Tviitillä tasa-arvoa
Kuinka monta mitalia Suomi sai elokuussa pidetyistä parayleisurheilun EM-kisoista?
– Hmmm. Ainakin kymmenen. Olisko ollut enemmänkin. Kaksitoista vai…
Oikea vastaus: neljätoista.
Joka tapauksessa vaikea kysymys jopa urheilua aktiivisestikin seuraavalle kansanosalle.
Mitä jäi erityisesti mieleen kyseisistä arvokisoista?
– Ronja Ojan helpottunut tviitti hänen vältyttyään maksamasta 900 euron suuruista ”sakkomaksua” mitalin varmistuttua.
Helppo kysymys kaikille tiedotusvälineitä ja sosiaalista mediaa seuraaville kansalaisille.
Edellä kuvattu keskustelu perustuu omakohtaisiin tositapahtumiin ja käytiin parayleisurheilun EM-kisojen jälkeisellä viikolla. Eikä ollut varmasti ainoa laatuaan.
Mikäli pituushyppääjä-juoksija ei olisi julkaissut kohua herättänyttä tviittiään, kisat olisi pian unohdettu ja kuitattu lähinnä kansan muistikuviin jääneinä sisukkaina suorituksina illan tv-koostelähetyksestä.
Mutta nyt ne muistetaan huomattavasti pitempään. Tapahtumasarjasta, joka pisti some-vyöryn liikkeelle. Ja todennäköisesti aiheuttaa sen, että Urheiluliitto joutuu muuttamaan käytäntöjään arvokisoihin valittujen urheilijoiden omavastuuosuuksista.
Sponsoripuolella ymmärrystä ja vastakaikua tuli jo melko nopeasti.
Paraurheilijoiden omavastuukäytännön tulo julkisuuteen soti selkeästi kansan yleistä oikeustajua vastaan.
Jokainen toki ymmärtää selityksen suuremmista kuluista vaikkapa terveiden vastaavissa kisoissa urheileviin verrattuna. Urheiluliiton kantaa ei silti enää 2000-luvun Suomessa tarvitse välttämättä hyväksyä.
Kun verrokkiryhmänä on käytetty niin sanottuja terveitä urheilijoita, pieni ajatusleikki lienee paikallaan.
Kuinka moni yleisurheilun EM-kilpailuihin osallistunut suomalainen olisi miettinyt jo etukäteen kisamatkansa järkevyyttä, jos hyvin todennäköisenä seurauksena postissa odottaisi 900 euron lasku liitolta maan edustamisesta
Samojen mitalikriteereiden mukaan lasku olisi lähtenyt koko kisajoukkueelle.
Mitalien määrä ei toki saa olla ainoa kriteeri vertailtaessa vammaisten ja vammattomien urheilemista. Oikeastaan koko menestyksen vertailu on nykyisistä lähtökohdista melkoisen turhaa.
Täytyy muistaa, että myös paraurheilun arvokisaedustajissa on ”kahden kerroksen väkeä”. Suomen saavuttamat 14 mitalia jakautuivat kuuden eri urheilijan kontolle. Pitkälti niiden samojen nimien, jotka ovat jo vakiinnuttaneet asemansa lajin huipulla ja nauttineet jo pitkään muun muassa valtion myöntämistä valmennusapurahoista.
Mutta paljon oli myös niitä, joille mitalitta jääminen aiheuttaa vakavaa miettimistä urheilu-uran tulevaisuuden suhteen.
Edellisen kerran vammaisurheilusta ja sen arvostuksesta puhuttiin yhtä suurin äänenpainoin silloin, kun Leo-Pekka Tähti valittiin ensimmäisenä lajinsa edustajana Vuoden urheilijaksi.
Ronja Ojan rohkea tviittaus saattoi olla vähintään samantyyppinen merkkipaalu. Ei pelkästään yleisen arvostuksen kannalta, vaan myös muistutuksena suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevasta tasa-arvoajattelusta.