HS: Harkimo on uhannut naapureitaan oikeustoimilla
Helsingin pormestariksi pyrkivä Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo on uhannut naapureitaan oikeustoimilla, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden mukaan Harkimo ilmoitti asiasta torstaina taloyhtiön sisäisessä Whatsapp-viestiryhmässä.
– Tulen tekemään poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden paljastuksesta josta luin Helsingin Sanomissa asioista jotka eivät pidä paikkaansa, Harkimon kerrotaan kirjoittaneen.
Aiemmin torstaina Helsingin Sanomat oli julkaissut artikkelin, jossa Harkimon Töölön asunnon naapurit kertoivat, että asunto on Airbnb-käytössä ja siellä on ollut myös häiriökäyttäytymistä. Naapureiden mukaan Harkimoa näkee talossa harvoin.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Ville Tuomisto sanoi lehdessä, että hänen ymmärryksensä mukaan asunto on jatkuvasti vuokrattavissa.
Digi- ja väestötietoviraston (DVV) tietojen mukaan Harkimon vakituinen osoite on kyseisessä asunnossa Töölössä Helsingissä. Muutaman vuoden takaisessa videossa Harkimo kertoo kuitenkin asuneensa koko elämänsä Sipoossa.
STT ei ole perjantaina tavoittanut Harkimoa kommentoimaan asumiseensa liittyviä asioita.