Tunnelissa Tallinnaan, kiskoilla Kirkkoniemeen
Itsenäisyyspäivän alla entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) vieraili televisiossa haastateltavana pitkästä aikaa.
Arktisiin alueisiin eläkepäivillään paneutunut Lipponen kehotti ottamaan vakavasti ajatukset merenalaisen tunnelin rakentamisesta Tallinnaan ja ratayhteyden rakentamisesta Jäämerelle. Hän peräsi asiassa rohkeaa ajattelua ja johtajuutta.
Keskustassa entinen arkkivihollinen ei ehkä kuulu kuunnelluimpiin vaikuttajiin.
Tässä tapauksessa esittäjää ei ehkä kannattaisi tuomita vääräksi. Onhan Jäämeren radan rakentamista puoltanut myös muun muassa keskustalainen elinkeinoministeri Olli Rehn.
Tunnelin kaivaminen Tallinnaan maksaisi noin kymmenen miljardia euroa. Onko hanke sitten saavuttamatonta utopiaa?
Ei suinkaan, ainakaan jos ja kun rahoitukseen saataisiin tuntuva avustus EU:n kassasta ja tunneli maksatettaisiin ajan kanssa käyttäjillä.
Tunneli liittäisi Suomen ja Viron pääkaupungit toisistaan puolen tunnin matkan päähän ja avaisi ties millaisia taloudellisia mahdollisuuksia molemmissa päissä.
Tekeillä on jo EU-rahoituksella jättihanke Rail Baltica, nopea rautatieyhteys Varsovasta Tallinnaan. Miksei saman tien Helsinkiin asti?
Tunneli kytkisi myös meren saartaman Suomen muuhun Eurooppaa ja toisi huoltovarmuutta. Suomen ulkomaankauppaa ei enää voisi pysäyttää ainakaan pelkästään komentamalla satamissa ahtaajat lakkoon.
Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen vedettävä rata maksaisi ehkä kolme miljardia euroa. Se saattaisi Suomen jälleen Jäämeren rikkauksien äärelle. Jäiden sulaessa Koillisväylästä saattaa joskus tulla merkittävä kauppareitti Euroopan ja Aasian välillä.
Tuskinpa kannattaa vähätellä turisminkaan merkitystä kunnon talvien ja lumirajan siirtyessä yhä pohjoisemmaksi.
Selvityksiä hankkeista on jo tehty, mutta jatkotyö ja poliittinen keskustelu on jäänyt piippuun. Puutetta tuntuu olevan rohkeudesta, sellaisesta jota vaikkapa Suomen teollistajilta 1800-luvulla löytyi.
Tuolloin rutiköyhässä maassa uskallettiin tehdä kauaskantoisia päätöksiä riskejä kaihtamatta. Nykymallin arkailulla rautatietä tuskin olisi saatu edes Hämeenlinnaan.
Helsingin vihreä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri lupasi sentään alkuviikosta yrittävänsä edistää Tallinnan tunnelia niin paljon kuin jäljellä olevana virkakautenaan pystyy. Samaa asennetta kaipaisi enemmänkin.
Utopiat jäävät joskus sellaisiksi, mutta historia osoittaa aika monen utopian jossain vaiheessa toteutuneenkin. Katua niitä on tarvinnut harvemmin.