Totuus pyrkii aina pintaan
”Totuus on kuollut.” Se on Tallinnan uudessa Fotografiskassa esillä olevan näyttelyn nimi. Valokuva, jossa prinsessa Diana ja Marilyn Monroe iloisina kulkevat yhdessä kadulla, on vakuuttava todiste väitteen puolesta.
Ei toki tarvitse matkustaa edes Tallinnaan. Väitteelle löytyy katetta myös suomalaisesta mediasta – internetin keskusteluista nyt puhumattakaan.
Vuosikymmeniä sitten tavallinen ihminen olisi uskonut, että valokuva tietysti kertoo asiat sellaisina kuin ne ovat: ihmiset voivat puhua palturia, mutta valokuva ei valehtele.
Nyt tiedämme enemmän.
Taiteilija Alison Jackson sanoo, että hänen kuvissaan olevat ihmiset eivät alun perin edes näytä Marilyniltä, Donald Trumpilta tai kuningatar Elisabetilta. Meikillä, oikeanlaisella peruukilla, sopivalla valaistuksella ja kuvakulmalla meidät huijataan näkemään sitä, mitä meidän halutaan näkevän.
En silti usko, että totuus nytkään on kuollut. Ei totuus koskaan kuole. Aina se pyrkii pintaan.
Tallinnassa siitäkin löytyy esimerkki.
Vuosikymmenien ajan kaupungin itäpuolella, Maarjamäellä, on seisonut obeliski, joka näkyy kauas merelle. Sen juurella on kiviä, joihin on kirjoitettu kiitokset kaupungin puolustajille, suuren isänmaallisen sodan sankareille.
Uudelleen itsenäistymisen jälkeen Virossa keskusteltiin pitkään ja hartaasti, mitä muistomerkille pitäisi tehdä.
Sitä ei revitty. Se sai jäädä paikalleen.
Nyt Maarjamäellä on myös kommunismin uhrien muistomerkki. Pitkän, kapean käytävän mustiin kiviseiniin on kirjoitettu Siperiassa ja muilla vankileireillä kuolleiden virolaisten nimiä. Yli 22 000 nimeä.
Siellä täällä näkyy kukkakimppu tai kynttilä – vihdoin omaisilla on paikka, jonne ne voi tuoda.
Kahden eri muistomerkin välillä kasvaa kuusia. Ne ovat korkeita ja niiden juuret ulottuvat syvälle Viron maaperään.
– Meillä ollaan melkein kaikista asioista jyrkästi kahta mieltä, sanoo virolainen ystäväni.
– Mutta tähän ratkaisuun kaikki ovat tyytyväisiä.
Vanhoissa toimittajan ohjeissa sanottiin, että toimittajan tehtävä on etsiä ja tarjota lukijoilleen ja kuulijoilleen ”oikeaa ja olennaista tietoa”. Yritin panna hanttiin, kun tekstiä uudistettiin ja ”olennainen tieto” poistettiin.
Edelleenkin se on minusta hyvä ohjenuora.
Oikeaa tietoa ei aina ole helppo löytää. Vielä vaikeampaa on tietää, mikä juuri nyt olisi olennaista.
Varmaankin olen epäonnistunut useammin kuin onnistunut, mutta on ollut hienoa saada yrittää.
Marraskuun lopussa siirryn eläkkeelle, lehden tekijästä lehden lukijaksi, tilaajaksi ja tukijaksi.
Edelleen tarvitsemme, kuten runsaat 110 vuotta sitten hyvin ymmärrettiin, ”oman lehden kertomaan omasta asiasta”.
Lehden, joka väsymättä etsii oikeaa ja olennaista tietoa.