Vuoden alusta keskustanuorten puheenjohtaja aloittava Aleksi Sandroos kummastelee kokoomusnuorten liittokokouksen päätöstä, jonka mukaan ympäristöjärjestö Elokapina tulisi lakkauttaa lainvastaisena.
– En ole koskaan innostunut kansalaistottelemattomuudesta. Silti Elokapinan lakkauttaminen ei todellakaan ole minulle vaihtoehto.
– Toisten sanomaa ei voi tukahduttaa piilottamalla tai sensuurilla.
Sandroos kertoo, että hän aikoo kutsua Elokapinan keskustelemaan keskustanuorten kanssa.
En ole koskaan innostunut kansalaistottelemattomuudesta.
Silti @elokapina lakkauttaminen ei todellakaan ole minulle vaihtoehto.
Toisten sanomaa ei voi tukahduttaa piilottamalla tai sensuurilla.
Tulen kutsumaan Elokapinan kanssani keskustelemaan @Keskustanuoret kanssa.
Kokoomusnuoret järjesti liittokokouksensa viime viikonloppuna.
Elokapina-linjauksesta kertoi Twitterissä Uudenmaan kokoomusnuoret.
Kokoomusnuorten liittokokous on tänään päättänyt kannattaa Elokapinan lakkauttamista lainvastaisena Uudenmaan Kokoomusnuorten aloitteesta. Hieno päätös!#kokoomusnuoret#elokapina