Väki vähenee – talkoita tarvitaan
Viime aikoina on Suomessa saatu iloita jopa asiantuntijat yllättäneistä talouden kasvukäppyröistä.
Valtion rahakirstun vartijat ovat toitottaneet riemun sekaan malttia. Muistuttaneet, ettei jakovaraa edelleenkään ole.
Suloinen yksimielisyys on vallinnut siitä, että JOS jotain jaettavaa olisi, ensimmäiseksi muistettaisiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.
Välillä on hirvittänyt, myönnän sen, että unohtuvatko haastavissa elämäntilanteissa, niukan toimeentulon varassa arkeaan taistelevat yhtä kaikki kauniiden sanojen, säästöpaineiden ja uudistusten ristituleen.
Budjettiehdotuksessa heikoimmista huolehtiminen näkyi kuitenkin myös konkreettisina päätöksinä erityisesti lapsiin ja perheisiin kohdistuneissa esityksissä. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko totesi, ettei näillä vielä lapsiperheköyhyyttä ratkaista, mutta joka tapauksessa on lähdetty oikeaan suuntaan.
Antti Rinne kohahdutti haastamalla suomalaiset synnytystalkoisiin. Mediaraivohan siitä repesi, vaikka Antti oli perusideassaan aivan oikeassa, Saarikkoa lainatakseni kököstä sanavalinnasta huolimatta. Väärin päin keikkuvan väestöpyramidin kärki uhkaa muuttua neulanohueksi, ja sen vahvistamiseksi pitäisi kaikkien miettiä keinoja.
Saarikko toivoi Rinteelle osoittamassaan avoimessa kirjeessä, että syntyvyyden kohentaminen voisi olla yhteinen teema hallituksen ja opposition välisessä keskustelussa.
Yhtenä asiana hän nosti esiin perhevapaauudistuksen, jonka välttämättömyydestä on puhuttu monella suulla.
Keskustan mallissa on paljon hyvää. Molempien vanhempien tasapuolista mahdollisuutta osallistua lapsen elämään on tuettava. Lainsäädännöllä sitä tavoitetta voidaan edistää ja asenteita vähitellen muuttaa.
Mutta miten perhevapaauudistus auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa kamppailevia perheitä?
Antakaa epäilykseni anteeksi, mutta ollaanko nyt tekemässä lakia niille, joilla jo menee aika hyvin? On kaksi vanhempaa, joilla molemmilla on ollut työpaikka ennen perheenlisäystä ja joilla on onni saada palata siihen vanhempainvapaiden jälkeen.
Jos perhevapaauudistuksessa toteutuu esimerkiksi ansiosidonnaisen ajan pidentyminen, se on tulonsiirto valtion pussista hyvätuloisille. Sitä isompi tulonsiirto, mitä paremmin pärjäävästä on kyse. Mielessä on käväissyt, eikö vanhempainrahaan voitaisi asettaa katto ja samalla nostaa pienimpiä päivärahoja. Viimeksi mainittua hallitus budjettiehdotuksessaan esittikin.
Kun jaettavana on niukkuutta, resursseja pitää kohdentaa sinne, missä niitä on vähiten. Ei toteuttaa ison kirjan lausetta, jonka mukaan sille annetaan, jolla jo on. Siten useampi perhe saa ainakin taloudellisesti paremman alun yhteiselämälleen.
Emme myöskään saa unohtaa niitä perheitä, joissa ei toteudu vallitseva käsitys ideaaliperheestä.
Kun peruslähtökohtana on kahden vanhemman tasavertaisesti kantama huoltovastuu, entistä vaikeammassa asemassa on se äiti tai isä, joka jää yksin. Lapsilisäkorotukset kohdistettiinkin nyt juuri yksinhuoltajaperheisiin, joissa ollaan taloudellisesti usein tiukimmilla.
Samoin suurissa perheissä, sairauksien koettelemissa perheissä, työttömien perheissä tai perheissä, joilla ei ole omia tukiverkostoja, kasvaa tulevaisuuden toivoja, jotka eivät voineet valita elämäntilannetta, johon syntyivät.
Heidän jättämisensä vaille huomiota saattaa tarkoittaa pienelle, vähän lisääntyvälle kansalle valtavaa resurssihukkaa, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.
Näissäkin perheissä halutaan kasvattaa tasapainoisia aikuisia, veron- ja eläkkeenmaksajia. Myös ne ansaitsevat vaativaan tehtäväänsä yhteiskunnan tuen.
Siinä on paikka talkoille, joista hyötyvät kaikki. Budjettiehdotus osoittaa, että keskustajohtoinen hallitus haluaa järjestää sellaiset talkoot. Ensimmäinen askel on otettu. Toivottavasti se on alku pidemmälle marssille, joka vie kohti vuosia leikkausten kohteena olleiden perheiden parempaa toimeentuloa.