Johanna Korhonen antaa huutia hokemalle, jonka mukaan jokainen mielipide on yhtä arvokas – "Mielipide ei ole minkään arvoinen, jos se ei perustu mihinkään"
Donald Trump ei tullut tyhjästä Amerikan presidentiksi, Maaseudun Sivistysliiton omistaman kirjankustantamo Maahengen kustantaja ja toimitusjohtaja Johanna Korhonen korostaa.
– Ihmisestä on kivaa valita ne faktat, joihin uskoo. Ennen internetiä tätä ilmiötä hillitsi se, että ihmisen yhteisöt olivat pieniä.
– Nyt mille tahansa hullutukselle löytää heti internetistä 500 kannattajaa, englanninkielisillä alueilla heitä löytyy jo tuhansia tai miljoonia. Tämä kaikki tukee ihmisen yhä harhaisemmaksi käyvää todellisuuskuvaa, Korhonen sanoo.
Hän pitää virheellisenä hokemaa, jonka mukaan jokainen mielipide on yhtä arvokas.
– Mielipide ei ole minkään arvoinen, jos se ei perustu mihinkään.
Ihmiskunta on Korhosen mielestä nyt siinä vaiheessa, että ihmisen pitäisi ruveta ymmärtämään ihmistä.
– Muutenhan me vain katsomme silmät pyöreinä, että minkä kiven takaa tällaisia kaheleita ryömii.
Korhonen selittää ihmisten erilaisia ajattelutapoja amerikkalaisen kielitieteen professorin George Lakoffin teorialla, jonka mukaan ihmisten aivojen syvärakenteissa on kaksi erilaista ajatuskehystä. Kaikilla ihmisillä on molemmat kehykset, mutta toiset ovat päässeet valtaan.
Korhonen suomentaa ajatuskehykset lasiaivoiksi ja muovailuvaha-aivoiksi. Lasiaivoille tärkeitä asioita ovat esimerkiksi kuri, järjestys ja perinteet. Muovailuvaha-aivot kykenevät joustamaan uuden tiedon myötä.
Lasiaivoille voi esimerkiksi olla vaikea ajatus, että avioliitto on muiden kuin miehen ja naisen välinen. Lasiaivo saattaa myös torjua tiedon, joka ei sovi hänen maailmankuvaansa.
– Jos Trumpin porukka haluaa uskoa, että ilmastonmuutosta ei ole, niin silloin paras keino on totta kai torjua kaikki tieto tai väittää sitä salaliitoksi.
Korhosen mielestä lohdullista on se, että jokaisen aivoissa on sekä lasia että muovailuvahaa. Siksi meidän pitäisi ymmärtää, miten toisille kannattaa puhua.
Korhosella on jo 35-vuotinen suhde Suomenmaahan, johon hän kirjoittaa yhä kolumneja.
Korhosella oli yläasteella työnsä vakavasti ottava opinto-ohjaaja, joka hommasi toimittajan ammatista kiinnostuneelle tytölle tet-harjoittelupaikan Suomenmaan edeltäjästä, oululaisesta sanomalehti Liitosta.
Korhosella meni tetissä hyvin, koska hänet palkattiin Liittoon kesätoimittajaksi.
– Ja kun olin ollut siellä monta kesää, niin oli luontevaa pyrkiä opiskelemaan journalismia, Tampereen yliopistossa ja Sanoman toimittajakoulussa oppinsa saanut Korhonen kertoo.
Opintojen jälkeen hän työskenteli muun muassa Helsingin Sanomissa taloustoimittajana ja päätoimittajana Journalisti-lehdessä.
Vantaalle perheensä kanssa asettunut Korhonen nimitettiin Lapin Kansan päätoimittajaksi syksyllä 2008. Korhonen kuitenkin irtisanottiin jo ennen pestin alkamista luottamuspulaan vedoten.
Korhosen mielestä todellinen syy oli hänen parisuhteensa naisen kanssa, ja korkein oikeuskin päätyi syrjintätuomioon vuonna 2015.
Korhonen on ollut julkisuuden valokeilassa jälleen tänä vuonna Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana, joka setvi Helsingin tuoreen piispan Teemu Laajasalon rahankäyttöä. Korhosen mielestä hänen täytyy luottamushenkilönä valvoa, että kirkollisveron käyttö on eettistä ja läpinäkyvää.
Oma poliittinen riippumattomuus on Korhoselle tärkeää, vaikka hän olikin keskustan listan sitoutumaton ehdokas eurovaaleissa vuonna 2009.
– Olin silloin työtön. Työttömänhän kuuluu olla aktiivinen ja saada itselleen jokin työpaikka, Korhonen virnistää.
Hän kertoo, että mepin työ olisi ollut mieluista ja luontevaa, koska hän tuntee hyvin EU:n hallinnon kiemurat ja osaa kieliä. 6 295 ääntä ei kuitenkaan vienyt Brysselin koneeseen. Uusi yritys ei innosta.
– Olen tyytyväinen kaikkiin nykyisiin töihini, enkä ole kiinnostunut vaaliehdokkuuksista.
Korhosen eurovaalikampanjan aikaan eduskunnassa väännettiin sattumoisin samaa sukupuolta olevien parien perheensisäisestä adoptiosta.
Aihe kosketti suoraan Korhosen omaa elämää, mutta jakoi voimakkaasti mielipiteitä keskustan eduskuntaryhmässä.
Korhosella ja hänen puolisollaan Pirkko Kotilalla on vuonna 2004 syntyneet kaksoset. Lapset kutsuvat Kotilaa äidiksi ja Korhosta emoksi.
Lasten huoltajuus oli kuitenkin ainoastaan Kotilalla.
– Puolisoni on synnyttänyt lapset, eikä ollut mitään keinoa, jolla olisin voinut olla heidän juridinen vanhempansa. Enintään olisin voinut hakea käräjäoikeudelta oheishuoltajuutta.
Korhonen kutsui samaa sukupuolta olevien parien perheensisäistä adoptiota vastustavat keskustalaiset kansanedustajat kotiinsa ”siedätyshoitoon”.
Kaksi kansanedustajaa tuli kylään kukkapuskan kanssa. Aikuiset joivat kahvia keittiön pöydän ääressä ja lapset esittelivät lelujaan.
– Ehkä se vähän heidän kauhuaan vähensi, kun he havaitsivat, että koti on ihan normaali ja lapset hyvävointisia.
Korhonen sanoo, että osasyy keskustan listalla olemiseen oli juuri se, että hän pääsi joukkoon, jossa pystyi vaikuttamaan asenteisiin.
Laki samaa sukupuolta olevien perheen sisäisestä adoptiosta astui voimaan syyskuussa 2009. Nyt esillä on äitiyslaki, jossa lapsen voisi tunnustaa jo neuvolassa.
Korhonen adoptoi lapsensa vasta kaksi vuotta lain voimaantulon jälkeen.
– Halusimme, että viranomaiset ensin opettelevat systeemin, koska emme jaksa aina opettaa viranomaisia.
Korhosen, Kotilan ja ekaluokkalaisten poikien kotiin tuli sosiaalityöntekijä tutkimaan perheen olosuhteita.
Taas istuttiin keittiön pöydän ääressä. Sosiaalityöntekijä kyseli lapsilta, miten he kokevat suhteensa emoon.
Kysymyksenasettelu oli pikkupojille vaikea, joten he alkoivat kertoa jostain ajankohtaisesta sattumuksesta.
Korhosen mielestä koko tilanne oli ”pölijä”, kuten oululaiset sanovat. Lapsille kun on aina ollut päivänselvää, ketkä heidän vanhempansa ovat.
– Lapset ovat syntyneet minun syliini, he ovat olleet meillä vauvasta asti eikä heillä ole ketään muita vanhempia. Biologinen isä on tuntematon soluluovuttaja.
Lapset saivat juhlallisesti allekirjoittaa suostumuksensa adoptoitavaksi. Lomakkeeseen ruksattiin, että lapset ymmärtävät toimenpiteen merkityksen.
– Ihan varmasti eivät ymmärtäneet, Korhonen naurahtaa.
Hän ja Kotila ovat nähneet myös allekirjoituksen hauskan puolen.
– Siihen voi vedota sitten, kun teinin kanssa tulee suukopua ja hän sanoo, että mä vihaan sua. Voin vastata, että olet kultaseni itse allekirjoittanut asiakirjan, jossa suostut olemaan minun lapseni.
Korhonen pitää kummallisena sitä, että lainsäädäntö ei vuosiin tunnistanut heidän perhettään.
– Lainsäätäjän tehtävähän on tunnistaa, mitä yhteiskunnassa on.
Korhosen mukaan heidän lapsensa eivät ole joutuneet kiusatuiksi perheensä vuoksi. Hän muistuttaa, että lapset ottavat mallia aikuisten käyttäytymisestä.
– Jos vaikkapa päiväkodissa olisi ollut joku mulkoileva aikuinen, niin ehkä hän olisi levittänyt asennettaan.
Kirkon jäsenille on tärkeää, että he saavat juhlia avioliittojaan kirkossa.
Korhonen ja Kotila rekisteröivät parisuhteensa vuonna 2004 ja muuttivat sen avioliitoksi uuden avioliittolain tultua voimaan viime vuonna.
Perheenjäsenten kesken pidettiin kirkolliset juhlat tämän vuoden alussa.
– Se oli merkityksellistä. Kirkon jäsenille on tärkeää, että he saavat juhlia avioliittojaan kirkossa.
Korhosen mielestä homoparien kirkkohäissä on olennaista vain se, mitä laki sanoo. Kirkko ei ole säätänyt poikkeusta Suomen lainsäädännöstä avioliittoasiassa.*
Tilanne on kuitenkin jumissa. Piispat eivät hyväksy samaa sukupuolta olevien vihkimistä kirkossa.
Korhonen muistuttaa, että Raamatun suuret viestit sisältyvät Jumalan rakkauteen luomakuntaa kohtaan.
– Siihen ei sisälly ideaa siitä, että vainotkaamme toisiamme erilaisilla perusteilla ja kyylätkäämme, millaisia perheitä on itse kullakin.
Korhosen mielestä olennaista on, että toisin ajattelevat eivät saa rajoittaa muiden elämää.
– Nyt yritetään löytää tapoja, joilla kirkossa voivat elää rinnakkaiset näkemykset ilman, että ne häiritsevät toisiaan. Se edellyttää vastaantuloa, joustavuutta, sopeutumista. Ne ovat joillekin hirvittävän paljon vaikeampia asioita.
*Avioliittoasiasta on kirkon sisällä kaksi erilaista tulkintaa. Jutussa kerrotaan Johanna Korhosen tulkinnasta. Kirkon virallinen kanta perustuu kirkkolakiin, jonka mukaan kirkollisista toimituksista säädetään kirkkokäsikirjassa ja kirkkojärjestyksessä. Kirkkokäsikirjan osana on kirkollisten toimitusten kirja, ja sen mukaan avioliittoon voidaan vihkiä vain mies ja nainen. Näin kirkon virallinen kanta voidaan johtaa kirkkolaista. Eduskunta on vielä erikseen päättänyt hyväksyessään samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskevan lain, että lainmuutoksella ei mitenkään puututa uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen määrätä vihkimisen ehdoista.
Haastattelu ilmestyi kokonaisuudessaan Suomenmaan viikkolehdessä 16.2. Lehden voi tilata täältä .