Helsingin keskustanaiset tekee rikosilmoituksen Saarikon nettitilaisuuden häirinnästä – puheenjohtaja: “Siinä oli myös uhkaavia elementtejä“

Politiikka

Helsingin keskustanaiset jättää huomenna rikosilmoituksen puolueen puheenjohtajan Annika Saarikon nettitilaisuuden häirinnästä, kertoo järjestön puheenjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä. Asiasta päätti Helsingin keskustanaisten työvaliokunta.

Saarikko oli ehtinyt viime keskiviikon nettitilaisuudessa puhua muutaman minuutin, kun ruudulle ilmestyi väkivaltaista videokuvaa. Häirintä jatkui rasistisilla solvauksilla. Moderaattori poisti videon ja häirinnästä epäillyt, nimimerkkiä käyttäneet osanottajat.

–  Kyseessä on sellainen toiminta, jota ei voi millään hyväksyä, koska se on avoimen kansalaistoiminnan ja vaalitoiminnan häirintää. Siinä oli myös uhkaavia elementtejä, eli on kaikki syyt tehdä rikosilmoitus, Mononen-Mikkilä painottaa.

Mononen-Mikkilän mukaan rikosilmoituksen jättää nimenomaan Helsingin keskustanaiset, koska Helsingin keskustanaiset olivat tilaisuuden järjestäjä.

Mononen-Mikkilä ennakoi, että tapauksesta syntyy keskustelua laajemminkin siitä, miten on syytä hoitaa turvallisuus ja moderointi tällaisena aikana, kun kaikki tapahtuu verkossa.

Viime viikon nettitilaisuus jatkui normaalisti sen jälkeen, kun moderaattori sai asiansa hoidettua.

Juttua täydennetty ja otsikkoa muokattu klo 18.33