Kesäradat vetävät kansaa, kun tavalliset iltaravit polkevat paikallaan – "Parasta on, kun hevoset ovat niin lähellä"
Olen varannut valjastuskatoksen. Sieltä minut pitäisi löytää.
Lieksan raveihin valmistautuva Ronja Röpelinen antaa jo etukäteen puhelimessa selkeät ohjeet siitä, missä nuorta ohjastaja-valmentajaa voi jututtaa ennen illan yhdeksäntenä lähtönä ajettavaa kisaa lämminveriruuna Sly Cooperin kanssa.
Paikan päällä varikkoalueella selviää, että ”valjastuskatos” onkin todellisuudessa valjastuspilttuu ilman minkäänlaista kattoa.
Siitä tuskin kukaan on pahoillaan, kun homma toimii, lämpöä riittää ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta.
Olemme keskellä yhtä Suomen sympaattisimmista ravitapahtumista, Lieksan kesäraveissa.
Mutta mikä sitten erottaa kesäravit vuoden ympäri kilpailuja järjestävistä raviradoista?
– Parasta on, kun hevoset ovat niin lähellä. Ulkoradalla juoksevaa hevosta yltää melkein koskettamaan.
Lähes sadan kilometrin päästä Kontiolahdelta Lieksan iltaraveihin saapuneen Kurvisen perheen kommentissa kiteytyy osuvasti se ydin, mistä suomalaisessa kesäravi-instituutiossa pohjimmiltaan on kyse.
Kavioiden kumea kopse, radasta nouseva pölypilvi ja hyvin erottuvat ohjastajien keskinäiset huudot kisan aikana kuuluvat niinikään erottamattomasti kesäillan kuvioihin.
Listaan voi lisätä myös yleisen ystävällisen fiiliksen ja leppoisan tunnelman.
Tai vastaavasti hevosen ominaishajun yhdistettynä vieruskaverin makkaran tuoksuun ja kanttiinin rautapannussa paistuneen vohvelin käryyn. Myös etäämmälle rajattu tupakkapaikka antaa aistituntemusten kokonaisuuteen oman säväyksensä.
Lieksan raveissa on katettu katsomo, mutta ei erikseen rajattuja penkkejä tai aitioita kutsuvieraille.
Monet ihmiset näyttävät tuntevan toisensa, mutta titteleitä ei totoluukun tuntumassa ole yleensä tapana kysellä.
Firmansa nimikkolähdön loimitukseen valmistautuva kansanedustaja Eero Reijonen syö härkäfileeannoksen samassa pöydässä kuin kuka hyvänsä raveihin pistäytynyt lomanviettäjä.
Ei ole sattumaa, että Lieksan neljä päivää käsittävä ravikausi ajoittuu yksiin vilkkaimman kesälomasesongin kanssa.
Raveja järjestävän Pielisjärven Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Timo Ryynänen tietää, että 1200-päistä yleisöjoukkoa ei saada paikalle pelkästään kaupungin kanta-asukkaista.
– Lomalaisia liikkuu näillä seuduilla nyt paljon. Muutenkin väkeä raveihimme tulee laajalta alueelta koko Pohjois-Karjalasta, hän muistuttaa.
Vertailun vuoksi lienee syytä mainita, että samana iltana ajettujen Tampereen iltaravien yleisömääräksi ilmoitettiin 800 henkeä. Taas yksi osoitus siitä, mikä tämän päivän yleisön saa liikkeelle.
– Suurtapahtumat ja kesäradat vetävät kansaa, kun taas tavalliset iltaravit polkevat paikallaan, Ryynänen vahvistaa.
Lieksaan Ryynäsen mukaan kehittynyt erityyppisten kesätapahtumien sarja, jota ravit sopivasti täydentävät.
Sibeliuksen pariskunnan häämatkaa muisteleva Monola-juhlaviikko on tuoreempi tulokas, kun taas perinteistä Vaskiviikkoa on järjestetty jo pian neljä vuosikymmentä.
– Tänä vuonna kokeilimme ensimmäistä kertaa yhteistä tv-mainontaa. Minusta se on näkynyt positiivisesti myös ravien yleisömäärissä, puheenjohtaja arvioi.
Timo Ryynänen sanoo yllättyneensä itsekin siitä, mikä merkitys pelkästään ravien järjestämisellä on Lieksan kaupungille.
– Viime vuonna asiasta tehtiin ihan virallinen tutkimus. Sen mukaan ravivieraat jättävät aluetalouteen peräti 120 000 euron suuruisen summan rahaa.
Kesäravien hyvä imago näkyy Ryynäsen mukaan myös sponsoririntamalla.
– Alueen yritykset haluavat mielellään olla mukana. Uusia tukijoita on tullut ja loimilähtöjen osalta olemme välillä joutuneet myymään jopa eioota, hän kiittelee.
Raviseuran toiminta ja kilpailujen järjestäminen ei olisi mahdollista ilman innokasta talkooporukkaa.
Kanttiinissa kahvinkeittäjänä viimeiset viisi vuotta toiminut Toini Hyttinen sanoo, että 40 kilometriä kotoa on lyhyt matka talkoilemaan yhteisen asian eteen.
– Raveissa näkee aina paljon tuttuja. Meistä on muodostunut hieno ja hyvähenkinen yhteisö, jolla homma toimii, hän viittaa ympärillään olevaan ”henkilökuntaan”.
Yleisestä trendistä poiketen talkooväen joukossa näkyy myös nuorempia ihmisiä.
– On hienoa, että nuoriakin saadaan mukaan. Sukupolvenvaihdos on selvästi käynnissä.
Meistä on muodostunut hieno ja hyvähenkinen yhteisö.
Talkoolainen Toini Hyttinen
Toini Hyttinen vakuuttaa, että myös itse pääosan esittäjät eli hevoset ovat aina olleet lähellä sydäntä.
– Lieksalainen ravilegenda Seppo Vaakanainen on kasvukumppani samalta kylältä. Omat lapset ja nyt lapsenlapsetkin ovat saaneet tallilla käydä katsomassa hänen menestyshevosiaan. Sieltä se oma innostuksenikin on peräisin.
Itse ravien aikana Hyttinen sanoo harmittelevansa vain yhtä asiaa.
– Kun on niin työn touhussa, ettei tahdo noita lähtöjä ehtiä katselemaan. Joskus käy niin, että kiire hellittää vasta viimeisen lähdön aikoihin. No, näkeepä edes sen yhden lähdön illan päätteeksi, hän nauraa iloisesti.
Ihmisten iloisuus ja hyväntuulisuus on kesäraveissa suorastaan silmiinpistävä ilmiö. Hyvää fiilistä ei ole pönkitetty edes vettä väkevämmillä juomilla, vaikka niitäkin on tarjolla.
Yhtään näkyvästi humalaista ihmistä ei illan aikana näköpiiriin satu, joten suomalaisten juomatapojen väitetty siistiytyminen näyttäisi pitävän kutinsa raveissa.
Varikkoalueella sisäänkirjautumisen yhteydessä kiinnittää huomiota isoin kirjaimin seinään kirjoitettu sana ”Puhallutus”.
Kyse ei ole kyttäysmentaliteetista tai siitä, että ohjastajia erityisesti epäiltäisiin maistissa olemisesta.
Ravikilpailuissa vallitsee kuitenkin alkoholin suhteen tiukka nollatoleranssi, ja kaviouralla ajetaan tosissaan kilpaa rahapalkinnoista. Sen takia ohjastajien ajokuntoa myös valvotaan tiukasti.
Lieksan raveihinkin pelataan ympäri maan toto-pisteissä lähes 100 000 euroon kohoava pelivaihto.
Suurin ykköspalkinto lähdössä on 4 000 euroa, mikä houkuttelee paikalle myös itäisen Suomen nimekkäimpiä ammattiohjastajia.
Pitkän linjan raviammattilainen, useita ravikuninkaallisten titteleitä urallaan ajanut Jukka-Pekka Kauhanen korostaa kesäravien merkitystä koko lajin jatkuvuuden ja elinvoimaisuuden turvaajana.
– Ravureita kasvatetaan ja valmennetaan kilpailemista varten. Kesäradat antavat omalta osaltaan tärkeitä starttimahdollisuuksia myös seuduilla, joissa kilpailutarjontaa on muuten vähemmän, hän huomauttaa.
Raviurheilun järjestötoiminnassakin vaikuttanut Kauhanen pitää kesäradoilla kilpailemista mukavana vaihteluna.
– Ainahan täällä jotain erikoista voi sattua, kun harvemmin kisoja järjestetään. Mutta ohjastajien palvelu kyllä pelaa. Kahvia kannetaan sellaista tahtia, että moni isompi rata saisi ottaa Lieksasta mallia, mestari kiittelee.
Raviurheilun tulevat tähdet ponnistavat nykyään parrasvaloihin ponilähtöjen kautta. Lieksassa ennen varsinaisia raveja ajettavia ponilähtöjä oli tarjolla kaksikin kappaletta.
Ensimmäiseen lähtöön valmistautunut 14-vuotias Henna-Riikka Nevalainen oli jo etukäteen varsin luottavainen mahdollisuuksiinsa.
– Viimeksi tuli jo kakkossija. Silloin kokeiltiin ensimmäistä kertaa kavioissa noita kärkipainoja. Nyt olisi taktiikkana ykkösradalta keulaan ja kukat, nuori ohjastaja tuumaili ravi-ihmisille tyypillisillä termeillä jo ennen starttia.
Kyseessä lienee ilmeinen lahjakkuus, sillä tuloksena oli komea voitto omalla Ceglia Dark -nimisellä ponilla. Vuoden ensimmäinen jo koko poniohjastajauran neljäs ykkössija sai neitosen hymyilemään.
– Ei ihan koko matkaa johdettu, kun tämä vähän haparoi. Mutta aika hyvältä tuntuu, hän sanaili lähdön jälkeen.
Voittoisan vauhdin Nevalainen sanoo hakeneensa Ypäjällä pidetyltä poniravileiriltä. Ponilähtöjen kiertäminen vaatii harrastajaltaan aivan yhtä ahkeraa paneutumista kuin isommilla hevosilla kilpaileminen.
Poneista on tullut Enosta kotoisin olevalle Nevalaisen perheelle tärkeä yhteinen juttu.
– Kärryt ovat pienemmät kuin hevosilla, mutta yhtä paljon ne maksavat, nauraa isä-Nevalainen sponsorin ja autokuskin ominaisuudessa.
– Yhtään ei kuitenkaan harmita, vaikka menoja kertyy. On tämä niin hieno harrastus, hän vakuuttaa.
Kun voittoisa pää saatiin Lieksassa auki, kausi jatkui tiiviinä. Toinen poni Aavanmaan Adonis starttasi jo parin päivän Suonenjoella ja Ceglia Dark puolestaan viikon päästä Lieksan viimeisissä raveissa.
– Voittoja lähdetään molemmista hakemaan, paaluttaa nuori lupaus itseluottamusta uhkuen tavoitteensa.
Sukevalla Pohjois-Savossa asustavan Ronja Röpelisen taival ravialan ammattilaiseksi on huomattavasti pitemmällä, mutta silti vasta alussa.
Nuoren naisen kiinnostus hevosiin juontaa juurensa tyypillisestä suomalaisesta maaseututarinasta.
Kotona on aina ollut hevosia, niitä hoitamalla ensimmäisen kipinän roihahdus täyteen tuleen, minkä jälkeen ponien kautta siirtyminen ravien ja kilvanajon kiehtovaan maailmaan.
Matka sisältää myös omat mutkansa. Koska nuoren polven kuskin on vaikea saada jalansijaa tiukasti kilpailluilla markkinoilla, työkalut pitää luoda itse.
– Minun kohdallani paras ja edullisin ratkaisu tällä hetkellä on hevosten liisaaminen, hän selvittää.
– Teen hevosenomistajien kanssa sopimuksen kilpailuoikeuden vuokraamisesta. Sinä aikana vastaan itsenäisesti hevosten valmennuksesta ja kilpailuttamisesta. Omistajat saavat sitten tietyn prosenttisiivun hevosen juoksemista palkinnoista.
Röpelisen kotitilan tallissa kauroja rouskuttaa tällä hetkellä kolme ravuria, joilla on tarkoitus kilpailla lähiaikoina hyvinkin tiiviisti.
– Täällä Lieksassa startanneen lämminveriruuna Sly Cooperin olen liisannut puhtaasti kilpailukäyttöön. Suomenhevosista Vili Vilhelmin omistan kokonaan ja Uusi-Tuikku on minulla valmennuksessa.
– Kaikki kolme ovat samoilta kasvattajilta, jotka muutenkin ovat hyviä tuttuja. Heidän kanssaan on muutenkin helppo tehdä yhteistyötä, juniorilisenssin omaava valmentaja suitsuttaa.
Röpelinen myöntää, että monilla liisatuilla hevosilla kilometrimittari saattaa olla niin sanotusti täynnä ja ura ehtoopuolella. Toivoa ei hevosihminen saa silti koskaan menettää.
– Usein hevonen saattaa paikanvaihdoksesta piristyä uudessa ympäristössä. Meillä on esimerkiksi hyvät mahdollisuudet uintivalmennukseen.
Eniten tällä hetkellä kiehtoo lajin haastavuus.
Ronja Röpelinen
Olosuhteista menestyksen ei pitäisi jäädä kiinni. 22-vuotias nainen on tällä hetkellä hevosalan ammattilainen ainakin ajankäytön suhteen.
– Tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki. Kirjoitin ylioppilaaksi ja suoritin samalla maaseutuyrittäjän perustutkinnon kaksoistutkintona suoraan peruskoulun jälkeen.
– Maatilan jatkaminen sukupolvenvaihdoksen kautta olisi yksi vaihtoehto, mutta toisaalta myös hevosala kiinnostaa, Röpelinen pohtii.
– Eniten tällä hetkellä kiehtoo lajin haastavuus. Tässä ei tule koskaan valmiiksi tai tiedä kaikkea. Aina tulee jotain uutta, millä voi yrittää parantaa tuloksia.
Täyttä toimeentuloa ravihevosista on vaikea saada.
– Se edellyttäisi muuttoa muualle. Jos ajattelee pelkästään ohjastamista, niin Ylä-Savo on melkoisen syrjässä, Röpelinen arvioi.
Kiinnostusta ravialaan ammattina ei ainakaan vähentänyt harjoittelujakso australialaisella ravitallilla ja tutustuminen sikäläiseen ravikulttuuriin.
– Tuttujen kautta sinne pääsin. Kokemus oli niin hieno, että harkitsen jopa lähtemistä sinne uudestaan. Kysyntää on, koska suomalaiset työntekijät ovat ulkomailla hyvässä maineessa.
Raviurheilu ja hevoset ovat Röpelisen elämässä joka tapauksessa tiiviisti läsnä lähitulevaisuudessa.
Siitäkin huolimatta, että Lieksan startti Sly Cooperin kanssa toi kilpailukirjaan sijan kahdeksan eikä voittosumma kasvanut eurollakaan. Optimismia ja toivoa paremmasta lähtö kuitenkin herätti.
– Juoksunkulku epäonnistui, mutta muuten olin hevoseen ihan tyytyväinen. Ensi tiistaina yritetään uudestaan täällä Lieksassa.
Reportaasi on julkaistu alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 20.7.2018. Suomenmaan voit tilata täältä .