Oi, ihana arki
Arki on taas alkanut, monelle vanhemmalle tämä on helpotus. Vähemmän ruuanlaittoa, vähemmän sisarusten kinastelua ja jatkuvaa lasten viihdyttämistä. Päiväkodin alkaessa nuorempi iloitsi siitä, että pääsi pitkästä aikaa näkemään omia kavereita ja olemaan muutakin kuin puolet siskoksista.
Meidän taloudessamme alkoi tänä syksynä uusi aikakausi, kun vanhempi tyttäristäni aloitti koulun. Ensimmäistä luokkaa on nyt takana melkein kaksi viikkoa. On pitänyt opetella uuteen rytmiin, jossa aamiainen syödään kotona ja reppu kulkee mukana jatkuvasti.
Toistaiseksi läksyjä on tullut vain vähän, mutta näistäkin olemme saaneet jo kinaa aikaiseksi. Vähän muita edellä oleva tyttäreni haastaa siitä, että miksi tehdä jotain, jonka jo osaa. Olen yrittänyt selittää, että siinä samalla opetellaan myös itse läksyjen tekemistä ja rutiinia, jota se vaatii. Itseltäni tämä oppi jäi aikoinaan välistä. Lukioon asti pääsin, ennen kuin siitä koitui ongelmia.
Ainakin oman lapseni koulussa opetuksesta pyritään tekemään jokaiselle mielekästä. Ensimmäisellä viikolla jokainen oppilas kävi läpi yksilöhaastattelun ja tasotestin. Tyttäreni palasi kotiin iloisena ja kertoi osanneensa kaiken. Näiden kokeiden perusteella luokkaa on helpompi opettaa jokaisen vaatimalla tavalla.
Omana alakouluaikanani edistynyt oppilas, joka osasi jo lukea, sai eteensä piirustuspaperia. Onko ihmekään, että tulevaisuus vei kulttuurialalle.
Tämän päivän Lapua eroaa valtavasti 90-luvun alun Lapuasta siinä, että monikulttuurisuus on täällä arkipäivää. Oman tyttäreni luokalla on oppilaita Ukrainasta ja Turkista. Eri kielet ja kulttuurit ovat arkipäivää, johon ei kiinnitetä sen enempää huomiota. Uskon, että lasten kautta myös vanhempien kotoutuminen on helpompaa.
Oman tyttäreni koulurakennus on vanhempi ja luokat ovat perinteistä mallia. Silti huomaan, että oppilasmäärä ja koulun hälinä tekevät sen, että hän tahtoo koulusta tullessaan hetken vain palautua ja olla hiljaa. Väittäisin, että avoimissa oppimisympäristöissä tyttäreni ei pärjäisi.
Suomalainen koulu on kruununjalokivi, josta tulisi pitää huolta. Asioita ei tulisi muuttaa vain muuttamisen ilosta, vaan aidosti oppilaita ja opettajia kuunnellen. Englannin alkaminen ensimmäisellä luokalla on erinomainen uudistus, monet muut uudistukset eivät mielestäni niinkään.