Suvereenisuus
Viime aikojen vaaleissa kansallinen suvereenisuus ja kansainväliset sitoumukset on asetettu vastakkain. Yhdysvalloissa se konkretisoitui ilmastosopimukseen ja Britanniassa EU-sopimukseen.
Monissa maissa kyse on poliittisesta väittelystä, jossa mielikuvaa itsenäisyyden puolustamisesta vahvistetaan.
Keskustelussa on usein linkki maahanmuuttoon ja haluun sulkea rajat tai siihen, kuinka muut vievät rahamme ja kotimaan köyhille rahaa ei riitä.
Kasvualustaa välillä tarkoituksella epäselvälle suvereenisuuspuheelle luo globalisaation ja tekniikan kehityksen myötä muuttunut kansainvälinen työnjako, jossa työpaikkoja siirtyy ja robotit syövät vanhaa teollisuustyötä. Tämän synnyttämään pahaan oloon haetaan syntipukkia.
Mielikuvapuheelle ei tulisi nyökytellä, vaan kaivaa esille, mitä todella vaaditaan.
Kansanedustaja Mikko Kärnä kysyi pari viikkoa sitten, mitä perussuomalaiset tavoittelevat puhumalla muun muassa rajavalvonnan palauttamisesta länsirajalle. Halutaanko passivapaudesta todella luopua?
Kärnä ei saanut kysymyksiin vastausta. Vaikuttaisi, että epäselvillä vaatimuksilla halutaan vain ylläpitää tyytymättömyyttä Ruotsin kautta tulleisiin turvapaikanhakijoihin.
Itse kannatan vanhaa pohjoismaista passivapautta sekä Schengen-sopimusta, joka toi saman hyödyn laajemmin Eurooppaan. Sen vallitessa maahanmuuttokin on kyettävä hoitamaan järjestäytyneesti Suomen ja Ruotsin rajalla.
Passivapaus ei estä järjestelmällisyyttä turvapaikanhakijoiden kohdalla.
Kun sanotaan, että itsenäisyys ja suvereenisuus on palautettava, tarkoittaisi se kansainvälisistä sopimuksista irtautumista. Muu ei itsemääräämisoikeuttamme rajoita.
Jokainen sopimus, jolla olemme sitoneet käsiämme, on eduskunnassa harkittu. Voisi kysyä, mitkä niistä on irtisanottava, jotta Suomi olisi ”itsenäinen”?
Pitääkö Schengen irtisanoa, jotta passivapaudesta luovuttaisiin tai EU-sopimus rikkoa, että saisimme vapaasti ryhtyä korottamaan tulleja? Tulisiko Suomen saada valmistaa kemiallisia aseita?
Ilmastosopimus rajoittaa puolestaan maapallon hyväksi oikeuttamme saastuttaa.
Oikeudellista alaa ja poliisiyhteistyötä koskevat sopimukset mahdollistavat suomalaisten rikollisten pidättämisen muualla ja luovuttamisen Suomeen. Sopimuksia on paljon.
Presidentinvaaleissa suvereenisuusteema on avattava ja mielikuvajuttelu pakotettava täsmällisyyteen.
Suvereenisuus on aina suhteellista. Jokainen kansainvälinen sopimus kaventaa sitä, mutta yhtään sopimusta ei tehdä tahtomattamme.
Siirtämällä osan vallastamme yhdessä sovittavaksi luovumme siivusta itsemääräämisoikeutta, mutta saamme vastineeksi vakaamman, turvallisemman ja paremmin toimivan maailman. Tästä teemasta väittelen mielelläni.
Kannatan yhteistyöpolitiikkaa eristäytymisen sijasta.
Kansainvälisen yhteistyön on luonnollisesti oltava järkevää. Suvereenisuus on sitä, että itsellämme on tahto ja tieto, mitä yhdessä tehtävillä päätöksillä haluamme.
Yhteisissä pöydissä on vaikutettava, ja kaikkea ei tarvitse hyväksyä. Ja voimme myös itse tehdä ehdotuksia; sellainen oli esimerkiksi Etyk aikanaan.
Kirjoittaja on keskustan presidenttiehdokas