Keskusta voitti Pirkanmaalla
Keskusta kasvatti selkeästi kannatusta alue- ja kuntavaaleissa Pirkanmaalla. Kuntavaalit Keskusta voitti seitsemässä Pirkanmaan kunnassa olemalla kunnan suurin puolue.
Maakunnallinen kannatus kasvoi selvästi ja keskusta sai yhteensä 141 kaupungin- ja kunnanvaltuutettua, joka on 19 enemmän kuin ennen vaaleja, vaikka useammassa kunnassa myös valtuuston kokoa on pienennetty.
Aluevaaleissa keskusta kasvatti kannatusta peräti kahdella prosenttiyksiköllä ja nousi hyvinvointialueella kuudenneksi suurimman puolueen paikalta neljänneksi suurimmaksi.
Uudessa aluevaltuustossa työnsä aloittaa yhdeksän keskustan aluevaltuutettua.
– Valtakunnallisesti keskusta palasi takaisin suurten puolueiden joukkoon. Kiitos äänestäjille luottamuksesta ja siitä, että vaihdoitte takaisin keskelle. Politiikan kärjistyneelle ja vastakkainasettelua luovalle ilmapiirille on olemassa vaihtoehto ja se on keskusta, kommentoi Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Arto Pirttilahti.
Myös piirin toiminnanjohtaja Janne Riitakorpi kiittää jokaista ehdokasta, puolueaktiivia ja kunnallisjärjestöä Pirkanmaalla tehdystä vaalityöstä.
– Nyt on syntynyt uusi näkymä suunnasta Suomelle ja työ jatkuu. Eduskuntavaaleihin on aikaa kaksi vuotta, kommentoi Riitakorpi