Arvonurkassa ahdistaa
Viime kuussa keskusta lanseerasi suomalaiseen poliittiseen sanakirjaan termin ”arvonurkka”. Puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan puolue ajettiin Timo Soinin luottamusäänestykseen liittyneessä keskustelussa arvonurkkaan, johon se ei kuulu.
Keskustalle Soini-äänestyksessä oli kyse ainoastaan ulkoministerin ja hallituksen luottamuksesta, mutta tämän ajatuksen myyminen muille puolueille ja medialle ei ollut mikään läpihuutojuttu. Vaikka edustajat eivät ottaneet äänestyksessä kantaa Soinin arvoihin, sellainen sivumerkitys äänestysnapin painamiseen väistämättä liitettiin.
Kun tarinaa eduskunnan tapahtumista kirjoitettiin julkisuudessa, siihen sekoittuivat yhtä lailla valtapoliittinen peli kuin naisten oikeudetkin.
Poliittista peliä pelasi oppositio, joka hoksasi hyödyntää yksittäisen ministerin epäluottamusäänestystä kylvääkseen eripuraa hallituksen sisälle.
Sitä pelasivat myös hallituspuolueet, erityisesti siniset, joka keksi tehdä asiasta hallituskysymyksen. Keskusta ja kokoomus joutuivat pakkorakoon, josta kumpikaan ei selvinnyt kolhuitta ajauduttuaan rumalta näyttäneeseen keskinäiseen riitelyyn.
Keskustalaiset kokivat jääneensä julkisessa keskustelussa altavastaajiksi. Muut puhuivat keskustan arvoista ilman, että puolue pystyi vaikuttamaan keskustelun suuntaan.
Pahimpaan ylilyöntiin syyllistyi vihreiden Emma Kari puhuessaan Vaaravyöhyke-mielenilmauksessa. Hän väitti Sipilän pitäneen ”iljettävänä” naisten oikeuksista noussutta porua. Tosiasiassa Sipilä oli paheksunut poliittista keskustelukulttuuria, jossa ”arvoja syötetään toisen suuhun”.
Tuskaa aiheuttaneesta Soini-jupakasta voi myös ottaa opiksi. Puolueiden kannattaa puhua selkeästi omista arvoistaan ennen kuin muut tekevät sen heidän puolestaan. Myös silloin, kun asiassa ei itse näe arvoasetelmaa. Joku muu voi nähdä.
Arvoista puhuminen on taitolaji, jonka toiset puolueet hallitsevat toisia paremmin. Keskustalle tämä ei ollut ensimmäinen tilanne, jossa puolue koki jääneensä puolustamaan toimintaansa ”nurkkaan”, johon se oli ilman omaa syytään ahdettu.
Sama asetelma näkyy ympäristökeskustelussa. Luonto on keskustalle tärkeä arvo, mutta se ei osaa sanoittaa tätä siten, että siitä tulisi tärkeä osa puoluetta koskevaa mielikuvaa. Keskusta puhuu paljon ylisukupolvisuudesta ja kestävästä kehityksestä, mutta saa helposti ympäristövihamielisen leiman ollessaan esimerkiksi metsien käyttöön liittyvissä kysymyksissä vihreiden kanssa eri linjoilla.
Arvokysymyksiä ei pidä politiikassa vähätellä. Ne ohjaavat monen ihmisen puoluevalintaa nykyään vähintään yhtä paljon kuin perinteinen oikeisto–vasemmisto-ajattelu. Harva silti toivoo, että Suomessa lähestyttäisiin amerikkalaistyylistä keskustelua, jossa kaikki muut poliittiset linjaerimielisyydet jäävät konservatiivi–liberaali-jakolinjan varjoon.
Kun presidentti Donald Trump teki esityksensä korkeimman oikeuden tuomarista, moni kommentaattori huomautti, että tämän vuoksi republikaaniäänestäjät ovat sietäneet Trumpilta niin paljon – saadakseen korkeimpaan oikeuteen tuomarin, joka suhtautuu konservatiivisesti abortin ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kaltaisiin kysymyksiin.
Mitä Suomeen tulee, täällä nähdään vielä ennen vaaleja yksi jos toinenkin poliittinen operaatio, jossa lyhyt tikku jää puolueelle, joka ei kykene kirkkaasti ja johdonmukaisesti tuomaan esiin omia arvojaan ja toimimaan niiden mukaisesti.