Helsingin Flow Festival perutaan ensi kesältä – järjestäminen olisi festivaalin mukaan mahdotonta
Ensi kesältä peruuntuneiden kesäfestivaalien lista sai jälleen jatkoa tiistaina, kun Helsingissä järjestettävä Flow Festival ilmoitti peruvansa toisena kesänä peräkkäin.
Järjestäjien mukaan koronapandemian aiheuttama kansainvälinen poikkeustilanne on tehnyt festivaalin järjestämisestä tänä kesänä mahdotonta.
– Flow Festivalin organisaatio on seurannut koronavirustilanteen kehittymistä ja tutkinut erilaisia mahdollisuuksia festivaalin järjestämiseen. Valitettavasti järjestäjät ovat joutuneet toteamaan, että epävarmuuden jatkuessa kansainvälisen suurtapahtuman toteuttamiselle elokuussa ei ole edellytyksiä, festivaali kertoo tiedotteessa.
Seuraava Flow Festival järjestetään elokuussa 2022 Helsingin Suvilahdessa.
Tämän sekä viime vuoden Flow Festivalille ostetut liput käyvät sellaisinaan ensi vuoden tapahtumaan. Ostetun lipun voi halutessaan myös palauttaa. Palautusmahdollisuus avataan ensi viikon aikana, festivaali kertoo.
Aiemmin suurien kesäfestivaalien perumisesta ovat ilmoittaneet muun muassa Seinäjoen Provinssi, Joensuun Ilosaarirock sekä Turun Ruisrock. Viimeisimpänä tapahtumana perumisesta ilmoitti eilen Seinäjoen tangomarkkinat.