Kuka nauraa viimeiseksi?
Nauru on voimakas ase. Veikko Huovinen piti sitä tehokkaimpana torjuntakeinona diktaattoreita vastaan ja todisti sen toimivan Hitler-elämäkerrassa Veitikka.
Jos vain Hitlerille olisi osattu nauraa jo 1930-luvulla, kun hän sylki suusta pärskyen piti palopuheitaan, ei hän ehkä olisi koskaan päässyt valtaan. Hän olisi voinut tehdä pitkän ja ansiokkaan uran vanhan wieniläiskorttelin kiukkuisena, vesivärimaalausta harrastavana talonmiehenä. Maailma olisi säästynyt paljolta kärsimykseltä.
Naurun voimasta useammilla meillä on omakohtaisia ikäviäkin kokemuksia. Moni muistaa koulun laulukokeet, kun luokan edessä joutui tulkitsemaan opettajan valitsemaa kipaletta ja laulutaitoiset säestivät naurullaan nuotin vierestä menevää sooloa.
Väärinkäytettynä nauru jättää ikävät arvet. Ei ihme, jos monissa ristiäisissä kuulee vain papin ja kanttorin laulun, kun sukulaiset mumisevat tai aukovat suutaan varovasti mukana – toivoen, ettei kukaan kuule.
Aikuisena meidän olisi hyvä oppia nauramaan vähän itsellemmekin. Koomistahan tämä kaikki meidän totinen pyristelymme lopulta on, kun sitä tarkastelee riittävän etäältä.
Vallanpitäjille naureskelu on myös ollut toisinaan rahvaan ainoa tapa ottaa kantaa vallanpitäjien tekemisiin. Muistan, kuinka maaseudulla yleisötilaisuuksiin löytyi usein sanavalmis koomikko omalta kylältä.
Punoittava kunnan virkamies selitti, miksi kyläkoulun lakkauttaminen on välttämätöntä ja kuinka lasten kuljettaminen tuntikausia taksilla on paras vaihtoehto.
Kylän koomikko piikitteli kysymyksillään virkamiestä ja sai kunnan aikeet näyttämään improvisoidulta kesäteatterilta. Vielä kerran kyläläiset pääsivät nauramaan koulunpenkeillä, vaikka kunta oli jo sinetöitynyt etukäteen koulun kohtalon.
Joskus nauraminen voi olla keino sysätä ikävä tai monimutkainen asia taka-alalle. Populistit harrastavat tätä. Ilmastonmuutos on helppo lyödä leikiksi varsinkin, jos talvella on parikin räväkkää pakkasviikkoa tai iltapäivälehtien kauhistelema lumipyry.
Me emme naureskele autoasentajalle, kun hän kertoo, että auton kytkin on pakko vaihtaa. Sen sijaan on helpompi tehdä pilaa ja kyseenalaistaa totiset ilmastoasiantuntijat, kun he vaativat, että meidän on pakko muuttaa elämäntapaamme, jotta maapallomme säilyisi elinkelpoisena lapsillemmekin.
Filosofi ja uskonnollinen ajattelija Soren Kierkegaard maalaili, kuinka maailmamme tulee lopulta tuhoutumaan. Hän käytti esimerkkinä komediateatteria, jonka takahuoneessa syttyy tulipalo. Ilveilijä ryntää näyttämölle ja huutaa: tulipalo, mutta yleisö luulee tätä vitsiksi ja alkaa nauraa. Ilveilijä varoittaa uudelleen, mutta yleisö on haljeta naurusta.
Kierkegaardin mielestä näin maailma tuhoutuu. Ihmiset luulevat, että kaikki on pelkkää pilaa.
Kuka nauraa viimeiseksi?