Suvaitsevaisuus nykymaailman paradoksina
Me ihmiset emme aina tee asioita pelkästään kylmäpäisesti ja selkeän järjen varassa.
Toimintaamme – onneksi – kontrolloivat ja ohjaavat myös tunteemme. Joskus olemme liian passiivisia ryhtyäksemme johonkin, joskus taas vähän turhankin aktiivisia, nopealiikkeisiä ja helposti provosoitavissa.
Välillä toimimme ilon ja hyvän olon puuskassa, välillä taas kiukkupäissämme muita ja itseämme manaillen.
2000-luvun yhdeksi johtavaksi aatteeksi on noussut suvaitsevaisuus.
Yksi pahimmista laatusanoista, joita nykyihmisestä voidaan käyttää, lienee ”suvaitsematon”. On paljon ihmisiä, jotka haluavat korostaa itseänsä kertomalla, kuinka ”suvaitsevaisia” he ovat.
Viime aikojen päätöksistä nousee mieleen Helsingin kaupungin päätös olla tarjoamatta vierailleen lihaa (paitsi pormestarit!).
Vielä muutama vuosi sitten olisi ollut mahdotonta ajatella, että kaupunki, armeija, koulutoimi tai vanhustenhoito ryhtyy kontrolloimaan ihmisten syömistä muulla tavoin kuin vallalla olevin terveellisyyden kriteerein.
Lapsia opetettiin koulussa, että toisten vaatteita, hiusmallia tai koulutarvikkeita ei tule millään tavoin kommentoida. Jokaiselle haluttiin taata yksilöllinen koskemattomuus, ajattelun ja toiminnan vapaus.
Kasvisruokahuumassa tunnutaan olevan melko suvaitsemattomia niitä kohtaan, jotka edelleen haluavat nauttia monipuolisesta ruuasta.
Ihmisillä on valtava määrä tietoa ruuan alkuperästä ja terveellisyydestä. Eikö voida luottaa siihen, että nykyihminen itse osaa tehdä valintansa oman tietonsa valossa?
Suuri suvaitsevaisuuden koetinkivi on toisen ihmisen ajatusmaailman hyväksyminen ja toisenlaisten tapojen kunnioittaminen.
Pari vuosikymmentä on puhuttu myös siitä, miten kuilua maaseudun ja kaupungin välillä pyritään madaltamaan.
Jos pandemia tätä asiaa edisti, ilmastokeskustelu puolestaan on toiminut toiseen suuntaan. Kautta maailman sivun ympäristöstä ovat huolta pitäneet juuri maata viljelevät ja metsää hoitavat.
Se on ollut heidän elinehtonsa. Jatkuvasti esiin nousevan syyllistämisen sijaan maaseudun ihmisiä pitäisi kiittää, monestakin syystä.
Kotimaassamme viljelykset ja metsät ovat hyvin hoidettuja ja kaunista katsottavaa. Ulkomaalaiset turistit osaavat arvostaa näkemäänsä.
Tuottajien ansiosta meillä on puhdasta ja maistuvaa ruokaa ja raaka-aineita tarjolla. Eikö eettinen ruuan kuluttaminen edellyttäisi myös sen miettimistä, miten ruoka paremmin riittäisi kaikille maailman ihmisille, ei vain meille rikkaiden maiden asukkaille, jotka pystymme ostamaan mitä haluamme, mistä vain haluamme?
Viljelijät ja metsänomistajat tekevät koko ajan myös ilmastotekoja – vai miten sitä hiiltä sidotaankaan?
Suuri suvaitsevaisuuden koetinkivi on toisen ihmisen ajatusmaailman hyväksyminen ja toisenlaisten tapojen kunnioittaminen.
En ole viime vuosina ymmärtänyt, miten länsimaista sananvapautta puolustaa se, että julkaisemme kuvia islaminuskoisten profeetasta.
Jos meillä suomalaisilla käsitys pyhästä on hämärtynyt, voisimme osoittaa olevamme sivistyneitä, kun kunnioitamme edes toisten pyhänä pitämiä asioita.
Sosiaalisen median maailmassa erilaisen väärän tiedon ja salaliittoteorioiden lisäksi valtaosa asioista on muuttunut mustavalkoisiksi.
Keskustelu kärjistyy väittelyksi puolesta ja vastaan, ja sovittelevaa näkemystä harvemmin kukaan haluaa tarjota.
Asiallisesti näkemyksiään perustelevalle keskustelijalle some-maailmassa taitaa olla tarjolla vain iskuja molemmille poskille.