Sudet aisoihin!
Ihminen on ihmiselle susi. Tulee sutta ja sekundaa. Susi lammasten vaatteissa.
Kansanperinteessä susi näyttäytyy vain harvoin myönteisessä valossa. Ilmiö on kansainvälinen
Saduissa seikkailee iso, ilkeä susi, joka syö Punahilkan, isoäidin, seitsemän kiliä ja kolme pientä porsasta. Raamatussakin puhutaan raatelevaisista susista pahan symbolina.
Sudesta käytetään myös häviötä tarkoittavaa hukka-sanaa. Silloin ei hyvä heilu, jos hukka perii.
Kertoo tarusto susista sentään jotain hyvääkin. Susiäiti imetti Rooman perustajia Romulusta ja Remusta. Myös ihmispentu Mowgli sai turvan ja hoidon susilaumassa.
Yhtä kaikki ei ole ihme, ettei susi-parka useinkaan herätä lämpimiä ajatuksia. Alitajuntaamme on iskostunut ajatus sudesta kavahdettavana, vaikka toisaalta ihminen kesytti parhaaksi ystäväkseen suden suuren sukulaisen, koiran.
– Karhua kohtaan ei ole koskaan tunnettu samanlaista vastenmielisyyttä, Luonnonvarakeskuksen tutkijaprofessori Ilpo Kojola totesi, kun taannoin haastattelin häntä.
Ehkä siihen on syynsä. Susi on julma saalistaja, joka raatelee huvikseen. Toisaalta ihminen ei ole kiinnostunut sudesta hyötymielessä. Metsän kuningas sen sijaan on arvostettu saaliseläin.
Näkisin itseni kernaasti jonkinlaisena luonnonsuojelijana. Arvostan monimuotoista ympäristöä, ja WWF:n raportit lajien katoamisesta huolestuttavat kovasti. Susien suhteen on ollut ristiriitainen olo. Toisaalta olen ymmärtänyt susialueiden ihmisten huolen, toisaalta taas ajatellut, että pedot kuuluvat Suomen luontoon ja ansaitsevat suojelua.
Eräänä alkusyksyn yönä susi sitten kuvattiin lähipellollamme. Pari päivää myöhemmin se tallusteli naapurin pihatiellä yläkoululaista vastaan keskellä päivää.
Alkoi pelottaa. En uskaltanut lähteä pimeässä lenkille. Hymähtelevät muistutukset siitä, että viimeksi susi tappoi ihmisen joskus 1800-luvulla, eivät auttaneet.
Lasten koulumatka huolestutti. Mielipiteeni susista muuttui mustavalkoiseksi. Siirryin puolueeseen, joka vaatii isolla äänellä oikeutta poistaa ihmisasutuksen liepeille ilmestyvät hukat ilman erillisiä lupia.
Lähipellon kauriit katosivat, eikä suttakaan ole enää näkynyt. Joka paikassa tilanne ei kuitenkaan ole helpottanut. Luonnonvarakeskuksen viime viikolla julkistaman, uuteen ennustemalliin pohjautuvan kanta-arvion mukaan susia on tällä hetkellä 50 prosenttia enemmän kuin keväällä.
Ymmärrän susimailla pelkäävien tuntoja. Niiden, joilta susi vei koiran, lampaan tai vasikan. Tiedän, miltä tuntuu huoli lasten turvallisuudesta. Senkin, miten pedon pelko rajoittaa elämää.
Sudelle on paikkansa suomalaisessa luonnossa, ja se on erämaassa. Harva haluaa hävittää suden kokonaan. Onkin syytä varoa, ettei susiasiassa heittelehditä laidasta toiseen, vaan etsitään järkevän kannanhoidon keskitie.
Suttakin kamalampi on lapsena Vaahteramäen Eemelistä tutuksi tullut ihmissusi. Siinä yhdistyvät sekä suden että ihmisen raadollisimmat ominaisuudet.
Marraskuu on musta ja synkkä. Se kaivaa meistä helposti esiin ikäviä piirteitä. Yritetään silti pysyä ihmisinä toisillemme, pistää susi sisimmässämme aisoihin.