Analyysi: Suomenmaa on osoittautunut sitkeäksi
Suomenmaa täytti joulukuussa huomaamatta 107 vuotta.
Jos viipurilainen ylioppilas Otto Niinisalo heräisi nykyisen median aikaan, hän taatusti huudahtaisi: mikä maa, mikä valuutta?
Niinisalo nimittäin allekirjoitti tsaarinvallan aikana joulukuussa 1908 perustamisasiakirjan, jonka hän lähetti hyväksyttäväksi Suomen Painoasiain Ylihallitukselle.
Asiakirjaan Niinisalo kirjoitti:
”Voimassa olevien lakien nojalla saan täten ilmoittaa vuoden 1909 alusta ryhtyväni omalla vastuullani julkaisemaan täällä kahdesti viikossa ilmestyvää kuusi- tai seitsenpalstaista sanomalehteä, nimellä Maakansa. Lehti painetaan toistaiseksi Viipurin uudessa kirjapainossa.”
Ensimmäisessä näytenumerossa laitettiin Maakansan toimittajan paikat auki.
Minulla oli ilo kirjoittaa vuosina 2004–2008 Maakansa-Suomenmaan Sitkeää tekoa -satavuotisteos.
Pitkä ajanjakso ja laaja aineisto vaativat sitkeyttä myös kirjoittajalta, mutta valmista tuli aikataulun mukaisesti.
Osoitetuksi tuli, että Viipurissa perustettu ja Suomenmaaksi vuonna 1965 muuttunut lehti ei suostunut kuolemaan, vaikka oli usein henkitoreissaan.
Neljä eri kertaa lehti lakkasi ilmestymästä, mutta aloitti aina uudelleen.
Viipurista Suomenmaan edeltäjä lähti viimeisen kerran kesäkuussa 1944 Kannaksen murtuessa.
Maalaisliiton tarmonpesä, talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen ja päätoimittaja Pentti Sorvali ohjasivat lehden ensin joksikin aikaa Lahteen.
Lopulta Maakansa luotsattiin poliittisia lehtimarkkinoita ajatellen mahdottomaan paikkaan eli Helsinkiin, jossa lehden taistelu jatkui 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla. Välillä meni paremmin ja välillä huonommin.
Monenlaista markkinointia ja kohdentamista yritettiin, ja Keskustapuolue työnsi rahaa Suomenmaahan vuosi vuodelta yhä enemmän.
Pää tuli vetävän käteen vuonna 1991, jolloin oululainen osakeyhtiö Liitto otti kontolleen vuosien varrella kertyneet Suomenmaan jättivelat.
Näin päästiin vähitellen kestävälle pohjalle, jolla lehti on tälläkin hetkellä.
Suomenmaan historiateoksessa vuonna 2008 tuolloinen päätoimittaja, nykyinen puoluesihteeri Timo Laaninen analysoi mielenkiintoisella tavalla lehden satavuotista taivalta.
Laanisen mukaan Suomenmaan taival kertoo myös Maalaisliitto-Keskustapuolueen järjestövoiman hitaasta rapautumisesta.
Suomen Keskusta kertoo mieluusti suurista jäsenmääristään, mutta tultaessa 1980- ja 1990-luvuille jäsenyyden side ei enää ollut niin vahva, että se olisi riittänyt puolueväelle perusteeksi tilata Suomenmaa.
Vielä 1960-luvulla suuret levikkiluvut, vaikka niissä olikin ilmaa, kertovat, että puolueväen side pää-äänenkannattajaan oli huomattavasti vahvempi kuin myöhemmin.
Suomenmaan näkökulmasta 1980- ja 1990-lukujen Suomen Keskustan järjestökonetta voisikin Laanisen mukaan luonnehtia paperitiikeriksi.
Esimerkiksi vuoden 1991 Suomenmaan kriisissä kukaan Suomen Keskustan vaikuttaja ei enää vedonnut vakavissaan mahdollisuuteen, että sadoista tuhansista aktiiveista koostuva järjestöväki saattaisi ratkaista Suomenmaan taloudelliset ongelmat tilaamalla lehden.
Suomenmaan juhlavuosi 2008 oli ja meni. Seitsemän vuoden aikana mediamaailma on kokenut täydellisen murroksen ja muutoksen.
Suomenmaa on reagoinut hyvissä ajoin tähän tapahtuneeseen ja koko ajan tapahtuvaan median muutokseen, jossa paperilehtien levikit ovat laskussa muillakin kuin puoluelehdillä.
Moderni nettilehti sekä napakka ja hyvin toimitettu paperinen viikkolehti ovat tässä historiallisessa tilanteessa 107-vuotiaan Suomenmaan vastaus median muuttuneeseen ympäristöön.
Uskon, että järjestöväki ottaa uuden konseptin hyvin vastaan.