Analyysi: Kevät voi vielä tuoda työmarkkinasovun

Niin sanotusta yhteiskuntasopimuksesta käytyjen neuvottelujen kariutuminen keskiviikkona päättänee prosessin ainakin tältä vuodelta.

Sellaista tiirikkaa tai sorkkarautaa, jolla tilanne avattaisiin takalukosta pika-aikataululla ei löydy sen kummemmin palkansaajien, työnantajien kuin hallituksenkaan pakista.

Hallitus laittaa ensi viikolla lausunnoilta tulevan pakkopakettinsa eteenpäin. Jouluksi se ei perille ehdi, mutta eduskunta purkaa nyörit helmikuussa joulutauolta palattuaan.

Pakkolait vietäneen läpi eduskunnassa vasta ennen kesälomia, jos ne läpäisevät perustuslakivaliokunnan syynin.

Vaikka mahdollisuudet sopimukseen näyttävät nyt heikoilta, hanketta ei kannata vielä julistaa kuolleeksi.

Työmarkkinoilla tunnetaan hyvin oopperan maailmasta juontuva sanonta ”It ain’t over till the fat lady sings”, mikään ei ole ohi ennen kuin lihava nainen laulaa.

Nykyinen työmarkkinasopimus päättyy ensi syksynä, ja keväällä on aikaa neuvotella vaikka minkälainen paperi – jos tahtoa on.

Mutta löytyykö tahtoa? Sopimusta on yritetty nyt useaan kertaan eri konsepteilla.

Tosin vasta viimeisin yritys oli vakavasti otettava, kun painetta oli saatu riittävästi pyttyyn.

Hallitus käytti työmarkkinajärjestöjen painostamiseen pakkolakipakettia, jolla leikataan muun muassa lomia erityisesti julkiselta sektorilta.

Ilmeistä on, että paketti myös toimi vahvana pelotteena palkansaajien suuntaan. Valmius nollaratkaisuun sopimuksen ensimmäiseltä vuodelta on jokseenkin ennenkuulumaton tarjous.

Huonommin pakkopaketti taisi toimia työnantajaleiriin päin.

Palkansaajat ja oppositio ovat syyttäneet hallitusta siitä, että pakkolakien vuoksi työnantajalla ei ollut kannustinta neuvotella tosissaan.

Oppositio on vaatinut hallitukselta pakkopaketin perumista, jotta neuvottelut saataisiin uudelleen käyntiin. Sitä on varmasti turha odottaa.

Kustannuskilpailukyvyn kohentamisen jättäminen sekaisin ja jumissa olevan työmarkkinamekanismin varaan ei varmasti juuri nyt viehätä pääministeri Juha Sipilää (kesk.).

Poliittisesti pakkopaketti on jo osoittautunut järeäksi elementiksi, jolla on myös sivuvaikutuksensa. Alkusyksystä se inspiroi jo päivän mittaisen miniyleislakon.

Paketin esittelyn jälkeen perussuomalaisten gallupkannatus romahti ja oppositiossa SDP:n kannatus on tavoittanut jo pääministeripuolue keskustan lukemat. On epäilty, että tällä on ollut myös vaikutusta palkansaajapuolen, erityisesti SAK:n liittojen sopimushaluihin.

Kevään aikana oppositio pitää huolen siitä, että pakkopaketti – jota hallituskaan ei rakasta – ei pääse unohtumaan kansalaisilta, jotka eivät välttämättä ymmärrä lomiensa leikkaamisen yhteyttä maan kilpailukykyyn.

Vielä ole varmuutta siitäkään, läpäisevätkö esitykset perustuslakivaliokunnan seulan.

Vaikka paketti saataisiin eduskunnan läpi, kallis liittokierros ja vaikea lakkosyksy sulattaisivat sen kautta saatavat kustannuskilpailuhyödyt nopeasti.

Neuvottelujen käynnistäminen uudelleen vaatii nyt mitä ilmeisimmin pääministerin ja hallituksen aloitetta ja myötävaikutusta.

Millaisella kuviolla työmarkkinasopimusta sitten kannattaisi vielä yrittää, kun useampikin tie on vienyt jo umpikujaan?

Kokeilematta on ainakin yksi.

Viime vaalikaudella pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus ojensi oppositiolle kättä, kun soteuudistuksessa ei enää päästy tuumaakaan eteenpäin.

Silloiset oppositiojohtajat Juha Sipilä ja Timo Soini (ps.) ottivat kopin, joskin parlamentaarinenkin yritys meni lopulta puihin.

Jos puoluepolitiikka on oikeasti ollut yhteiskuntasovun tiellä, joitakin lukkoja Hakaniemessä saattaisi tällä menetelmällä kuitenkin aueta.

Millainen paperi tätä kautta sitten ylipäätään olisi saatavissa ja miten vältettäisiin ovien kiinni läiskiminen Etelärannassa, on taas toinen juttu.