Sunnuntai-illan déjà-vu – keskustalaisten entiselämys
Monen sunnuntain aluevaalien tulosiltaa seuranneen keskustalaisen oli puheenjohtaja Annika Saarikon lailla vaikea pysyä nahoissaan: keskustan ennakkoäänten prosenttiosuus alkoi kakkosella!
Olihan kaikilla meillä unelma, että oman puolueemme pitkään ajaman uudistuksen mukanaan tuomissa ensimmäisissä vaaleissa menestyisimme hyvin. Olisi kohtalon ivaa olla kymmenen prosentin puolue, kun on kynsin hampain vuosikausia ajanut sosiaali- ja terveysalan uudistusta ja siinä ohessa maakuntauudistusta.
Tulos oli suuri helpotus kenttäväelle ja ”tuhannen leiviskän paino” epäilemättä putosi myös puoluejohdon harteilta.
Keskusta kohensi asemiaan useissa vaalipiireissä ja enimmäkseen ilmeisesti perussuomalaisten kustannuksella.
Hallitusyhteistyön kannalta on hyvä, että kaikki hallituspuolueet menestyivät.
Kokoomus on Suomessa vakiinnuttanut asemansa sikäli, että varmasti tuo noin viidesosa kansasta on sellaisia hyvin toimeentulevia, joille puolueen ohjelma sopii hyvin. Ei Kokoomuksen tarvitse ajaa pienituloisten ja yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa olevien asiaa. Aluevaaleissakin äänestäjiä riitti, vaikka puheenjohtaja Petteri Orpo suoraan myönsi, että eivät he olleet uudistuksen takana.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra löysi syyt puolueensa heikkoon tulokseen ulkopuolisista tekijöistä, joita hän pystyi luettelemaan pitkän listan.
Purra käytti jo ennen vaalejakin turhaan aikaa ja energiaa mitätöimällä uudistuksen ja vaalien merkitystä. Sen sijaan, että hän olisi keskittynyt puolueensa jonkinlaiseen profiloitumiseen esillä olleissa asioissa, halusi hän nostaa esille kaikki epäkohdat ja ”lehmänkaupat”.
Näissä vaaleissa populismi ei purrut. Äänestäjillä oli ensimmäisissä aluevaaleissa osin vaikeaa hahmottaa, mistä kaiken kaikkiaan on kyse. Siinä tilanteessa he halusivat valita asioita hoitamaan osaavaa väkeä. Tästä kertoo sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien ja kuntien valtuutettuina mukana olevien iso osuus aluevaltuustoihin valittujen joukossa.
Vaalit olivat historialliset myös naisten näkökulmasta. Vaikka ehdokkaiden joukossa enemmistö oli miehiä, ensi kertaa Suomen vaalien historiassa valtakunnallisesti valituksi tuli naisenemmistö prosenttiluvuin 53–47.
Sosiaalilautakunta on kunnissa kautta aikain ollut se lautakunta, johon naiset ovat saaneet hövelisti paikkoja. Näissä vaaleissa luotettiin naisten ammattitaitoon.
Sopii vain toivoa, että aluevaltuustojen johtopaikoilta ja ”kovista paikoista” löytyy tulosta vastaavasti sijaa naisille – toki aina sukupuolta tärkeämpi on henkilön pätevyys kyseisiin tehtäviin. Myös uusille kasvoille on annettava tilaa. Loimaalla on tähän liittyen käytössä oikein sattuva sanonta: ”Kun Herra antaa viran, niin kyllä se antaa järjenkin”.
Tätä kirjoittaessa itselläni ei ole kovin tarkkaa tietoa siitä, miten yksittäisten kuntien edustusten aluevaltuustoissa kävi.
Koko maassa 51 kuntaa jäi ilman edustajaa. Asiaa voi miettiä demokratian kannalta. Kuuluisiko demokratian toimia niin, että puolen miljoonan asukkaan hyvinvointialueella tuhannen asukkaan kunnankin pitäisi saada valtuutettu? Vai onko oikein, että suuremmat kaupungit ja kunnat saavat valtuustoon edustajat väkiluvun suhteessa?
Demokratian toteutuminen eri yhteiskunta- ja ikäluokissa on vielä puutteellisempaa. Useimmat puolueet korostivat ennen vaaleja, että kaikista kunnista pidetään huolta, olipa niillä oma edustaja valtuustoissa tai ei. Ainakin seutukuntien edustajien voisi ajatella valtuustossa toimivan ”kaveria ei jätetä” -mentaliteetilla.
Mainio tulos siis aluevaaleissa. Nyt kääritään hihat ja ryhdytään töihin rinta rottingilla!
