Keskustan puoluetoimistolla työskentelevä Ilkka Miettinen ei unohda työuransa kamalinta päivää, jolloin hän joutui valinnan eteen: “Joko menen rautakauppaan ja ostan köyttä, tai kaapille ja otan kirkasta“

Muutokset autoilua, alkoholia tai aseita koskeviin asioihin saavat poliittisen asiantuntijan puhelimen pirisemään
Henkilö

Kaikki politiikan tekijät eivät paistattele parrasvaloissa, vaan ahertavat katseilta piilossa. Keskustan poliittinen asiantuntija Ilkka Miettinen ei tee poliittisia päätöksiä, mutta käyttää puolueen ääntä.

Hän puhuu keskustan suulla esimerkiksi silloin, kun media haluaa tietää puolueen keskiolutkannan tai puoluekokousaloitteessa vaaditaan satsausta avaruuspolitiikkaan.

Viime vuonna puoluekokousaloitteita tuli kolmisensataa. Eduskuntavaalien alla järjestöjen ja tiedotusvälineiden kyselyitä tuli lähes yhtä paljon.

Keskustan puoluetoimistolla Helsingin Apollonkadulla istuva Miettinen ottaa itse vastattavakseen osan ja koordinoi loput muille. Poliittisessa valmistelutiimissä on hänen lisäkseen poliittinen sihteeri Helena Pakarinen.

Puoluetoimistolla ei näy suurta poliittista koneistoa, vaikka Miettinen tietää joidenkin sellaiseen uskovan.

– Osa luulee, että täällä on pukumiehiä ja -naisia tekemässä korkealentoista työtä. Toiset taas pitävät meitä ihan turhana porukkana, joka ei tee mitään, Miettinen naurahtaa.

(Kuva: Jari Laukkanen)

Miettinen aloitti työuransa keskustassa Esko Ahon hallituksen muodostamispäivänä keväällä 1991, jolloin puoluetoimisto sijaitsi vielä Pursimiehenkadulla Punavuoressa.

Miettinen tuli aluksi töihin Keskustan ja maaseudun arkistoon. Ensimmäisten työvuosien ajoittain kafkamainen tunnelma vaikutti Miettiseen vahvasti. Arkistoonkin tuli puheluita, joissa esitettiin tappouhkauksia.

– Ihmiset kohtasivat äkillisen laman, konkurssit ja työpaikan menetykset.

Pientä valonkajoa alkoi näkyä ennen vuoden 1995 eduskuntavaaleja. Vaaleissa harvoin on todellista torjuntavoittoa, mutta silloin sellainen koettiin, Miettinen näkee.

Hän suhtautuu politiikan kriiseihin nykyisin aika tyynesti.

– Apollonkadun puoluetoimistoa ei ole tyhjennetty pommiuhkauksen takia, mutta Pursimiehenkadulla niin tehtiin.

Turun yliopistossa valtio-oppia opiskelleen Miettisen piti mennä arkistoon vain toviksi, mutta pesti venyi vuoteen 2004. Politiikka alkoi lopulta kiehtoa arkistoa enemmän.

– Vuonna 2006 hoidin muutaman kuukauden yhtä aikaa järjestö- ja suunnittelupäällikön hommia, minkä seurauksena verenpaine- ja kolesteroliarvoni jäivät pysyvästi korkealle.

2000-luvun alussa puoluetoimistolla oli vielä perinteistä, kirjeitä lähettelevää järjestöväkeä, toiset olivat mukana uudessa tekniikassa.

Miettinen muistaa, miten puoluetoimiston porukka vietiin sähköpostikoulutukseen 1990-luvun puolivälissä. Tilaisuus oli pikemminkin hämmentävä kuin valaiseva.

– Meitä oli monta henkilöä siinä ruudun äärellä, ja sitten tunnissa esiteltiin kaikki sähköpostin ominaisuudet.

– Koulutuksen jälkeen puhuimme parin työkaverin kanssa, että tätä systeemiä emme varmasti käytä koskaan, faksi on paljon parempi. Muutaman viikon päästä sitten käytettiin jo sähköpostia.

Miettisen mielestä ”hitaassa ajassa” oli kiistattomat etunsa.

– Poliitikkojen ei tarvinnut vastata Twitteriin viiden minuutin viiveellä. Ensin pystyttiin ajattelemaan ja sitten reagoimaan.

Miettisenkin työpuhelin kilisee WhatsApp-viestejä usein puolilleöin.

– WhatsApp-ryhmien määrää pitäisi rajoittaa EU-direktiivillä, hän hymähtää.

Kansalta puoluetoimistolle nykyään tulevan palautteen määrä riippuu siitä, mitä politiikassa tapahtuu.

Ihmiset eivät ota yhteyttä julkisen talouden alijäämän inspiroimina, mutta sähköpostit ja puhelimet laulavat silloin, kun päätökset koskettavat konkreettisesti heidän omaa elämäänsä.

– Keski-ikäinen suomalainen mies ei ota helposti yhteyttä puolueeseen, mutta kolme A:ta saa hänet kommentoimaan, Miettinen tietää.

Kolme A:ta ovat laki- ja veromuutokset autoilua, alkoholia ja aseita koskeviin asioihin.

15 politrukkivuoden aikana Miettinen on kantanut monenlaisia titteleitä, mutta niillä ei ole ollut juurikaan vaikutusta yleishöylän työnkuvaan.

Tämän kevään hallitusneuvotteluissa hän antoi neuvotteluryhmille ja kansanedustajille tietoa keskustan näkemyksistä eri asioihin.

Vuosi sitten Sotkamon puoluekokouksessa hyväksytyn keskustan periaateohjelman tekeminen kirjoittavana sihteerinä oli Miettisen työuran mukavimpia prosesseja. Periaateohjelmaa tehtiin muutama vuosi ja ihmisiä osallistettiin laajasti.

Aina ihmisten innostaminen ei onnistu. Vuonna 2013 keskusta avasi suurella tohinalla nettiin Politiikkaverkon, joka oli tarkoitettu vaikutuskanavaksi puolueen jäsenille.

Satoja jäseniä ilmoittautuikin keskustelemaan eri aiheista, mutta moni kirjautui samalla ensimmäisen ja viimeisen kerran. Salasanat unohtuivat tai homma tuntui muuten vain puisevalta sosiaalisessa mediassa keskustelemiseen verrattuna.

Hommaa ei kannattanut jatkaa muutaman keskustelijan takia.

– Puolueen kehittämisessä tehdään harvoin vallankumouksia. Välillä kokeillaan, askelia otetaan eteen ja taakse, Miettinen summaa.

Puolueen kehittämisessä tehdään harvoin vallankumouksia.

Miettisen laatimat vastaukset puoluekokousaloitteisiin muodostuvat puolueessa päätettyjen linjojen pohjalta. Ja jos puolueen linjaa johonkin asiaan ei ole vielä olemassa, Miettinen haalii vastauksen laajempien periaatteiden kautta.

– Aloitevastauksista syntyy puolueen linja, ja joskus kauhistuttaa, kun on ne 300 aloitetta kädessä ja runsas kuukausi aikaa tehdä vastaukset.

Miettisen mukaan tilannetta helpottaisi se, etteivät kaikki jättäisi aloitteitaan vasta viimeisenä mahdollisena päivänä maaliskuussa. Tiukoistakin aikatauluista on kuitenkin aina selvitty, ja siitä Miettinen kehuu työkavereitaan keskustakonsernissa.

– Meillä on niin hyvä porukka, että laatutavaraa tulee.

Arkistossa työpäivät pysyivät vielä normaaleissa mitoissa, puoluetoimistolla ne välillä venyvät ja paukkuvat. Se näkyy Helsingin Herttoniemenrannassa asuvan Miettisen vapaa-ajassa.

– Arkistoaikoina kävin teatterissa 10–15 kertaa vuodessa, nyt ehkä kaksi, kolme kertaa.

Jotkut sanovat, etteivät vaihtaisi päivääkään pois. Miettinen ei kuulu heihin.

– Vaihtaisin lennosta muutaman työpäivän.

Yksi sellainen voisi olla keskiviikko ennen vuoden 2012 Rovaniemen puoluekokousta. Puoluekokousaloitteita oli tullut vain 134.

Miettisen piti lähettää iltapäivällä aloitevastaukset perjantaina kokoontuvalle puoluehallitukselle. Hän aloitti vastausten viimeistelyn aamunakuudelta ja teki töitä ilman ruokataukoa yhdeksän tunnin ajan, jotta ehtisi maanpuolustuskurssinsa tapaamiseen.

Iltapäivällä Miettiselle tuli puhelu, jonka aikana hän alkoi tallettaa valmiiksi saamiaan aloitevastauksia.

– Yhtäkkiä läppärin ruutu meni harmaaksi, eikä vastauksia löytynyt puhelun päättyessä enää mistään.

Miettisen silmät suurenevat vieläkin sitä muistellessa.

– Silloin ajattelin, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko menen rautakauppaan ja ostan köyttä – tai sitten menen kaapille, otan puoli lasia kirkasta ja aloitan työn alusta.

Miettinen päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja jätti maanpuolustuskurssilaisten tapaamisen väliin.

– Aloitteet olivat valmiita taas illalla kello 23. Viikon kuluttua se läppäri sanoi ”bling, olen palauttanut tiedoston”.

Maalaisliitto-keskustan historia on tullut Miettiselle tutuksi arkistossa vietettyjen vuosien ja lukuharrastuksen myötä.

Hän kertoo vierastavansa keskustan oppi-isäksi tituleeratun Santeri Alkion ”väärinkäyttöä” eli sitä, että ihmiset viittaavat Alkion oppeihin, vaikka eivät olisi lukeneet riviäkään tämän tekstejä.

– Alkiolle pitää antaa arvo keskustan aatteen kehittämisestä, mutta täytyy myös ottaa huomioon, että sadassa vuodessa maailma on muuttunut.

Miettiselle alkiolaisuus on ennen muuta suvaitsevaisuutta, joka tarkoittaa moniäänisyyttä puolueen sisäisessä keskustelussa.

– Keskusta on siinä ylivoimaisesti Suomen suvaitsevaisin puolue. En muista kenenkään sanoneen, että pidä turpasi kiinni, noin ei saa sanoa.

Miettinen on ehtinyt tehdä töitä monen puoluetoimiston pomon kanssa. Puoluesihteerin työtä hän pitää melko mahdottomana, jos odotuksia pidetään onnistumisen mittapuuna.

– Kaikkia niitä odotuksia ei kukaan ihminen pysty täyttämään.

Miettinen myös tietää, että joskus puolueen huonoon kierteeseen on hyvin vaikea vaikuttaa.

– Lika tarttuu silloin eri tavalla kuin hyvinä aikoina. Jokaisella puolueella on hyviä ja huonoja aikoja.

Miettinen uskoo, että jäsenyys poliittisessa puolueessa – myös keskustassa – väistämättä muuttuu.

Jäsenistön keski-ikä nousee jatkuvasti. Puolueet menettävät enemmän jäseniä kuin saavat uusia.

Miettinen on kuitenkin luottavainen tulevaan.

– Jos keksitään uusia vaikuttamisen tapoja, voi tapahtua yllättäviäkin myönteisiä kehityksiä.

Miettinen muistuttaa, että perustyötä puolueessa on kuitenkin jatkossakin tehtävä. Puolue ei voi olla kokonaan läpikulkuliike.

– Projektiluonteisia toimintoja voi tulla, mutta tarvitaan myös pysyvää porukkaa, joka tekee pitkäjänteistä työtä.

Haastattelu ilmestyi alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä 20.6. Lehden voi tilata täältä .