Pu­heen­vuo­ro Työ vie mer­kit­tä­vän osan ajas­tam­me elä­mäm­me toi­me­li­ai­na vuo­si­na.

Hy­väs­tä työ­e­lä­mäs­tä, sen mer­ki­tyk­ses­tä ja sii­hen vai­kut­ta­vis­ta te­ki­jöis­tä pu­hu­taan kui­ten­kin ai­van lii­an vä­hän.

Suo­ma­lais­ta työ­e­lä­mää ra­vis­te­le­vat mo­net suu­ret muu­tos­vir­tauk­set.

Työn luon­ne, työ­teh­tä­vät ja am­ma­tit muut­tu­vat, mut­ta sa­mal­la mur­rok­ses­sa ovat myös yh­teis­kun­nan ra­ken­teet.

Yh­te­nä isoim­mis­ta vai­kut­ta­vis­ta te­ki­jöis­tä on vi­nou­tu­va vä­es­tö­ra­ken­ne. Syn­ty­vyys on alim­mil­laan 150 vuo­teen.

Sa­ma­nai­kai­ses­ti iäk­käät ikä­ryh­mät ovat suu­ria.

Täs­sä ti­lan­tees­sa jou­dum­me miet­ti­mään mis­tä saam­me riit­tä­väs­ti hoi­ta­via kä­siä tai ve­ron­mak­sa­jia, jot­ka mah­dol­lis­ta­vat hy­vin­voin­ti­pal­ve­lum­me.

Ikään­ty­vän yh­teis­kun­nan yk­si piir­re on työ­i­käis­ten ih­mis­ten li­sään­ty­vä hoi­va­vas­tuu omai­sis­taan, mikä vaa­tii työ­nan­ta­jil­ta ky­kyä vas­ta­ta työ­te­ki­jöi­den tar­pei­siin.

Moni toi­voo työn mu­kau­tu­van omaan elä­män­ti­lan­tee­seen eri­lais­ten jous­to­jen ja osa-ai­kai­suuk­sien myö­tä. Se vaa­tii joh­ta­mi­sel­ta ja koko työ­yh­tei­söl­tä enem­män.

Usein pu­hum­me työn ja muun elä­män yh­teen­so­vit­ta­mi­sen han­ka­luu­des­ta pien­ten las­ten hoi­van yh­tey­des­sä, mut­ta sa­mal­la ta­voin työ­i­käi­sen ai­kaa ja voi­ma­va­ro­ja voi vie­dä myös ikäih­mis­ten hoi­va.

Hei­tä­kin on, joil­la on sa­ma­nai­kai­ses­ti kah­den­suun­tai­nen hoi­va­vas­tuu, kun vas­tuul­la on sekä pien­ten las­ten, et­tä ikään­ty­vien ja huo­no­kun­tois­ten van­hem­pien tai mui­den lä­heis­ten hoi­to.

Per­he- ja pe­rus­pal­ve­lu­mi­nis­te­ri An­ni­ka Saa­rik­ko aset­ti tou­ko­kuus­sa sel­vi­tys­hen­ki­lön kar­toit­ta­maan kei­no­ja työ­e­lä­män ja omais­hoi­don yh­teen­so­vit­ta­mi­seen.

Omais­hoi­ta­jat ovat usein työ­i­käi­siä ih­mi­siä, joil­la on suu­ria haas­tei­ta yh­dis­tää työs­sä­käyn­ti joko jat­ku­vaan ja pit­kä­ai­kai­seen tai ly­hyt­kes­toi­sem­paan omais­hoi­toon.

Sel­vi­tys­työn käyn­nis­tä­mi­nen on tar­peen ja sen taus­tal­la on tark­ka­nä­köi­siä ha­vain­to­ja työn­te­ki­jöi­den ar­ki­huo­lis­ta.

Mei­dän on teh­tä­vä kaik­kem­me, jot­ta työ­e­lä­mä ot­tai­si pa­rem­min huo­mi­oon työn­te­ki­jän hoi­va­vas­tuut sekä ar­ki­sen elä­män­ti­lan­teen.

Näis­sä ti­lan­teis­sa moni työs­sä­käy­vä toi­voo työ­an­ta­jal­taan jous­ta­vuut­ta ja val­miut­ta eri­tyis­jär­jes­te­lyi­hin.

Esi­mer­kik­si mah­dol­li­suus osa-ai­ka­työ­hön toi­si mo­nen ar­keen tar­peel­lis­ta hel­po­tus­ta ja aut­taa yh­dis­tä­mään työ­tä ja pe­­rhe-elä­mää ja si­ten voi­maan pa­rem­min niin työs­sä kuin ko­to­na.

Kyse on työ­hy­vin­voin­nin joh­ta­mi­ses­ta.

Suo­ma­lai­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa osaa­jat ja avoi­met työ­pai­kat ei­vät mo­nin pai­koin koh­taa.

Täs­sä ti­lan­tees­sa on mer­ki­tys­tä sil­lä kuin­ka työ­paik­ka ja työ­yh­tei­sö mu­kau­tuu työn­te­ki­jöi­den eri­lai­siin elä­män­ti­lan­tei­siin.

Mo­nel­la osaa­jal­la kun on jo va­raa va­li­ta työ­paik­kan­sa.

Täl­löin rat­kai­se­vaan osaan voi nous­ta se, kuin­ka työ­pai­kal­la tu­e­taan työn­te­ki­jän hy­vin­voin­tia ja suh­tau­du­taan eri­lai­siin elä­män­ti­lan­tei­siin.

Kun työn­te­ki­jä ko­kee työ­e­lä­män ja ar­jen ole­va ta­sa­pai­nos­sa, työn­te­ki­jät myös ovat ter­veem­piä, voi­vat pa­rem­min, an­ta­vat it­ses­tään työs­sä enem­män ja ovat si­tou­tu­neem­pia työ­nan­ta­jaan­sa.

Työ­e­lä­män laa­tua työn­te­ki­jä­läh­töi­ses­ti ke­hit­tä­mäl­lä ke­hi­te­tään myös tuot­ta­vuut­ta.

Jous­ta­vuus mak­saa it­sen­sä ta­kai­sin.

Kir­joit­ta­ja on kes­kus­tan va­ra­pu­heen­joh­ta­ja