"Kun tämä hallinto kaatuu, Venezuela nousee vauhdilla"
Yleensä vuodenvaihde on Venezuelassa iloinen, perheen ja läheisten kesken vietettävä juhla. Viime uudenvuoden tunnelma oli kuitenkin surun ja ikävän täyttämä.
– Monilla perheillä on nyt illallispöydässä useita tyhjiä tuoleja, pääkaupungissa Caracasissa asuva Cecilia Alfaro, 32, kuvailee STT:lle puhelimitse.
Alfaro viittaa Venezuelan kriisin aikana lääkkeiden ja ruoan puutteeseen ja väkivaltaan kuolleisiin sekä maasta lähteneisiin.
Kotimaansa jättäneitä on jo ainakin kolme miljoonaa, ja YK:n arvion mukaan venezuelalaisia siirtolaisia on kuluvan vuoden loppuun mennessä jo yli viisi miljoonaa.
Alfaronkin ääni murtuu itkuun, kun hän puhuu Peruun kriisiä pakoon muuttaneesta veljestään. Sisarusten vanhemmat ovat kotoisin Perusta, joten myös Alfarolla on Perun kansalaisuus. Lähtö ei kuitenkaan ole mielessä.
– Veljeni pyytää minuakin tulemaan Peruun, mutta en aio lähteä minnekään. Haluan olla osa Venezuelan vapauttamista ja olla täällä, en missään muualla, kun se tapahtuu.
Muutoksen hetki saattaa sitä paitsi olla lähellä. Alfaro uskoo vakaasti tammikuussa väliaikaiseksi presidentiksi julistautuneeseen oppositiojohtajaan ja parlamentin puhemieheen Juan Guaidoon, jonka aseman kymmenet muut maat ovat tunnustaneet.
Guaido, kuten myös esimerkiksi Yhdysvallat, haluaa presidentti Nicolas Maduron viralta. Sosialistipuoluetta edustava Maduro puolestaan roikkuu valtansa rippeissä ja on muun muassa estänyt humanitaarisen avun tuomisen maahan voimakeinoin.
Alfaro puhuu Madurosta inhoa äänessään. Hänen mielestään Venezuelassa on nyt vallassa diktatuuri, joka hiljentää arvostelijat väkisin ja toimii vain omaa etuaan tavoitellen.
– Madurolla ei ole enää mitään voitettavaa. Haluan ihmisten näkevän, ettei hän ole mikään vaihtoehto tulevaisuudelle.
Alfaron mukaan venezuelalaisten elämä on jo pitkään ollut yhtä selviytymistaistelua.
Kansainvälisissä medioissakin on raportoitu humanitaarisesta hädästä: lääkkeiden puute tappaa kaikenikäisiä, ihmisiä kuolee väkivaltaisissa ryöstöissä pelkän matkapuhelimen takia ja monien päivittäinen ruokailu on kutistunut yhteen annokseen.
Guaidon nousun myötä Alfaro kertoo aistivansa venezuelalaisissa taas taistelutahtoa.
– Toivo on palannut, sen näkee ihmisten hymyissä. Guaido on saanut niin paljon hyvää aikaiseksi kahdessa kuukaudessa – mitä hän saisikaan aikaan presidenttinä?
Alfaro kehuu Guaidoa selkeydestä ja johdonmukaisuudesta.
– Nykyinen hallinto vain huutaa olevansa oikeassa samalla kun sadattuhannet venezuelalaiset tarvitsevat sairaalahoitoa eivätkä saa sitä.
Vallanvaihdosta ei tule helppoa, mutta Alfaro on varma, että muutos on jo alkanut. Maduro on hänen mielestään niin ”rikki”, ettei paluuta vanhaan enää ole. Usko parempaan tulevaisuuteen on horjumaton.
– Kun tämä hallinto kaatuu, Venezuela nousee vauhdilla.
Helsingin yliopiston alue- ja kulttuurintutkimuksen professori Jussi Pakkasvirta jakaa Alfaron uskon muutokseen.
– Kyse on kuukausista, että Maduron järjestelmä kaatuu, hän arvioi.
Maa on kuitenkin hyvin kahtiajakautunut. Pakkasvirta huomauttaa, että moni venezuelalainen antaisi tilanteesta edelleen aika erilaisen kuvan kuin Alfaro, sillä monet – ja erityisesti Maduro – pitävät Guaidon pyrkimyksiä ulkovaltojen ohjailemina.
Chavismon eli Maduron edeltäjän Hugo Chavezin ympärille syntyneen ideologian ja opposition kannattajien käsitykset maailmasta ovat Pakkasvirran mukaan täysin erilaiset.
– Voi vain toivoa, ettei tilanne räjähdä aseelliseksi mellakaksi.
Sekä Alfaro että Pakkasvirta huomauttavat, että Venezuela on ollut hyvin jakautunut jo Chavezin ajoista alkaen. Aiemmin ongelma on ollut se, ettei oppositiolla ole ollut selkeää johtajaa, jonka taakse tukijat voisivat asettua. Nyt Guaido on tuonut oppositiolle kasvot.
Pakkasvirta ei kuitenkaan luokittele Guaidoa Latinalaisen Amerikan karismaattisten populistijohtajien joukkoon.
– Hän on aiemmin ollut väritön ja melko tuntematon hahmo, jonka politiikka on sovinnollista verrattuna edellisiin oppositiojohtajiin.
Alfaro uskoo, että Maduroa tukevat enää ne, jotka ovat tottuneet ”isä hallituksen” jakamiin tukiin. Pakkasvirta arvioi, että jos rehelliset presidentinvaalit järjestettäisiin nyt, Maduro saattaisi varsin hyvin saada joitakin kymmeniä prosentteja äänistä.
Tyytymättömyys on silti niin laajaa, että käytännössä presidenttiä pitää vallassa enää armeijan tuki.
– Hallinto kaatuu sinä päivänä, kun armeija kääntyy Maduroa vastaan. Armeijan sisälläkin on kuitenkin sellaisia järjestelmiä, että ylin johto on pääosin Maduron takana, Pakkasvirta sanoo.
Järjestelmillä Pakkasvirta viittaa korruptioon, joka on institutionaalinen ongelma lähes koko Latinalaisessa Amerikassa. Jos ja kun transitiohallitus viimein syntyy, professori uskoo uuden johdon olevan varsin tiukkana korruption suhteen – ainakin aluksi.
– Pahoin pelkään, ettei tässä vielä uusi lehti käänny. Koko Latinalaisessa Amerikassa on suuri haaste purkaa julkisen vallan ja instituutioiden sekä yksityisen rahan verkostot.
Kriittisimmin tarvitaan Pakkasvirran mukaan humanitaarista apua sekä infrastruktuurin ja julkisten palveluiden rakentamista. Yksi suuri kysymys muutosten tiellä on kuitenkin myös se, mitä Madurolle ja nykyhallitukselle tapahtuu.
– Maanpakoon vai linnaan? Edes Venäjän, Kiinan ja Kuuban tukeen Maduro voi tuskin pitkään turvata.