Keskustan Kallio ja Mehtälä: Eläinsuojien ympäristölupamaksut kohtuullisemmiksi
Keskustan kansanedustajat Vesa Kallio ja Timo Mehtälä vaativat hallitusta kohtuullistamaan eläinsuojien ympäristölupien hintoja. Kaksikko on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen.
– Ei voi olla oikein, että tavallisen maatalousyrittäjän lupamaksu lähentelee ydinvoimalan lupamaksua. Pienemmilläkin eläinsuojilla maksu voi olla lähes 5000 euroa, ja isommissa tapauksissa mennään jo 20 000 euroon, Kallio sanoo tiedotteessa.
Kallion ja Mehtälän mukaan tällä hetkellä ympäristölupien käsittelykustannukset voivat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin kaikkine kuluineen. Pienetkin muutokset eläinmäärässä voivat moninkertaistaa luvan hinnan.
– On kohtuutonta, että eläinsuojien ympäristölupamaksut hinnoitellaan alkutuotannon mittakaavasta välittämättä, Mehtälä sanoo. Hänen mukaansa maidon- ja lihantuotanto yritystoimintana ovat hyvin selkeitä verrattuna esimerkiksi teollisiin yrityksiin, eikä perusteita järeille lupaprosesseille ole,
Kallio ja Mehtälä katsovat, että maksut tulee suhteuttaa todelliseen työmäärään ja toiminnan ympäristövaikutuksiin – ei yksinomaan eläinten lukumäärään tai hallinnollisiin raja-arvoihin.
– Lupamaksujen on oltava kohtuullisia ja ennakoitavia, jotta suomalainen ruoantuotanto voi jatkua, Kallio ja Mehtälä sanovat.