Metsästäjä-keräilijän kulta-aika on täällä

Toimittajalta

Metsästäjä-keräilijä minussa herää eloon aina kesän tullen. Tulee palava halu täyttää luontovajetta, joka on päässyt syntymään ilmatiiviin kodin lämmössä vietetyn talven aikana. 

On mahtavaa pukeutua rääsyihin, vetää kumpparit jalkaan ja samoilla mustikoiden ja sienien perässä metsän tuoksuja nuuskutellen. Kalastus on myös hämmentävän koukuttavaa. 

Saaliin kerääminen on jopa hauskempaa kuin sen syöminen, mikä kertoo jotain ihmisen luonnosta.  

Alkukantaiset vaistot ovat toki takaraivossani talvisinkin, mutta silloin ne tulevat ehkä esiin sisustusliikkeissä tavaroiden hypistelynä. 

Sitä on Amerikassa psykologien toimesta tutkittukin, että naisten shoppailu on metsästäjä-keräilijälle ominaista kiertelyä ja “löytöjen” tekemistä, kun taas miehet näyttävät metsästäjän luontonsa. 

Miehet tekevät täsmäiskun kauppaan ja ostavat nopeasti tarvitsemansa. Biisonin sijaan saaliina on kotiteatterisysteemi. 

Se kuulostaa vähän surulliselta, mutta en olisi kuitenkaan valmis luopumaan modernista elämäntavasta samaan tapaan kuin vaikkapa elämäntapaintiaanit, jotka leiriytyivät Oulun Sanginjoelle 1990-luvun alussa. 

Olin tuolloin 10-vuotias ja kävin perheeni kanssa katsomassa, miten nämä pääosin Belgiasta ja Ranskasta tulleet intiaanit elivät luonnon ehdoilla. Kylmä ja nälkähän heille lopulta tuli, ja he poistuivat maasta. Suomalaiset siivosivat leirien jäljet talkootöinä. 

Modernilla ihmiselläkään ei ole silti varaa menettää yhteyttään luontoon. Eläimistä ihmisiin siirtyvät virukset ovat esimerkki ympäristöä tuhoavasta maankäytöstä, jonka seurauksena luonnon elintila kapenee. 

Keskusta julkaisi äskettäin luontolinjauksensa, jossa korostetaan, että sekä maalla että kaupungeissa asuvat ihmiset tarvitsevat päivittäin kosketuksen mikrobeihin. Niitä on maassa, vedessä, kasveissa, eläimissä, metsissä ja vesistöissä. 

Muuten ihmisen luontainen vastustuskyky heikkenee. 

Suomalaistutkimusten mukaan maaseudulla asuvilla lapsilla on vähemmän allergioita ja tyypin 1 diabetesta kuin ikätovereillaan, jotka eivät samalla tavalla altistu ympäristön bakteereille. 

Luonnosta ja eläimistä vieraantuminen kuulostaa, no, vieraalta. 

Asun rauhallisessa taajamassa melkein kansallispuiston kulmalla. Lähimpään lehmään ja sitä kautta maatilaan on kotoani vajaa kilometri. 

Olen ajatellut eläväni suorastaan luonnon helmassa. 

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, ettei pelkkä metsän ja kotieläinten läheisyys lämmitä suoliston mikrobiomia lainkaan. Mikrobikontaktit jäävät arjessa vähäisiksi, kun päivänsä viettää erilaisissa rakennuksissa ja asfaltoituja teitä talsien. 

Suomessa lähimetsä on onneksi kaikilla kulman takana, ja sinne kannattaa myös asiakseen mennä. 

Pauliina Pohjala Toimittaja

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen