EK käynnistää sisäministeriön kumppanina lahjakeräyksen Ukrainalle
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) käynnisti keskiviikkona Autetaan Ukraina talven yli -lahjakeräyksen, jonka tavoitteena on kerätä energiatuotannon laitteita ja kalustoa.
Keräyksessä kumppanina oleva Suomen sisäministeriö ohjeistaa yrityksiä lahjoitusten toimittamisesta ja organisoi niiden vientiä Ukrainaan ennen talvea.
EK:n johtajan Petri Vuorion mukaan Ukrainan laajalti tuhotun sähkön- ja lämmöntuotannon seuraukset tuntuvat koko yhteiskunnassa. Tavoitteena on hänen mukaansa saada suomalaisyrityksiä lahjoittamaan kalustoa.
Vajaat kaksi vuotta sitten järjestetyn vastaavan kampanjan aikaan Suomi ja suomalaisyritykset olivat Vuorion mukaan koko EU:n suurin energialaitteiden lahjoittaja.
Venäjä on toistuvasti hyökännyt Ukrainan energiainfrastruktuuria vastaan sen jälkeen, kun maa aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa helmikuussa 2022.