Mistä on kyse koko Suomessa?
Yleisradio julkaisi heinäkuussa kyselyn suomalaisten ajatuksista koko maan kehittämisestä. Neljä viidestä haluaa, että maa olisi laajasti asuttu. Se saa jopa maksaa, ja valtio on velvollinen asian hoitamaan.
Keskustalaiset ilahtuivat. Moni muu oli eri mieltä. Ihmiset eivät kuulemma tienneet, mihin vastasivat, mitä vastasivat ja kyseenalaistivat koko kyselyn. Olihan tutkimustulos vastaan yleistä keskittämisen käsitystä, kun väkikeskittymien lisäksi arvostusta tuli myös harvempaan asutuille alueille.
Samanaikaisesti myös maan päälehti Helsingin Sanomat teki reportaasia Ylä-Savon ihmeestä. Vireä vientiteollisuus yhdistettynä maaseudun rauhaan ja puhtauteen vetoaa muihinkin kuin savolaisiin. Aluepolitiikka leimahti kesähelteellä.
Mistä sitten on oikeastaan kyse koko Suomen asiassa? Siitä, että lapset pääsevät kouluun ja ikäihmiset saavat hoitoa, asuivat he missä päin maata tahansa. Siitähän on kysymys myös verojen maksussa ja hyvinvointiyhteiskunnassa.
Pohjoismaissa on valittu linja, että on parempi, että me kaikki yhdessä osallistumme koulujen ylläpitoon, terveyskeskusten remontointiin ja teiden rakentamiseen. Osassa maailmaa on valittu erilainen tyyli, mutta ne maat eivät taidakaan keikkua maailman onnellisuuslistausten kärjessä.
Lasten koulujen ja ikäihmisten hoivan takuuna ovat kuntien valtionosuudet. Klikkijournalismi tekee säännöllisesti juttuja, miten varakkaammilta alueilta kannetaan veroeuroja pienempituloisemmille alueille. Nämä rahat menevät kaikkien meidän yhteisten palveluiden järjestämiseen.
Onko joku todella sitä mieltä, että lasten ei pitäisi päästä kouluun tai ikäihmisten saada hoitoa? Epäilen.
Klikkijournalismi ei tietenkään kovin tarkoin kerro, mitä kaikkea yhteisillä valtionosuuksilla saadaan aikaan. Mieluummin valitaan vastakkainasettelun tie.
Yhteen hiileen puhaltaminen ei jotenkin muutenkaan ole tyypillistä ajalle, jossa palstatilaa saa mätkimällä muita, mielellään henkilökohtaisesti ja mahdollisimman ilkeästi.
Ihmiset eivät kuitenkaan ole ilkeitä. Suomalaiset ovat työtä pelkäämätöntä ja tasa-arvoista kansaa, joka rakastaa paitsi isänmaataan myös kotiseutujaan. Arvo annetaan kotiseuduille, oli se sitten Kallion kivisydämessä tai Kolin kallion kupeessa.
Kotiseuturakkaus on alihyödynnetty voima. Monet maailman tunnetuimmista yrityksistä tai brändeistä perustuvat johonkin paikkaan tai alueeseen. Niillä on historia, mistä ne ovat tulleet ja mitä ne edustavat.
Myös meillä jokaisella on tarina, mistä me tulemme. Ehkä useammastakin paikasta. Kotiseuturakkaus kantaa myös politiikassa.
Aluepolitiikka on kotiseuturakkautta. Elämäntie on voinut heitellä moniin paikkoihin, mutta juuret jäävät jonnekin.
Niistä huolehtimista on koko Suomen asia. Ei sitä, että jokaisella neliökilometrillä asuu joku tai että kaikkien pitäisi asua samojen neliökilometrien sisällä.
Koko Suomessa on kysymys yhdenvertaisista mahdollisuuksista. Siitä, että lapset pääsevät kouluun ja ikäihmiset saavat hoitoa.
Eihän kukaan sitä vastusta, eihän?
Kirjoittaja on keskustan varapuheenjohtaja