Keskustan Lohi: Miksi työpaikkoja luovat toimenpiteet ovat joillekin niin vastenmielisiä?

Politiikka

Keskustan kansanedustaja Markus Lohi osallistuu Twitterissä keskusteluun työllisyyttä lisäävistä keinoista.

– Tässä vain ihmettelen, että miksi työpaikkoja luovat toimenpiteet ovat joillekin tahoille niin vastenmielisiä, että niitä yritetään vältellä syyllä jos toisella viimeiseen saakka. Puolustetaanko kenties hiljaisesti jotain menneen ajan järjestelmää, Lohi pohdiskelee.

Keskiviikkona kävi ilmi, että hallituksessa oli erilaisia käsityksiä hallituksen työllisyystoiminen takarajasta.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) näkivät, että syksyn budjettiriihessä pitää olla päätökset 30 000 työpaikasta.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mielestä hallituksella on budjettiriihessä oltava näkymä siitä, millä tavalla 30  000 ensimmäistä päätösperäistä työpaikkaa saadaan luotua, mutta aikataulullisesti prosessi voi joustaa.

Työntekijärjestöt SAK ja STTK puolestaan ilmoittivat, etteivät ne pidä realistisena hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan työllisyystoimet valmistuvat syyskuun riiheen mennessä.

Kommentit (2)

  • Lukija4

    Kuten Markus Lohi ihmetteli työpaikkojen luovista toimista, samaa on tullut mietittyä pitkän aikaa uutisia seuratessani. Selkeä hallitusohjelma asian osalta ja työmarkkinaosapuolet pohtineet jo vuoden tahoillaan esityksiään lähes kymmenessä eri työryhmässä. Onko osaan hallitustakin tarttunut työmarkkinajärjestöjen vetkuttelu tauti – koronan jälkitautina.

  • Lukija26

    Tämä työpaikkojen luovien toimien hidastelu ja rakenteellisten korjauksien aikaansaaminen ,vaikka näitä hidastavia tekijöitä on työmarkkinaosapuolet pohtineet jo vuoden tahoillaan ja myös Korona kriisin toimet istuvan Hallituksen osalla ovat olleet etuoikeutetusti etusijalla ja joka Suomen osalla on Hallinnassa tällä hetkellä . Ei poista sitä tämänhetken ”ongelmaa” ,että pikaisiin toimiin on todella ryhdyttävä . Emme voi siirrellä näitä ongelmia työllisyysasteemme taantumisen ja myös velkaisuusasteemme kasvulle tulevien jatkuvasti yhä vaikeampaan käypien asioiden osalla . Hallitusohjelmassa ovat nämä asiat keskeisesti kirjattu ja varmasti AY- kenttäkin tietää nämä asiat . Ei ole ollenkaan ihme jos talousasioista perillä olevat tahot ovat huolissaan . Tulee väkisten mieleen pystyykö Marinin Hallitus näitä asioita hoitamaan niin ,että optimaalinen tasapaino valtiontaloudessa saadaan menojen ja tulojen osalla korjattua ? Valtiovarainministeri Vanhanen ja keskustan puheenjohtaja Kulmuni Eivät ole syyttä huolissaan aikataulun lipsumisesta . Toivottavasti media jakaa oikeaa tietoa ,meille tavallisille kansalaisille ,miten näissä asioissa edetään ? Tämä on lähiaikojen kohtalon kysymys mihin Suomi on menossa ja millä aikataululla ja tavoitteilla ?

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen