Kertakäyttöisen maskin kappalehinta pyörii euron paikkeilla, joten tulevan suosituksen noudattaminen voi maksaa 100–200 euroa kuukaudessa

Kesko, S-ryhmä ja Yliopiston Apteekki kertovat varautuvansa kasvavaan kysyntään.
Kasvomaskit

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisee lähiaikoina maskisuosituksen, jonka voi olettaa lisäävän maskien käyttöä.

Turvallisuuden lisäksi moni miettii maskien kustannuksia, joten kuinka paljon kuukaudessa pitäisi varata maskibudjettiin?

Kertakäyttöisten maskien hinnat pyörivät euron paikkeilla. Töissä käyvälle aikuiselle maskisuositus tarkoittaa useampaa kertakäyttömaskia yhdelle päivälle. Jos työmatka taittuu julkisissa, tulee suuntaansa varata yksi maski.

Yhtäjaksoisesti kertakäyttömaskia voi pitää useammankin tunnin, kunhan sitä ei ota välillä pois. Maski on hyvä vaihtaa ainakin ruokailun yhteydessä tai jos maskin alle kertyy hengityksen takia kosteutta, joka alkaa häiritä.

Mikäli työpaikka on julkisella paikalla ja suoja siksi tarpeellinen, maskeja voi kulua päivässä kuusikin kappaletta, kun mukaan lasketaan työmatkat. Jos vielä viikonloppuisin käyttää julkista liikennettä tai käy kaupassa, niin yksinkertaisella esimerkkilaskulla euron maskeja voi kuukaudessa kulua pitkälti yli sata.

Kertakäyttömaskien vaihtoehtona ovat pestävät kangasmaskit, joiden hinnat vaihtelevat suuremmin materiaalien mukaan.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Husin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen muistuttaa, että maski tulee asettaa paikalleen vain puhtailla käsillä ja se on vaihdettava joka kerta, kun sen ottaa hetkeksikin pois. Metallinen kappale nenän päällä varmistaa paremman istuvuuden.

– Kasvomaskia ei saa välillä laittaa leuan alle ja siitä siirtää takaisin kasvoille. Jos maskin haluaa hetkeksi pois, se heitetään roskiin ja vaihdetaan uuteen, kertoo apulaisylilääkäri.

Pestäviä kangasmaskeja tulee myös varata työpäiväksi useampia, sillä ohjeistuksen mukaan maski on pestävä jokaisen käyttökerran jälkeen 90 asteisessa vedessä tai keitettävä viisi minuuttia pesuaineen kanssa.

Jos olosuhteet työpaikalla eivät vaadi maskin käyttöä, työmatkalla käytetyn kangasmaskin voi laittaa päivän ajaksi muovipussiin odottamaan pesua ja varata kotimatkalle toisen puhtaan maskin.

Kesko, S-ryhmä ja Yliopiston Apteekki tarjoavat kertakäyttöisiä maskeja useamman kappaleen pakkauksissa, joissa yhden maskin hinta pyörii yhden euron paikkeilla. Jälleenmyyjät kertovat STT:lle, että maskeja on tällä hetkellä riittävästi ja kasvavaan kysyntään varaudutaan.

Keskon tavarakaupan johtaja Harri Hovin mukaan viime viikon aikana maskien menekki kolminkertaistui ja tämän viikon maanantaina jopa kymmenkertaistui. Alkuviikosta maskit olivat hetkellisesti loppu muun muassa joistakin Prismoista ja Citymarketeista.

Sekä S-ryhmällä että Keskolla on kuitenkin runsaasti maskeja varastoissa, joista niitä yritetään saada hyllyille mahdollisimman nopeasti.

Husin Ruotsalaisen mukaan maski on yksi kolmesta toimenpiteestä, jotka jäävät kansalaisen vastuulle. Kaksi muuta ovat hyvä käsihygienia sekä turvavälien pitäminen.

– Kasvomaski on erityisen tärkeä silloin, kun turvavälejä ei pystytä pitämään kuten julkisessa liikenteessä ja muissa julkisissa tiloissa. Varmasti suomalaiset osaavat käyttää maskia, kun ohjeistus annetaan, sanoo Ruotsalainen.