Etelä-Eurooppa kärvistelee yhä vaarallisissa helteissä
Hirmuhelteet jatkuivat lauantaina Etelä-Euroopassa, jossa lämpötilat nousivat monin paikoin jopa yli 40 asteen. Esimerkiksi Ranskan Marseilleen ennustettiin 40 asteen hellettä, ja kaupunki oli määrännyt julkisia uimalaitoksia päästämään ihmiset sisään ilmaiseksi.
Kahteen kolmasosaan Portugalista oli annettu helle- ja metsäpalovaroitukset, ja pääkaupunki Lissaboniin ennustettiin 42 asteen helteitä.
Etelä-Italiassa lämpötilojen ennustettiin jäävän hieman 40 asteen alle, mutta monin paikoin oli asetettu ulkotyökieltoja päivän kuumimmille tunneille. Maan ammattiliitot kampanjoivat kieltojen laajentamiseksi koskemaan myös muuta Italiaa.
Sunnuntaiksi helteiden ennustettiin pahenevan entisestään. Esimerkiksi Espanjassa kuumuuden odotettiin nousevan yli 40 asteen suurimmassa osassa maata.
Eurooppa lämpenee ilmastonmuutoksen vuoksi vielä muita mantereita nopeammin, mikä lisää myös sään ääri-ilmiöiden todennäköisyyttä.