"Kukaan ei ole kuullutkaan" – Trumpin julma pilkka shokeeraa kaukaisessa maassa
Lesothon ulkoministeri kertoo olevansa shokissa ja loukkaantunut sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi, ettei kukaan edes ole kuullut kyseisen valtion olemassaolosta.
Trumpin tylyistä sanoista huolimatta, maan ulkoministeri Lejone Mpotjoane on kutsunut Trumpin vierailulle, uutiskanava CNN kertoo.
Puhuessaan Yhdysvaltain kongressille keskiviikkona Trump nosti Lesothon esiin esimerkkinä maasta, johon Yhdysvallat on lähettänyt rahaa.
– Kahdeksan miljoonaa dollaria tukemaan LGBTQI+(-yhteisöä) Lesothossa, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, Trump nauratti kongressin jäseniä.
LGBTQI+ on kokoava lyhenne seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen viittaavista sanoista.
Nyt ulkoministeri Mpotjoane sanoo, että Trumpin sutkautus oli ”melko loukkaava”.
– Olen erittäin shokeeraantunut siitä, että valtionjohtaja viittaa maahani tuolla tavoin.
Letsho on vuoristoinen sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Maa on kokonaan Etelä-Afrikan ympäröimä enklaavi. Maan väkiluku on vähän yli kaksi miljoonaa ihmistä.
Ulkoministeri Mpotjoanen mukaan Lesotho on hyvin poikkeuksellinen maa, johon myös Trumpin kannattaisi tutustua.
Mpotjoane kertoo, että Lesothossa toimiva Yhdysvaltain suurlähetystö on tukenut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä massa. Lisäksi Yhdysvallat on tukenut Lesothon terveys- ja maataloussektoreita.
Mpotjoanen mukaan rahoitusleikkaukset aiheuttavat maan terveydenhuollolle vaikeuksia, mutta Lesotho pyrkii kehittämään järjestelmäänsä vähemmän riippuvaiseksi ulkomaisesta avusta.
Mpotjoane lisää, että Trumpilla on oikeus leikata Yhdysvaltain tukia ulkomaille.
– Meidän on hyväksyttävä se. Mutta viittaaminen maahamme tällä tavalla, se on melko valitettavaa.