Liberalismillakin on rajansa
Jatkan Eduskuntatutkimuskeskuksen johtaja Markku Jokisipilän uuden kirjan (joka käsittelee varsinaisesti perussuomalaisia) inspiroimaa julkista pohdintaani tämän päivän keskustalaisuudesta silläkin uhalla, että tulisin edelleen väärinymmärretyksi.
Koen asioiden puntaroinnin jopa välttämättömäksi, jotta löytäisimme yhteisen polun jatkaa matkaa.
On ollut satuttavaa kuunnella keskustalaisten pohdintoja siitä, miksi kukin on jättänyt viime vaaleissa äänestämättä tai äänestänyt muiden puolueiden kuin keskustan ehdokkaita. Heitä lienee vähintään 200 000 –300 000, jotka voisivat palata takaisin, jos……
On ollut liikuttavaa kokea merkityksellisyyttä, kun on kuunneltuaan tovin puhujaa saanutkin osakseen kiitosta pelkästä myötäelämisestä.
Keskustalaisuus elää vahvana suomalaisessa mentaliteetissa, mutta ei nyt toteudu elävässä elämässä eikä usea edes enää tunnista kantavansa keskustalaisuutta.
Olen kuin surrealistisen taulun äärellä. Pohdin ristiriitaisia tunteita. On paljon kerrottavaa, asioita pitäisi kiireesti asettaa järjestykseen, suhteuttaa isot ja pienet asiat jollakin mittarilla.
Mutta eihän työ minulle, eläkeläiselle kuulu. Havahdun. Saan tukea pettyneiltä, syrjään siirretyiltä ikäihmisiltä.
Ja kuitenkin kannan huolta tulevaisuudesta, en oman itseni takia vaan lasten ja lastenlasten ja lastenlastenlasten takia kuten kirjailija Markku Lahtela 1960-luvulla runoili.
”Te näette lapsen mutta näettekö sen aikuisen joka tästä lapsesta kasvaa ja nämä lapset aikuisina ja heidän lapsensa/ kaikki kolmannet ja neljännet polvet, ja näette lapsen mutta näettekö sen ihmiskunnan joka tästä lapsesta kasvaa?”
Niin.
Liberalismia, monen sorttista vapautta rajoittavat lait ja niiden tulkinta – koko ajan.
Keskustalaisuus on vastuullisuutta, realistisuutta, yhteisöllisyyttä, jossa paikallisuudesta ja jo ihan kodista lähtee ihmiskuntapolitiikka toteutumaan. Siksi kansallinen etu kulkee arvostusten kärkipäässä. Havainnollisesti: ”Asettakaa ensin happinaamari omille kasvoillenne ja sen jälkeen lapsille”, kuulutetaan lentokoneessa.
On sananvapaus, mielipiteen vapaus, mutta yhteisesti sovituilla säännöillä, joita minunkin on noudatettava suvaitsemattomuutta välttäen.
On uskonnonvapaus, mutta niillä ehdoilla jotka uskonnonvapauslaissa on määritelty. Niinpä uusia uskonnollisia yhdyskuntia perustetaan vuosittain useita. Nyt sellaisia on jo lähes 160.
On kokoontumisvapaus, mutta ei milloin ja minne tahansa, sovituilla säännöillä sekin aina onnistuu.
Liberalismia, monen sorttista vapautta rajoittavat lait ja niiden tulkinta – koko ajan.
Elämisen perussäännöt ja arvojärjestys asioille opitaan kotona. Pieni lapsi on avoin kirja, jota hän alkaa täyttää. Tehtävä on elämänmittainen.
Meistä kasvaa erilaisia persoonia, erilaisia identiteettejä. Yhteisöllisyys on kirjavaa. Siitä syntyy kulttuurinen rikkaus. Jokaisella kulttuurilla on annettavaa toisille.
Kulttuuriset kohtaamiset ovat välttämättömiä. Juuri niiden avulla voimme ratkaista ihmiskunnan polttavia haasteita.
Meidän ei itse tarvitse täällä Suomessa yksin yrittää tehdä ihan kaikkea.