Toimittajalta
A-
A+
Muokattu
Toimittajalta Sitähän ihminen odottaa, kun tilanne on sellainen, että on hakeuduttava terveyskeskukseen, päivystykseen tai muulle yhteiskunnan luukulle.
Turhan usein apu jää saamatta, vaikka suuri koneisto pyörähtää käyntiin, alansa ammattilaiset tekevät parhaansa ja laskua kertyy veronmaksajille.
Maalaispitäjässä 1950-luvulla kaikilla oli omalääkäri. Se kunnanlääkäri. Kunnan ainoa lääkäri. Hän tunsi potilaansa, heidän perheensä ja elinolosuhteensa.
Nykypäivänä omalääkäri on harvinaisuus ja hyvin pärjäävien etuoikeus.
Ne moniongelmaiset, jotka kaikkein eniten erityistä huolenpitoa kaipaisivat, jäävät kasvottoman byrokratian rattaisiin.
Järkyttävän esimerkin kertoi Ylen toimittaja Tiina Merikanto äskettäin. Hän oli käynyt läpi 38-vuotiaana oman käden kautta kuolleen Iiron sairaskertomusta tämän vanhempien kanssa.
Papereiden mukaan Iiro oli kuuden viimeisen elinvuotensa aikana tekemisissä 40 eri lääkärin kanssa. Lista sairauksista ja kivuista on pitkä. Lääkelista vielä pitempi.
Vuosia jatkuneen masennuksen jälkeen Iiro vaipui psykoosiin ja kotiutui psykiatrisesta sairaalasta entistä vahvempien lääkkeiden kanssa. Hän lipui yhä kauemmas normaalista arjesta.
”Vaatii erityistä herkkyyttä kuulla häntä, joka enää vain vaikenee”, sanotaan viime kesänä hyväksytyn keskustan periaateohjelman tekstissä.
Tässä yhteiskunnan hyvää tarkoittaen rakennetut järjestelmät epäonnistuvat.
Mihin lääkäri lyhyen satunnaisen kohtaamisen aikana pystyisikään?
Puhuttelevia vastauksia Tiina Merikanto oli saanut jo eläkkeellä olevalta pitkän linjan psykiatrilta, professori Matti Huttuselta.
Hän sanoo, että nykyään lääkäri kokee tehtäväkseen ratkaista sen ongelman, jonka vuoksi potilas hänen ymmärtääkseen on tullut vastaanotolle.
Muita vaivoja varten pitäisi siis varata uusi aika.
Potilaaseen ei ehdi tutustua, eikä hänen kokonaistilannettaan tiedetä.
Huttunen pohtii myös lääkärin roolia: ”Itse haluan olla enemmän rinnalla kulkija kuin parantaja”.
Jutussa muistutetaan, että täydellinenkään järjestelmä ja paraskaan hoito eivät välttämättä parantaisi Iiroa ja hänen kaltaisiaan. Ongelmat ovat liian vakavia, ja niitä on niin monilla elämän alueilla.
Mutta heidän elämäänsä voisi helpottaa.
Ja se taas kohottaisi heidän läheistensäkin elämänlaatua.
”Hauraiden ja haavoitettujen osallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen on yhteinen asia” , kirjattiin Sotkamossa periaateohjelmaan.
Ja vielä näinkin siellä sanotaan:
”Vahvojen yhteiskunta on pohjimmiltaan vain vastuulleen sokeiden yhteiskunta”.
Toimittajalta
Näkökulmat
PÄÄKIRJOITUKSET
PUHEENVUOROT
Suomenmaa
Luetuimmat
Asiakaspalvelu 044 7778 710 (ark. 9-13)
asiakaspalvelu(at)suomenmaa.fi
Oulun toimitus
PL 52, Lekatie 4, Oulu
puh +358 50 5369 954
Helsingin toimitus
PL 1070, Apollonkatu 11 A Helsinki
puh +358 45 6307 072
etunimi.sukunimi(at)suomenmaa.fi
uutiset(at)suomenmaa.fi
ilmoitukset(at)suomenmaa.fi
Järjestöpalstan ilmoitukset Keskustan piiritoimistojen kautta.
ISSN 2343-2969
POWERED BY ANYGRAAF
Toimittajalta
A-
A+
Muokattu
Toimittajalta Sitähän ihminen odottaa, kun tilanne on sellainen, että on hakeuduttava terveyskeskukseen, päivystykseen tai muulle yhteiskunnan luukulle.
Turhan usein apu jää saamatta, vaikka suuri koneisto pyörähtää käyntiin, alansa ammattilaiset tekevät parhaansa ja laskua kertyy veronmaksajille.
Maalaispitäjässä 1950-luvulla kaikilla oli omalääkäri. Se kunnanlääkäri. Kunnan ainoa lääkäri. Hän tunsi potilaansa, heidän perheensä ja elinolosuhteensa.
Nykypäivänä omalääkäri on harvinaisuus ja hyvin pärjäävien etuoikeus.
Ne moniongelmaiset, jotka kaikkein eniten erityistä huolenpitoa kaipaisivat, jäävät kasvottoman byrokratian rattaisiin.
Järkyttävän esimerkin kertoi Ylen toimittaja Tiina Merikanto äskettäin. Hän oli käynyt läpi 38-vuotiaana oman käden kautta kuolleen Iiron sairaskertomusta tämän vanhempien kanssa.
Papereiden mukaan Iiro oli kuuden viimeisen elinvuotensa aikana tekemisissä 40 eri lääkärin kanssa. Lista sairauksista ja kivuista on pitkä. Lääkelista vielä pitempi.
Vuosia jatkuneen masennuksen jälkeen Iiro vaipui psykoosiin ja kotiutui psykiatrisesta sairaalasta entistä vahvempien lääkkeiden kanssa. Hän lipui yhä kauemmas normaalista arjesta.
”Vaatii erityistä herkkyyttä kuulla häntä, joka enää vain vaikenee”, sanotaan viime kesänä hyväksytyn keskustan periaateohjelman tekstissä.
Tässä yhteiskunnan hyvää tarkoittaen rakennetut järjestelmät epäonnistuvat.
Mihin lääkäri lyhyen satunnaisen kohtaamisen aikana pystyisikään?
Puhuttelevia vastauksia Tiina Merikanto oli saanut jo eläkkeellä olevalta pitkän linjan psykiatrilta, professori Matti Huttuselta.
Hän sanoo, että nykyään lääkäri kokee tehtäväkseen ratkaista sen ongelman, jonka vuoksi potilas hänen ymmärtääkseen on tullut vastaanotolle.
Muita vaivoja varten pitäisi siis varata uusi aika.
Potilaaseen ei ehdi tutustua, eikä hänen kokonaistilannettaan tiedetä.
Huttunen pohtii myös lääkärin roolia: ”Itse haluan olla enemmän rinnalla kulkija kuin parantaja”.
Jutussa muistutetaan, että täydellinenkään järjestelmä ja paraskaan hoito eivät välttämättä parantaisi Iiroa ja hänen kaltaisiaan. Ongelmat ovat liian vakavia, ja niitä on niin monilla elämän alueilla.
Mutta heidän elämäänsä voisi helpottaa.
Ja se taas kohottaisi heidän läheistensäkin elämänlaatua.
”Hauraiden ja haavoitettujen osallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen on yhteinen asia” , kirjattiin Sotkamossa periaateohjelmaan.
Ja vielä näinkin siellä sanotaan:
”Vahvojen yhteiskunta on pohjimmiltaan vain vastuulleen sokeiden yhteiskunta”.
Suomenmaa
Toimittajalta
Näkökulmat
PÄÄKIRJOITUKSET
PUHEENVUOROT
LISÄÄ AIHEESTA
Suomenmaa
Talous
Ulkomaat
Asiakaspalvelu 044 7778 710 (ark. 9-13)
asiakaspalvelu(at)suomenmaa.fi
Oulun toimitus
PL 52, Lekatie 4, Oulu
puh +358 50 5369 954
Helsingin toimitus
PL 1070, Apollonkatu 11 A Helsinki
puh +358 45 6307 072
etunimi.sukunimi(at)suomenmaa.fi
uutiset(at)suomenmaa.fi
ilmoitukset(at)suomenmaa.fi
Järjestöpalstan ilmoitukset Keskustan piiritoimistojen kautta.
ISSN 2343-2969
© Suomenmaa- Rekisteriseloste
POWERED BY ANYGRAAF
Toimittajalta
A-
A+
Muokattu
Toimittajalta Sitähän ihminen odottaa, kun tilanne on sellainen, että on hakeuduttava terveyskeskukseen, päivystykseen tai muulle yhteiskunnan luukulle.
Turhan usein apu jää saamatta, vaikka suuri koneisto pyörähtää käyntiin, alansa ammattilaiset tekevät parhaansa ja laskua kertyy veronmaksajille.
Maalaispitäjässä 1950-luvulla kaikilla oli omalääkäri. Se kunnanlääkäri. Kunnan ainoa lääkäri. Hän tunsi potilaansa, heidän perheensä ja elinolosuhteensa.
Nykypäivänä omalääkäri on harvinaisuus ja hyvin pärjäävien etuoikeus.
Ne moniongelmaiset, jotka kaikkein eniten erityistä huolenpitoa kaipaisivat, jäävät kasvottoman byrokratian rattaisiin.
Järkyttävän esimerkin kertoi Ylen toimittaja Tiina Merikanto äskettäin. Hän oli käynyt läpi 38-vuotiaana oman käden kautta kuolleen Iiron sairaskertomusta tämän vanhempien kanssa.
Papereiden mukaan Iiro oli kuuden viimeisen elinvuotensa aikana tekemisissä 40 eri lääkärin kanssa. Lista sairauksista ja kivuista on pitkä. Lääkelista vielä pitempi.
Vuosia jatkuneen masennuksen jälkeen Iiro vaipui psykoosiin ja kotiutui psykiatrisesta sairaalasta entistä vahvempien lääkkeiden kanssa. Hän lipui yhä kauemmas normaalista arjesta.
”Vaatii erityistä herkkyyttä kuulla häntä, joka enää vain vaikenee”, sanotaan viime kesänä hyväksytyn keskustan periaateohjelman tekstissä.
Tässä yhteiskunnan hyvää tarkoittaen rakennetut järjestelmät epäonnistuvat.
Mihin lääkäri lyhyen satunnaisen kohtaamisen aikana pystyisikään?
Puhuttelevia vastauksia Tiina Merikanto oli saanut jo eläkkeellä olevalta pitkän linjan psykiatrilta, professori Matti Huttuselta.
Hän sanoo, että nykyään lääkäri kokee tehtäväkseen ratkaista sen ongelman, jonka vuoksi potilas hänen ymmärtääkseen on tullut vastaanotolle.
Muita vaivoja varten pitäisi siis varata uusi aika.
Potilaaseen ei ehdi tutustua, eikä hänen kokonaistilannettaan tiedetä.
Huttunen pohtii myös lääkärin roolia: ”Itse haluan olla enemmän rinnalla kulkija kuin parantaja”.
Jutussa muistutetaan, että täydellinenkään järjestelmä ja paraskaan hoito eivät välttämättä parantaisi Iiroa ja hänen kaltaisiaan. Ongelmat ovat liian vakavia, ja niitä on niin monilla elämän alueilla.
Mutta heidän elämäänsä voisi helpottaa.
Ja se taas kohottaisi heidän läheistensäkin elämänlaatua.
”Hauraiden ja haavoitettujen osallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen on yhteinen asia” , kirjattiin Sotkamossa periaateohjelmaan.
Ja vielä näinkin siellä sanotaan:
”Vahvojen yhteiskunta on pohjimmiltaan vain vastuulleen sokeiden yhteiskunta”.
Suomenmaa
Toimittajalta
Näkökulmat
PÄÄKIRJOITUKSET
PUHEENVUOROT
LISÄÄ AIHEESTA
Suomenmaa
Mielipide
Ulkomaat
Asiakaspalvelu 044 7778 710 (ark. 9-13)
asiakaspalvelu(at)suomenmaa.fi
Oulun toimitus
PL 52, Lekatie 4, Oulu
puh +358 50 5369 954
Helsingin toimitus
PL 1070, Apollonkatu 11 A Helsinki
puh +358 45 6307 072
etunimi.sukunimi(at)suomenmaa.fi
uutiset(at)suomenmaa.fi
ilmoitukset(at)suomenmaa.fi
Järjestöpalstan ilmoitukset Keskustan piiritoimistojen kautta.
ISSN 2343-2969
© Suomenmaa- Rekisteriseloste
POWERED BY ANYGRAAF