EVA: Kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjien arviot maan suunnasta synkkenivät
Suomalaisten enemmistö kokee maan olevan menossa väärään suuntaan. EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan vain 22 prosenttia katsoo suunnan olevan oikea, kun taas 59 prosenttia pitää suuntaa vääränä.
Arviot ovat synkistyneet erityisesti kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjien keskuudessa. Kokoomusäänestäjistä enää 49 prosenttia kokee maan suunnan oikeaksi, kun puoli vuotta aiemmin näin arvioi 65 prosenttia. Perussuomalaisten kohdalla vastaava luku on pudonnut 58 prosentista 40:een.
− Taustalla on pettymyksiä hallituksen kykyyn vastata keskeisiin uhkiin, etenkin julkisen talouden tasapainottamiseen. Perussuomalaisten ja kokoomuksen äänestäjistä noin puolet katsoo, että Suomi on varautunut huonosti uuteen mahdolliseen talouskriisiin, EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen analysoi.
Uhkina, joihin on varauduttu huonosti, nousivat esiin uusi globaali talouskriisi, nuorten raaka väkivalta, hallitsematon siirtolaisuus, eriarvoisuuden kasvu ja terveydenhuollon kantokyky. Vaikka huoli esimerkiksi jengiväkivallasta on lieventynyt, oikeistopuolueiden äänestäjät arvioivat sen yhä suureksi uhaksi.
Tyytymättömyyttä Suomen suuntaan selittää myös äänestäjäkunnan jakautuminen: osa kokee, ettei hallitus ole tehnyt riittävästi, osa taas, että on jo menty liian pitkälle.
Esimerkiksi rasismin lisääntymistä pitää nyt uhkana 18 prosenttia perussuomalaisten kannattajista, kun vielä syksyllä 2023 vastaava osuus oli 8 prosenttia.
Vaikka nykytilanne koetaan kielteiseksi, tulevaisuuden suhteen päähallituspuolueiden kannattajilla on myös toiveikkaita odotuksia. Kokoomuksen äänestäjistä 61 prosenttia ja perussuomalaisten 38 prosenttia suhtautuu optimistisesti Suomen tulevaisuuteen.
Perussuomalaisten kannattajien optimismi on kasvanut yhdeksän prosenttiyksikköä syksyyn verrattuna, mikä viittaa siihen, että jäljelle jäänyt kannattajakunta on aiempaa luottavaisempi hallituksen politiikan onnistumisen suhteen.
Tulokset perustuvat 2 070 henkilön antamiin vastauksiin. Tiedot kerättiin 12.−24.3.2025 Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa. Tulosten virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
