Entinen kokoomusministeri ja kansanedustaja Kimmo Sasi on kuollut
Pitkän linjan kokoomuspoliitikko Kimmo Sasi on kuollut vaikeaan sairauteen keskiviikkoaamuna Helsingissä. Tiedon välitti STT:lle Sasin ystävä ja puoluetoveri Ben Zyskowicz Sasin omaisen pyynnöstä.
Sasi oli kuollessaan 73-vuotias. Hän toimi vuosina 1983–2015 kokoomuksen kansanedustajana Pirkanmaan vaalipiirin (ent. Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri) edustajana. Hän toimi liikenne- ja viestintäministerinä sekä ulkomaankauppaministerinä vuosien 1999–2003 aikana Paavo Lipposen (sd.) hallituksissa.
Sasi oli Pohjoismaiden neuvoston presidentti vuonna 2012. Hän oli poliittisella urallaan hyvin kiinnostunut ja aktiivinen pohjoismaisen yhteistyön sekä Suomen kaksikielisyyden edistäjä. Uransa aikana hän toimi myös Suomenruotsalaisten kansankäräjien jäsenenä ja varapuheenjohtajana.
Sasin ura kansanedustajana katkesi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, kun hän ei päässyt läpi Pirkanmaan vaalipiirissä. Ylen haastattelussa Sasi arveli, että putoamisen syynä olivat ennakkogallupit, jotka olivat povanneet hänelle varmaa paikkaa.
Vuonna 2019 hän oli ehdolla europarlamenttiin, mutta ei päässyt läpi.
Viime vuosina Sasi työsti perusoikeuksia käsittelevää väitöskirjaa Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Helsingin Sanomien haastattelussa Sasi kertoi, että väitöskirjan aihe oli yhdenvertaisuus perusoikeutena ja verotus.