Ex-ministeri Jari Lindström perussuomalaisten romahduksesta: Puhe vastuunkannosta ja velkaantumisen taittamisesta ei auta
Perussuomalaiset ei selviä kannatuskadostaan vastuullisen talouspolitiikan lippua heiluttamalla, arvioi puolueen entinen kansanedustaja ja ministeri Jari Lindström Suomenmaan blogissaan.
– Tässä toistuisi mielestäni edellisen hallitusvastuun kuvio. Vaikka kuinka kerrot tarinaasi vastuunkannosta, velkaantumisen taittamisesta ja hyvistä lakihankkeista, ihmiset eivät sitä osta.
Lindströmin mukaan vuosina 2015–17 perussuomalaisten kannatus putosi maahanmuuttokriisin ja työllisyyspolitiikan vuoksi.
– Siihen ei auttanut mikään tiedote eikä kiertäminen kentällä. Narratiivi oli valmis, eikä sitä vastaan väittäminenkään auttanut yhtään mitään. Niin on kuin miltä näyttää.
Lindström arvioi, että kokoomuksen ja perussuomalaisten johtama hallitus ei kestä loppuun asti.
– Jos olen väärässä, myönnän sen auliisti.
Lindströmin mukaan perussuomalaiset on rakentanut kannatuksensa pelkän maahanmuuton vastustamisen varaan. Moni duunariksi itsensä kokeva ei välttämättä jaa kaikkea sitä, mitä kokoomuksen johdolla on hallituksessa edistetty.
– Ja kun usein äänekkäin näiden toimien puolustaja on perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra, niin mitä se persuja äänestänyt tästä oikein ajattelee?
Lindströmin mukaan loputtomasti maahanmuuttoteemasta ammentamalla antaa kuvan itsestään yhden asian liikkeenä.
– Jokaisessa hallituskokoonpanossa on joku puolue, joka joutuu ottamaan vastaan harjoitetun politiikan synnit. Orpon hallituksessa tämä rooli on perussuomalaisilla.
Lindtröm sanoo, ettei epäile Purran sietokykyä ja turnauskestävyyttä.
– Mutta siitä alaspäin epäilen vahvasti. Veikkaan irtiottoja, koska moni istuva kansanedustaja on, syystäkin, huolissaan omasta jatkostaan kansanedustajana.
Lindström ennakoi puolueelle ongelmia paikallistasolla.
– Moni tuntee menettäneensä mahdollisuuden valtuustopaikkaan valtakunnan politiikan vuoksi. Ja ei ole tässä täysin väärässä.
Lindström nostaa keskustan erinomaiseksi esimerkiksi puolueesta, jossa kunnallinen ja alueellinen vallankäyttö ja sen potentiaali on ymmärretty jo vuosikymmeniä.
– PS ei tätä ole vieläkään sisäistänyt. Porukka ei lähde liikkeelle.
Lindström pohtii, olisiko perussuomalaisten romahdukseen syyn nimenomaan se, että puolueen viesti on tällä kertaa mennyt perille.
Ex-työministeri sanoo olevansa edelleen sitä mieltä, että pelkän ideologiapolitiikan tekeminen on aina virhe. Lindström huomauttaa, että nyt on tehty erittäin paljon tiukennuksia, leikkauksia ja työllisyyspolitiikassa ollaan lisäämässä velvoitteita.
– Mutta missä ovat tasapainottavat toimenpiteet eli porkkanat? Vai ollaanko siis sitä mieltä, että niitä ei tarvita lainkaan? Jos muista maista otetaan mallia, niin otetaan myös kannusteista, ei vain kepistä. Jooko?
Lindströmin mukaan työkyvyttömien ihmisten paikka ei myöskään ole työnhaussa vaan sosiaalipalveluiden piirissä.
– Saa suorittaa, hän kehottaa