Iranin eteläosassa suuri räjähdys satamassa, yli 500 loukkaantunut
Iranissa yli 500 ihmistä on loukkaantunut maan eteläosassa tapahtuneessa suuressa satamaräjähdyksessä, kertoo Iranin valtiollinen uutistoimisto Irna.
Räjähdys aiheutti tulipalon Shahid Rajaeen satamassa, joka sijaitsee lähellä Bandar Abbasin kaupunkia. Kyseessä on Iranin suurin kauppasatama.
Satamaräjähdys oli Fars-uutistoimiston mukaan niin voimakas, että se tuntui ja kuului vielä 50 kilometrin päässä.
Hormozganin maakunnan Punaisen Puolikuun johtajan mukaan räjähdyksen syy ei ole vielä tiedossa ja sitä tutkitaan, kertoo Irna.
Iranilaismedioiden alustavat tiedot mahdollisesta syystä ovat keskenään ristiriitaisia.
Hormozganin maakunnan kriisinhallintaviranomainen kertoi maan valtiollisella televisiokanavalla, että tapahtuman syynä oli useiden satamassa säilytettyjen konttien räjähdys. Iranilaisten Mehr– ja Isna-uutistoimistojen mukaan alustavat tiedot viittaisivat taas räjähdykseen toimistorakennuksessa.
Irnan mukaan alustavat tiedot viittaisivat kaasutankkerin räjähdykseen.
Iranin kansallinen öljy-yhtiö NIORDC kertoi lausunnossaan paikalliselle medialle, ettei räjähdys liittynyt sen toimintaan. Yhtiön mukaan Bandar Abbasin öljylaitokset toimivat edelleen tavalliseen tapaan.