Hen­ki­lö Ee­rik­ki Vil­ja­sen työ­mat­ka ko­ti­ti­lal­ta Hel­sin­kiin on rei­lut ne­li­sen­kym­men­tä mi­nuut­tia. Ai­em­min hän on kul­ke­nut vä­liä kes­kus­tan edus­kun­ta­ryh­män maa-, met­sä- ja maa­seu­tu­po­liit­ti­se­na sih­tee­ri­nä ja kan­sa­ne­dus­ta­jan avus­ta­ja­na. Nyt hän on en­sim­mäi­sen kau­den kan­sa­ne­dus­ta­ja.

Sama työ­mat­ka oli hä­nen isäl­lään Pek­ka Vil­ja­sel­la, joka toi­mi kan­sa­ne­dus­ta­ja­na 90-lu­vul­la.

– Van­hem­pa­ni asu­vat tuos­sa naa­pu­ris­sa ja aut­te­le­vat ti­lan töis­sä ihan päi­vit­täin. Se on kyl­lä hie­noa, kun vie­lä yli seit­se­män­kymp­pi­si­nä jak­sa­vat ja ha­lu­a­vat ol­la mu­ka­na, Ee­rik­ki Vil­ja­nen sa­noo.

Kuu­se­lan lyp­sy­kar­ja­ti­la si­jait­see Vih­din Oi­nas­jo­el­la. Vil­ja­sen suku on hoi­ta­nut uus­maa­lais­ta ti­laa jo yli sa­dan vuo­den ja vii­den su­ku­pol­ven ajan. Nyt on Ee­ri­kin vuo­ro toi­mia isän­tä­nä.

Pol­kut­rak­to­rit ta­lon por­tai­den vie­res­sä ja pie­ni leik­ki­pui­mu­ri pir­tin nur­kas­sa ker­to­vat jo seu­raa­vas­ta vil­je­li­jä­pol­ves­ta.

– Po­jat ovat nyt kak­si- ja kol­me­vuo­ti­ai­ta ja jo ko­vin in­nok­kai­ta maa­ta­lous­mie­hiä. Toi­von ko­vas­ti, et­tä jos he jos­kus ha­lu­a­vat ti­laa jat­kaa, se on myös mah­dol­lis­ta. Ym­mär­rän, et­tei jo­kai­sel­le ti­lal­le löy­dy jat­ka­jaa, mut­ta nyt uh­ka­na on, et­tä lii­an mo­net ti­lat jou­tu­vat lo­pet­ta­maan pa­kon edes­sä. Jos in­toa ja tai­toa on, ei suun­ni­tel­mien pi­täi­si ka­riu­tua tur­haan, Vil­ja­nen tuu­maa.

Vil­ja­nen vai­kut­taa maa­ta­lou­den tu­le­vai­suu­teen sekä po­lii­tik­ko­na et­tä etu­jär­jes­tö­puo­lel­la. Hä­nes­tä tuli huh­ti­kuus­sa MTK:n val­tuus­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja.

Val­tuus­kun­nan pu­heen­joh­ta­juus on Maa- ja met­sä­ta­lous­tuot­ta­jain Kes­kus­lii­ton kor­kein luot­ta­mus­teh­tä­vä. Val­tuus­kun­ta ko­koon­tuu kah­des­ti vuo­des­sa. Ko­kous­ten vä­lil­lä pu­heen­joh­ta­ja ei käy­tä toi­meen­pa­no­val­taa, mut­ta muun mu­as­sa seu­raa val­tuus­kun­ta­pää­tös­ten toi­meen­pa­noa ja osal­taan edus­taa jär­jes­töä ulos­päin.

Eerikki Viljanen pitää hallitusohjelman maatalouskirjauksia hyvinä. - Vain kannattavuuskysymyksissä ei ole edistytty.

Raisa Kyllikki Ranta

Pal­jon pu­hut­tu re­a­lis­ti­nen vih­reys oli Vil­ja­sel­le eh­kä­pä tär­kein syy liit­tyä kes­kus­taan.

– Van­hem­mat­kin oli­vat ak­tii­vi­sia po­li­tii­kas­sa ja kes­kus­tas­sa, jo­ten ky­see­na­lais­ta­va­na tei­ni­nä olin jos­sain koh­taa hy­vin­kin kriit­ti­nen koko po­li­tiik­kaa koh­taan. Kui­ten­kin ka­pi­na­vai­heen jäl­keen ta­ju­sin, et­tä po­li­tiik­ka ja kes­kus­ta on va­lin­ta­ni.

– Tär­kein­tä po­li­tii­kas­sa on muis­taa kes­tä­vyys. Pi­ka­voit­to­ja ha­e­taan asi­as­sa kuin asi­as­sa, mut­ta kes­tä­vyys sekä so­si­aa­li­ses­ti et­tä ym­pä­ris­tön kan­nal­ta kan­taa vuo­si­kym­me­nes­tä toi­seen. Po­li­tii­kas­sa pi­tää muis­taa so­vit­taa yh­teen sekä luon­non kes­tä­vä käyt­tö et­tä suo­je­lu, Vil­ja­nen poh­tii.

Täl­lai­sil­la aja­tuk­sil­la Vil­ja­nen ha­keu­tui Hel­sin­gin yli­o­pis­toon opis­ke­le­maan ym­pä­ris­tö­e­ko­no­mi­aa.

– Ym­pä­ris­tön­suo­je­lus­ta ja ta­lou­des­ta on ol­lut ta­pa­na pu­hua täy­sin toi­sis­taan eril­lään. Ym­pä­ris­tö­e­ko­no­mi­as­sa kieh­toi mah­dol­li­suus hank­kia asi­an­tun­te­mus­ta näi­den yh­dis­tä­mi­ses­tä.

Opin­not maa- ja met­sä­ta­lous­tie­tei­den tie­de­kun­nas­sa jäi­vät sit­tem­min kes­ken po­li­tii­kan ja töi­den, ku­ten kes­kus­ta­o­pis­ke­li­joi­den pää­sih­tee­riy­den tiel­tä. Vil­ja­nen ei kui­ten­kaan ole luo­vut­ta­nut opin­to­jen suh­teen.

– Ei huol­ta, prof­fat, tääl­tä minä vie­lä tu­len!

Vih­din kun­nal­lis­po­li­tiik­kaan Vil­ja­nen läh­ti jo vuo­den 1996 vaa­leis­sa. Täl­lä het­kel­lä hän toi­mii kun­nan­val­tuus­ton pu­heen­joh­ta­ja­na. Kun­ta­po­li­tii­kas­sa Vil­jas­ta kieh­too eri­tyi­ses­ti pää­tök­sen­te­on konk­reet­ti­suus.

– Vaik­ka val­ta­kun­nan­ta­sol­la teh­dään­kin vai­kut­ta­via pää­tök­siä, po­li­tiik­ka on kun­ta­ta­sol­la kou­riin­tun­tu­vam­paa. Jos kun­nas­sa pää­te­tään, et­tä tuo­hon teh­dään kou­lu tai päi­vä­ko­ti, niin se­hän teh­dään. Sa­moin toki ikä­vät sääs­tö­pää­tök­set­kin tu­le­vat lä­hel­le.

Kes­kus­tan toi­min­nas­sa Vil­ja­nen on ol­lut mu­ka­na ta­val­la tai toi­sel­la koko ikän­sä. 1975 syn­ty­nyt Vil­ja­nen on kol­mes­ta si­sa­ruk­ses­ta nuo­rin ja oli sik­si­kin jo pie­ne­nä pal­jon mu­ka­na po­liit­ti­ses­ti ak­tii­vis­ten van­hem­pien­sa kes­kus­ta­rien­nois­sa.

– Var­maan Ou­lun puo­lu­e­ko­kous on ai­noa, joka on kos­kaan jää­nyt vä­liin.

Vil­ja­nen ko­kee in­nos­tu­neen­sa sekä kes­kus­tan et­tä MTK:n toi­min­nas­ta ih­mis­ten kaut­ta. Mo­lem­pien toi­min­nan hän löy­si nuo­ri­so­jär­jes­tö­jen kaut­ta.

– Aluk­si in­nos­ti se, et­tä sai ta­va­ta sa­man­hen­ki­siä nuo­ria en­sin Uu­del­la­maal­la ja sit­ten pik­ku hil­jaa ym­pä­ri Suo­men. Ih­mi­set sai­vat läh­te­mään mu­kaan, ja asi­a­ky­sy­myk­set tu­li­vat ikään kuin sii­nä si­vus­sa. As­kel as­ke­leel­ta nii­hin­kin up­po­si sit­ten yhä enem­män.

Kes­kus­ta­nuo­riin Vil­ja­nen läh­ti sa­moi­hin ai­koi­hin, lu­ki­oi­käi­se­nä.

– Sil­loin Uu­del­la­maal­la alet­tiin vi­ri­tel­lä jo kui­vu­maan pääs­syt­tä kes­kus­ta­nuor­ten toi­min­taa. Pek­ka Re­po­nen oli sil­loin nuor­ten pii­rin toi­min­nan­joh­ta­ja. Hän soit­te­li ja kut­sui yh­teen ti­lai­suu­teen. Siel­lä oli hyvä tun­nel­ma, ja sil­le tiel­le jäin.

Kes­kus­ta­nuo­ris­sa ja kes­kus­tas­sa Vil­ja­nen kul­ki pit­kään sa­maa pol­kua kes­kus­tan edus­kun­ta­ryh­män ny­kyi­sen pu­heen­joh­ta­jan Ant­ti Kaik­ko­sen kans­sa.

– Kun Uu­den­maan nuor­ten toi­min­taa 90-lu­vul­la el­vy­tet­tiin, minä he­rät­te­lin Vih­din ja Ant­ti Tuu­su­lan osas­toa. Ta­val­laan yk­si ym­py­rä sul­keu­tui, kun Ant­ti pää­si edus­kun­taan 2003 ja minä hä­nen avus­ta­jak­seen. Toi­nen ym­py­rä sul­keu­tui, kun pää­sin eh­dot­ta­maan Ant­tia edus­kun­ta­ryh­män pu­heen­joh­ta­jak­si.

– Yh­teis­työ uu­des­sa roo­lis­sa on jat­ku­nut tii­vii­nä myös Mika Lin­ti­län ja Jari Le­pän kans­sa, joi­den avus­ta­ja­na olen myös toi­mi­nut.

Jos jul­ki­sen kes­kus­te­lun sävy on se, et­tä vil­je­li­jät riis­tä­vät eläi­miä ja pi­laa­vat ve­sis­töt, ei ala tie­ten­kään näyt­täy­dy kau­he­an hou­kut­te­le­va­na, Vil­ja­nen ar­vi­oi maa­ta­lou­den ima­go-on­gel­mia.

– Sa­moin tuo­tan­to­ket­ju on vää­ris­ty­nyt, ei­kä vil­je­li­jäl­le jää tar­peek­si kä­teen. Tot­ta kai vil­je­li­jä ha­lu­ai­si saa­da tie­nes­tin­sä tuo­te­tus­ta ruo­as­ta mie­luum­min kuin tuis­ta, Vil­ja­nen huo­maut­taa.

Vil­ja­sen mie­les­tä on sel­vä asia, et­tä kun luon­non kans­sa toi­mi­taan, on ym­pä­ris­tö ai­na huo­mi­oi­ta­va. Moni jak­saa muis­tut­taa alan iki­van­hois­ta syn­neis­tä, ja tämä on Vil­ja­sen mie­les­tä ai­van koh­tuu­ton­ta.

– Suo­mes­sa on maa­il­man ym­pä­ris­töys­tä­väl­li­sin tuo­tan­to ja puh­tain ruo­ka. Asen­ne maa­ta­lout­ta koh­taan pi­tää saa­da myön­tei­sem­mäk­si.

Eerikki Viljasella ovat edessään pohdinnat tilansa tuotantosuunnista.

Raisa Kyllikki Ranta

Tuo­tan­to­ket­jus­sa te­ol­li­suus ja kaup­pa vie­vät ruo­an hin­nas­ta suu­rim­man osan, Vil­ja­nen har­mit­te­lee. Vil­je­li­jäl­le kuu­lui­si suu­rem­pi osuus lop­pu­tuot­teen hin­nas­ta.

– Tämä on to­del­la haas­ta­va ti­lan­ne. Kaup­po­jen hal­puut­ta­mi­nen on joh­ta­nut sii­hen, et­tei vil­je­lyn ko­hon­nei­ta tuo­tan­to­kus­tan­nuk­sia ole saa­tu vie­tyä tuot­ta­ja­hin­toi­hin ja tuot­ta­jien kate on hu­ven­nut ole­mat­to­miin kaup­po­jen teh­des­sä edel­leen hy­vää tu­los­ta.

– Hal­li­tu­soh­jel­man kir­jauk­set maa­ta­lou­den suh­teen ovat hy­viä, ja kai­kis­sa muis­sa asi­ois­sa on­kin edet­ty, pait­si kan­nat­ta­vuus­ky­sy­myk­ses­sä.

Mi­ten maa­ta­lou­des­ta sit­ten teh­dään tuot­ta­jal­le kan­nat­ta­vaa?

– Po­li­tii­kal­la voi­daan tu­kea eten­kin epä­var­mois­sa muu­tos­vai­heis­sa, ku­ten su­ku­pol­ven­vaih­dok­sis­sa ja in­ves­toin­neis­sa. Tuo­tan­to­kus­tan­nuk­set nou­se­vat kui­ten­kin koko ajan, ei­kä mark­ki­noil­la ole in­toa tul­la täs­sä vas­taan. Täl­lä het­kel­lä mark­ki­nat ei­vät maa­ta­lous­puo­lel­la toi­mi. Pi­tää­kin miet­tiä, pys­tyt­täi­siin­kö po­liit­ti­sil­la pää­tök­sil­lä saa­maan mark­ki­nat toi­mi­maan oi­keu­den­mu­kai­ses­ti.

Hal­li­tus­kau­den on­nis­tu­mi­sik­si Vil­ja­nen mai­nit­see saa­vu­tuk­set by­rok­ra­ti­an kar­si­mi­ses­sa ja tu­ki­po­li­tii­kan va­kau­den ja vai­kut­ta­mi­sen EU:n suun­taan.

Tu­le­vai­suu­des­sa on sekä uh­kia et­tä mah­dol­li­suuk­sia. Il­mas­ton­muu­tok­sen myö­tä Vil­ja­nen ko­ros­taa Suo­mel­la ole­van en­tis­tä suu­rem­pi vas­tuu ja mah­dol­li­suus osa­na maa­il­man ruo­ka­huol­toa.

– Täl­lä­kin het­kel­lä on kum­mal­lis­ta, mi­ten pal­jon meil­le tuo­daan ruo­kaa muu­al­ta. Esi­mer­kik­si juus­tois­ta yli puo­let tuo­daan muu­al­ta, ja se vas­ta on­kin ou­toa, et­tä puh­tai­den, run­sai­den ve­si­va­ran­to­jen maa­na tuom­me vic­hy­vet­tä ul­ko­mail­ta.

Ve­si­ta­lou­des­ta Vil­ja­nen ha­lu­aa muis­tut­taa ai­van eri­tyi­ses­ti.

– Län­sie­u­roop­pa­lai­sis­ta maa­ta­lous­mais­ta Suo­mi on ai­noi­ta, jos­sa vet­tä pi­tää joh­taa pel­lol­ta pois ei­kä päin­vas­toin. Ve­tem­me on myös puh­das­ta ja sik­si valt­ti­kort­ti kai­kes­sa kil­pai­lus­sa.

Omal­la­kin ti­lal­la ovat poh­din­nat edes­sä.

– Kan­nat­ta­vuus­ky­sy­myk­siä mie­tin mi­nä­kin. Na­vet­ta on 80-lu­vul­ta, ja sil­le pi­tää teh­dä taas re­mont­tia. Pi­tää miet­tiä mah­dol­li­suu­det isom­piin in­ves­toin­tei­hin ja poh­tia myös mui­den tuo­tan­to­suun­tien mah­dol­li­suu­det, Vil­ja­nen to­te­aa.

Haas­tat­te­lu on jul­kais­tu alun pe­rin Suo­men­maas­sa 31.8.2018. Suo­men­maan voit ti­la­ta tääl­tä.