Politiikka ei saisi olla ikäkysymys
Politiikassa iän merkitys korostuu usein liikaa. Jo lähtökohtaisesti puolueilla on aina erikseen osastot nuorille ja vanhoille toimijoille.
Esimerkiksi keskustalla on keskustanuoret ja keskustaopiskelijat, paikallisella ja valtakunnallisella tasolla, on kunnallisjärjestöt, paikallisyhdistykset ja niin edespäin. Kaikkia edellä mainittuihin kuuluvia ihmisiä yhdistää sama asia – usko siihen, että keskustalainen aate kantaa ja jokseenkin samanlainen arvopohja. Ihmisyys, inhimillisyys ja tasa-arvo.
Vaikka politiikkaan pääsee mukaan jo nuorena suhteellisen helposti, on kynnys loikata nuorisopolitiikasta “aikuisten politiikkaan” korkea.
Eräs keskustavaikuttaja kommentoi Alma Median uutisessa: “En muutenkaan pidä nykysuuntauksesta, jossa nuoret poliitikonalut pääsevät heti suoraan huipulle ilman varsinaisia näyttöjä osaamisestaan tai linjastaan”.
Vaikka hän puhuu puheenjohtajakisaan liittyen Katri Kulmunista, peilaa kommentti hyvin joidenkin asenteita. Ei ole ihme, jos nuoria ei kiinnostaa vaikuttaa, kun Kulmuninkin yli kymmenenvuotinen ura yritetään mitätöidä ja nähdään liian nopeana nousuna politiikan huipulle.
Liikaa lajittelua nuorten ja vanhojen välillä tulisi purkaa, jotta kansanliike saisi uutta eloa. Kliseinen ikä on vain numero -lausahdus sopisi myös tähän aiheeseen. Iän perusteella ei voi aina suoraan olettaa, että joku olisi toistaan viisaampi tai tyhmempi.
Kun ikäkuilua purettaisiin, nuoret pystyisivät parhaimmillaan jakamaan omat vahvuutensa kuten innon, luovuuden ja uudet ajatukset vanhemmille puolueen jäsenille. Vanhemmat voisivat vastavuoroisesti käyttää jo vakiintuneita valta-asemiaan myös nuorten hyväksi.
Keskustalaisten pitäisi lanseerata mestari–kisälli-malli: vanhemmat kertovat, miten hommat toimivat ja nuoret oppivat ja uudistavat sen pohjalta.
Yleensä nuorisopolitiikassa suurimpia ongelmia ovat rahanpuute, jäsenten puute tai niiden loppuun polttaminen ja se, ettei nuoria oteta vakavasti. Nuoria ei nähdä aina riittävän uskottavina.
Sen tilalta, että nuorten innovatiivisia ideoita torpataan kertomalla, että he ovat vielä liian nuoria ja naiiveja, kannattaisi miettiä, olisiko vanhemmillakin puolueen jäsenillä joskus syytä olla edes hieman innovatiivisempia tai joustavampia.
On hienoa, että nuoret voivat usein olla edustamassa aikuisten virallisissa kokouksissa, mutta pölyinen kunnantalon neukkari kerran kuussa ei vastaa todellista tarvetta – yhteyden pitäisi olla arkipäiväistä ja luottamuksellista. Politiikkahan ei ole pelkkää kokouksissa pönöttämistä.
Puolueen tulevaisuus on aina nuorissa. Heitä saadaan mukaan nimenomaan niin, että heitä huomioidaan, pyydetään ja otetaan mukaan.
Kun vanhat eivät näe meitä politiikasta kiinnostuneita nuoria vain rahareikänä ja höpsöinä lapsina, joiden suusta lörisee epämääräisiä mielipiteitä ja kannanottoja, emme mekään nuoret näe kaikkia vanhoja toimijoita dinosaurusten aikaisina fossiileina tai kulahtaneina muumioina, jotka elävät mielissään vielä Kekkosen valtakautta.
Keskustan jäsenet ovat muihin puolueisiin verrattuna toiseksi vanhimpia, meitä vanhempia ovat vain demarit. Väsähtäneen ukkopuolueen uudistukseen on yksi tärkeä askel: Se on askel nuorilta kohti vanhempia ja vanhemmilta kohti nuorempia. Se on askel sukupolvelta toiselle.