Hizbollah ampui raketteja Etelä-Libanonista Israeliin
Libanonin eteläosasta on ammuttu Israeliin toistakymmentä rakettia, kertoo Israelin armeija. Äärijärjestö Hizbollah kertoo ampuneensa raketit.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun järjestö kertoo suoraan olleensa Israeliin tehdyn hyökkäyksen takana sitten toissa vuoden.
Israelin armeijan mukaan maan ilmapuolustusjärjestelmä pysäytti valtaosan raketeista ja loput päätyivät avoimeen maastoon. Israelin hävittäjät tekevät parhaillaan kostoiskuja Libanoniin.
Kyseessä on jo toinen Libanonista tehty raketti-isku tällä viikolla. Israelin ilmavoimat kosti edelliset iskut jo torstaina iskien samalla Libanoniin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.
Israel on varoittanut, ettei se salli Libanonin valtatyhjiön ja jatkuvasti pahenevan talouslaman mukanaan tuomaa uhkaa maan pohjoisrajalle.
YK ilmoitti perjantaina olevansa erittäin huolestunut kriisin kärjistymisestä Libanonin rajaseudulla.