CNN: Britannia rajoittaa tiedusteluyhteistyötä Yhdysvaltain kanssa
Britannia on rajoittanut tiedustelutiedon jakamista Yhdysvalloille tämän Karibialla tekemien veneiskujen vuoksi. Asiasta kertoo uutiskanava CNN lähteisiinsä pohjaten.
Yhdysvallat on tehnyt syksyn aikana Karibianmerellä ja Tyynellämerellä lukuisia iskuja, jotka ovat surmanneet yhteensä yli 70 ihmistä.
CNN:n mukaan Britanniassa heräsi pian iskujen alkamisen jälkeen huolta siitä, että Yhdysvallat saattaisi käyttää brittien toimittamia tiedustelutietoja kohteiden valitsemiseen.
Uutiskanavan lähteiden mukaan Britannia ei jaa nykyisellään Yhdysvalloille tiedustelutietoa aluksista, joita epäillään käytettävän huumeiden salakuljetukseen Karibianmeren alueella. Lähteet sanovat, että Britannia on rajoittanut tiedustelutietojen jakamista jo yli kuukauden ajan.
Lähteiden mukaan Britannia rajoittaa tiedusteluyhteistyötä, koska maa ei halua olla osallinen Yhdysvaltain iskuihin, joiden se katsoo rikkovan kansainvälistä oikeutta.
Ennen kuin Yhdysvaltain asevoimat alkoi räjäyttää veneitä syyskuussa, laittoman huumekaupan torjunnasta vastasivat lainvalvontaviranomaiset ja Yhdysvaltain rannikkovartiosto. Kartellin jäseniä ja huumeiden salakuljettajia kohdeltiin rikollisina, joilla oli oikeus oikeudenmukaiseen oikeuskäsittelyyn.
CNN:n lähteiden mukaan Britannia auttoi aiemmin mielellään huumekaupan torjunnan kanssa.
Kolumbia on kertonut niin ikään keskeyttävänsä tiedusteluvaihdon Yhdysvaltain vastauksena tämän Karibialla ja Tyynellämerellä tekemiin veneiskuihin. Kolumbian presidentti Gustavo Petro kertoi asiasta viestipalvelu X:ssä paikallista aikaa tiistaina.
Petron mukaan Kolumbian tiedustelupalveluita on määrätty keskeyttämään kaikki yhteydenpito ja kanssakäyminen Yhdysvaltain turvallisuudesta vastaavien palveluiden kanssa.
Petro sanoo, että määräys pysyy voimassa niin kauan kuin Yhdysvallat jatkaa iskujaan.
Yhdysvallat väittää iskujensa kohteiksi joutuneiden ihmisten olleen huumeiden salakuljettajia, mutta maa ei ole esittänyt tästä todisteita julkisuudessa.
Yhdysvallat julisti presidentti Donald Trumpin johdolla tammikuussa huumekartellit ulkomaisiksi terroristijärjestöiksi. Maa on tämän jälkeen kohdistanut epäiltyihin huumerikollisiin iskuja, joita Yhdysvallat on tyypillisesti aiemmin kohdistanut vain vihollistaistelijoihin sodissa.
YK on kehottanut Yhdysvaltoja lopettamaan iskut. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk sanoi viime kuussa, että iskut rikkovat kansainvälistä oikeutta, ja antoi ymmärtää niiden olevan laittomia teloituksia. CNN:n lähteiden mukaan Britannia on samaa mieltä Türkin arvion kanssa.