Käsittämätön vaaratilanne Lahdessa: Mies ajoi moottoritietä toistuvasti väärään suuntaan

Poliisi

Vanhemman miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa.

Hätäkeskus sai useita kymmeniä ilmoituksia torstaina alkuillasta moottoritiellä väärään suuntaan ajavasta henkilöautosta.

Auto ajoi Renkomäen liittymästä kohti pohjoista etelään suuntaan menevillä ajokaistoilla.

Lopulta poliisipartio sai pysäytettyä auton Lotilan liittymässä. Kuljettajana oli hieman yli 80-vuotias mies.

Hän kertoi erehtyneensä liittymästä ja lähteneensä siksi ajamaan moottoritietä väärään suuntaan.

Mies pääsi jatkamaan matkaansa sen jälkeen, kun poliisi oli opastanut hänet pois moottoritieltä.

Partio päätti kuitenkin lähteä seuraamaan miehen ajamista ja joutui kauhukseen toteamaan, että auto pysyi vain hetken aikaa omalla ajokaistallaan. Sitten auto siirtyi uudelleen vastaantulevien ajokaistalle.

Partio laittoi pysäytysvalon päälle, mutta mies jatkoi ajamista siitä huolimatta.

Poliisi kertoo, että useampi vastaan tullut auto joutui väistämään välttääkseen törmäyksen.

Autoa kuljettanut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.