Etäkoulu on säätöä ja Netflix varhaiskasvattaa
”Nyt sä teit mulle jonnetukan”, nelosluokkalaiseni puuskahti, kun pörrötin hänen hiuksiaan vähän ennen luokan videopalaveria.
Poika avaa läppärinsä rutiinilla joka aamu kello yhdeksän. Palaveriin osallistuu koko luokka, ja opettajan johdolla käydään läpi päivän koulutehtävät. 11-vuotias suorittaa ne jo melko itsenäisesti, mitä nyt aina välillä pyytää minun tai isänsä apua jossakin hommassa.
Tokaluokkalaisemme sen sijaan tarvitsee jatkuvaa ohjausta omassa etäkoulussaan. Opettaja laittaa kyllä hyvät ohjeet Wilmaan ja luokan WhatsApp-ryhmään, mutta vanhempien hommaksi jää jokaisen oppiaineen laittaminen vähintäänkin alkuun.
Opettajan vetämä etäkoulu ei ole kotikoulu, mutta käytännössä kaikkien työpanosta tarvitaan. Luetun ymmärtämisessä on 8-vuotiaalla vielä tekemistä.
Äitiä tai isää huudetaan hätiin myös silloin, kun on aika askarrella pupu tai piirtää eri tunnetiloja musiikin tahtiin. Aikuista tarvitaan myös katsomaan, että poika on todellakin syventynyt kouluhommiinsa eikä käteen niin helposti eksyvään puhelimeensa.
Sitten on kaksi päiväkoti-ikäistä. Heille laatimassamme ”lukujärjestyksessä” lukee aamupäivän kohdalla leikkiä. Se sujuu 5-vuotiailta kaksostytöiltä ihan hyvin, mutta sitä ennen he tarvitsevat apua aamupalan tekemisessä, vaatteiden valinnassa ja hampaiden pesussa.
Me vanhemmat aloitamme työmme heti aamusta, mutta työpäivät venyvät ja paukkuvat vähän joka suuntaan, kun keskeytyksiä tulee tämän tästä. Yleensä kirjoitusvauhti on parhaimmillaan siinä kohdassa, kun lapset ovat omalla pihalla ”välitunnilla” ja työt täytyy laittaa tauolle lounaan kokkaamisen ajaksi.
Lounaan jälkeen 5-vuotiaiden varhaiskasvatusta hoitaa muutaman tunnin ajan Netflix. Kaksoset ovat katsoneet lempisarjansa niin moneen kertaan, että he aloittavat nauramisen jo hyvissä ajoin ennen hauskaa kohtaa.
Etäkoulupäivän päättymisen jälkeen volyymi talossa nousee. Lapset ovat täynnä energiaa, mutta jalkapallot, yleisurheilukoulut ja baletit on peruttu koko kevääksi.
Patistelemme lapsia esimerkiksi kotipihan trampoliiniin, mutta pleikkaakaan ei aina viitsi kieltää. Lapset eivät nimittäin ole nähneet kavereitaan yli kuukauteen muualla kuin virtuaalimaailmassa.
Kaksosetkin olivat suunnitelleet 5-vuotissynttäreitään kuukausia, mutta ne vietettiin huhtikuussa oman perheen kesken.
Muistan varmasti loppuelämäni sen maaliskuun puolivälin tiedotustilaisuuden, jossa pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoitti, että koulut suljetaan ja varhaiskasvatusikäiset suositellaan pitämään kotona.
Poikkeusolojen julistaminen tuntui niin dramaattiselta, että tippa tuli silmään vähän väkisin. Tuntui melkein mahdottomalta kuvitella arkea talossa, jossa pyörivät työt, koulut ja perheen pienimmät joukon jatkona.
Nyt olen ylpeä siitä, että olemme selvinneet olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Arki on toki sekä stressaavaa että puuduttavan yksitoikkoista, mutta huonomminkin voisi olla. Ja monessa perheessä valitettavasti onkin.
Nyt kun kotikoulua ja -tarhaa on takana reilu kuukausi, mieleen nousee yhä vahvemmin kysymys siitä, onko tämä kaiken vaivan arvoista?
Ovatko hyödyt todella suuremmat kuin haitat, kun perusterveet lapset ja nuoret pyörivät kaiket päivät kotioloissa?
Hallitus teki maaliskuussa linjauksensa sen hetken parhaan tiedon valossa. Oli suuri riski sille, että koronavirus leviää Suomessakin holtittomasti eivätkä tehohoitopaikat riitä kaikille. Paine koulujen sulkemiselle oli suurta, kun kaikki ihmisten fyysiset kontaktit haluttiin minimiin.
Terveydenhuolto ei kuitenkaan ole onneksi ylikuormittunut. Koronavirukseen menehtyneiden mediaani-ikä on yli 80 vuotta.
Suomessa voimistuukin viesti, jota meidän perheessämme tekisi mieli jo kuunnella. Yhteiskuntaa kannattaisi avata nuoremmasta päästä samalla, kun riskiryhmien suojelua jatkettaisiin.
HUS:n infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen totesi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että lapset sairastavat koronaviruksen yleensä hyvin lievänä tai oireettomana. Vaikeita taudin muotoja lapsille ei tule käytännössä juuri lainkaan, joitakin yksittäistapauksia lukuunottamatta.
Näyttäisi myös siltä, etteivät lapset levitä virusta yhtä tehokkaasti kuin aikuiset.
Järvinen sanoikin uskovansa, että koulujen sulkeminen on ollut se vähiten tehokas keino koronaviruksen leviämisen estämisessä.
Olen itse seurannut harmissani, kuinka nuorison suosimat ulkoilupaikat täyttyvät nyt ilmojen lämmetessä. Turvaväleistä ei ole tietoakaan, kun nuoriso skeittaa ja potkii palloa.
Harmitus ei liity niinkään siihen, että tauti voi levitä nuorten keskuudessa. Ärtymys nousee, kun mietin kaikkia niitä tilanteita, jolloin kotona kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Mitä väliä kaikilla ponnisteluilla on, jos etäkoulun jälkeen kokoonnutaan porukalla puistoon?
Kun poikkeusoloissa ollaan, niin ollaan sitten kunnolla. Mutta kyllä mekin olisimme jo valmiita tämän ajanjakson lopettamaan. Näillä näkymin kärvistely jatkuu 13. toukokuuta saakka, ja sinnekin on pitkä matka.
On joka tapauksessa selvää, etteivät lapset voi olla kotona rokotteen kehittämiseen saakka.