ajamme itsemme ja koko Suomen talouden karille . Siis olkaamme edelleen aitoja keskustalaisia ja jämäköitymisen tulokset näkyvät todella hyvin . Suomen pelastaa vain hyvä yhteistyökyky niin oikeiston kuin vasemmiston kesken , päätöksien korjaaminen vain on tehtävä selväksi ja korjattava tarpeetonta viivyttelyä . Ei saa jäädä tuleen makamaan ,vaan mentävä eteenpäin .

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen