Kreml: Venäjän on pakko vahvistaa armeijaa
Venäjän on pakko vahvistaa armeijaansa, koska sitä uhataan, sanoo Kremlin edustaja Dmitri Peskov.
– Syynä on koko joukko uhkia rajoillamme. Tilanne länsirajoillamme on äärimmäisen vihamielinen ja itärajoillamme epävakaa, Peskov perusteli.
Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi taannoin armeijan kasvattamaan vahvuuttaan 180 000 sotilaalla 1,5 miljoonaan sotilaaseen.
Kyseessä on jo kolmas kerta kun Putin nosti armeijan kokoa sen jälkeen kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan toissa vuoden helmikuussa.
Putin arvioi kesäkuussa, että Ukrainan rintamilla taistelee noin 700 000 sotilasta.
Venäjä on kärsinyt mittavia tappioita kolmatta vuotta jatkuvassa sodassa. Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin arvioi aikaisemmin tässä kuussa, että Venäjä on menettänyt yli 350 000 sotilasta kuolleina tai haavoittuneina.
Venäjä on aikaisemminkin perustellut armeijan kasvattamista lännen uhalla, etenkin sotilasliitto Naton laajenemisella. Nato on korostanut olevansa ennen kaikkea puolustusliitto, jonka tavoitteena ei ole yhteenotto Venäjän kanssa.